Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Hurmaava Onnellinen prinssi -esitys yhdistää sirkusta, teatteria ja lasten tekemää animaatiota kertoakseen tarinan pääskystä, joka jää auttamaan kultaista prinssipatsasta. Oscar Wilden tekstiin pohjautuvassa iki-ihanassa sadussa prinssipatsas pyytää muuttomatkalla olevaa pääskyä jäämään ja auttamaan prinssiä viemällä tämän jalokivet ja kultauksen köyhille kaupunkilaisille. Pääsky jää – ja oppii elämästä ja myötätunnosta niin paljon, ettei enää halua lähteä. Ilma-akrobatia, jongleeraus ja lasten animaatio luovat ihmeellisen maailman.

Esitys saa ensi-iltansa syksyllä 2015 – mutta sitä ennen sen maailmaa valmistetaan yhteistyössä lasten kanssa koko kevään 2015 ajan. Jotta esitys voidaan toteuttaa tällä tavoin, tarvitaan hidas harjoitusprosessi ja yhteistä aikaa – tästä syystä tarvitsemme sinun apuasi.

Olemme järjestäneet pidemmän pajan lasten kanssa yhteistyössä Turun Seikkailupuiston kanssa. Työryhmään kuuluvat lapset tekevät käsikirjoitusta, piirtävät, animoivat ja pohtivat roolihahmojen luonteita. Haluamme työskennellä myös nopeammin kouluissa – järjestämme koululuokkien työpajoja, 2 x 1,5h. Valmiin esityksen kesto on n. 50 minuuttia ja kohderyhmä 8-12-vuotiaat sekä aikuiset. Esitys saa ensi-iltansa Helsingin Malmintalossa ja sitä esitetään myöhemmin syksyllä Turun Seikkailupuistossa.

Tukemalla esitystä voit tarjota lapselle tai kokonaiselle koululuokalle kulttuurielämyksen tai pienen taidekasvatushetken. Haluamme tarjota kulttuuria kaikille – ja sinä voit auttaa lähettämällä jonglöörin videokirjavinkkauksen koko koululuokalle tai saapumalla kummilapsen kanssa Sirkuksen taikaa -kierrokselle, jossa tutustutaan sirkuksen ja teatterin saloihin – jonglöörin heittoihin, ilma-akrobaatin kankaaseen ja äänisuunnittelijan äänipöytään. Voit myös tukea esitystä tarjoamalla lippupaketin Pelastakaa lapset -järjestön tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan piirissä oleville lapsille ja heidän tukihenkilöilleen.

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Menestysmusikaali Aladdinin tuottaja Polar Illusions tuo syksyllä Suomeen rakastetun satuklassikon Kolme pientä porsasta – ennennäkemättömänä musikaaliversiona. Teos saa ensi-iltansa Helsingissä 12.9.2014 yhteistuotantona KokoTeatterin kanssa, ensimmäisenä isona ammattituotantona Euroopassa.

Tavoitteemme on viedä Kolme pientä porsasta Suomen-kiertueelle vuonna 2015. Rahoittamalla hanketta tuet kiertueen tuotantoa ja autat meitä varmistamaan, että koululaiset ja lapsiperheet eri puolilla Suomea pääsevät nauttimaan tästä huikeasta musikaalielämyksestä. Samalla saat itse kokea upean teatterielämyksen ja saat mukaasi mahtavia muistoja!

Näyttämöllä yleisöä viihdyttävät suomalaisen musiikkiteatterin eturivin tekijät, mm. Isona Pahana Sutena nähdään Sami Uotila. Kolme pientä porsasta -musikaali sopii loistavasti koko perheelle 3-vuotiaista alkaen, ja tekijäkaksikko Stiles&Drewe’n älykäs teksti, loistava huumori ja possujen pinkki energia saa kaikenikäiset viihtymään.

Kolme pientä porsasta on hauska, jännittävä ja opettavainen seikkailu veljeydestä, itsenäistymisestä, vaaroista, kekseliäisyydestä ja rakkaudesta. Ohjaaja Samuel Harjanteen sanoin: ”Tämä yksi maailman tunnetuimmista satuklassikoista herää henkiin aivan uudella tavalla, kun kolme kuuluisaa pientä porsasta muistelevat omaa huikeaa seikkailuaan. Tämä uusi moderni versio vie perheen pienimmätkin mukanaan ja on loistava mahdollisuus ensimmäiseen teatterikokemukseen. Teoksen musiikki on valloittavaa ja huumori oikeasti hauskaa, niin aikuisille kuin lapsillekin. Taitava työryhmämme luo näyttämölle ainutlaatuisen lastenseikkailun – unohtamatta pinkkiä energiaa!”

Kolme pientä porsasta -musikaali on jatkoa Polar Illusionsin edelliselle menestystarinalle: Disneyn Aladdin kaksikielisenä versiona esitettiin Aleksanterin teatterissa 2012. Polar Illusions tuottaa pohjoismaisella yhteistyöllä maailmanluokan musiikkiteatteria.

Näytösajat:
PE 12.9 – 19:00
LA 13.9 – 16:00 ja 18:00
SU 14.9 – 14:00 ja 18:00
LA 20.9 – 14:00 ja 16:00
LA 27.9 – 16:00 ja 18:00
SU 30.9 – 15:00 ja 19:00

Lisätietoa musikaalista: www.kolmepientaporsasta.fi
Tavallinen lipunmyynti: tiketti.fi
Lisätietoa tuottajasta: www.polarillusions.com

Mesenaatin kautta voit muutamalla kympillä esimerkiksi varmistaa itsellesi erikoishyvän istumapaikan, hankkia muistoksi kangaskassin ja postikortin/julisteen tähtiesiintyjien nimmareilla tai jopa kurkistaa kulissien taakse taiteilijatapaamisessa ja ensi-iltajuhlissa! Vastikkeiden arvot vaihtelevat aina kympistä parin sataan euroon (ja yhteistyökumppaneille vielä siitä ylöspäin). Tule mukaan tukijaksi! Kiitos jo etukäteen.

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

”Kotia pidetään paikkana, jossa ihmisen perustarpeet tyydytetään. Se on turvapaikka. Lisäksi koti on tunnetasolla erityisen tärkeä. Asunnolla tarkoitetaan fyysistä tilaa, jonka voi omistaa tai vuokrata. Koti puolestaan perustetaan tai luodaan. Se on eletty ja koettu tila.” – Fitchen 1989-

Esityksessä seurataan Ruusulankadun asumispalveluyksikössä asuvien nuorten elämää. Suurta osaa näyttelevät myös asuntolan vastustajat sekä syrjäytymisen kanssa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset. Esitys perustuu haastatteluihin ja muihin dokumentaatioihin – mieluiten ensikäden lähteisiin. Tärkeintä on ihmisten tarinat.

Esityksen mahdollisina konflikteina toimivat asukkaiden vaikeus pärjätä elämässä ja heitä ympäröivässä maailmassa. Asumispalveluyksikön nuorten elämä ei ole helppoa, mutkia tulee matkaan ja se vaatii ymmärtämistä. Kuitenkin asunnosta saattaa tulla koti ja elämä saattaa saada uuden lähdön. Kerromme asuntolan nuorten tarinat ja haluamme tutustuttaa heidät töölöläisiin. Ja töölöläiset heihin. Emme halua puhua ilkeistä naapureista tai ongelmanuorista vaan murtaa ennakkoluuloja.

Keräämme yhteisörahoituksella varoja syyskuun 2014 Ruusulankatu 10-näytöksien tuotantoon ja lavasteisiin. Tarjoamme vastineeksi lipun omaan tukinäytökseen pienen tarjoilun kera. Voit myös tukea kampanjaa ja olla näin mukana. Tällöin saat kotiisi uutiskirjeen, jossa lisää projektista ja sen vaiheista.

Yhteistyössä: Q-teatteri, Balansia Films, Sininauhasäätiö, Måndag

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Oresteia1404

During its 12-year history (1988-2000), the Raging Roses Theater provided female theater artists with an internationally unique opportunity to strengthen their professional identities. The Raging Roses brought together over a hundred distinguished artists from all over Finland, as well as the Nordic and Baltic countries. Its operations were supported by prominent women in both politics and business. Female cooperation, which has often been dismissed as impossible, instead became a driving force. At the beginning there were no guarantees: if you want to come along, do; but you might not get paid. Starting from nothing, we would make art.

The Raging Roses tackled in its repertoire the canon of western drama, with its masculine world view and gendered power structures, in unprecedented ways. The performances got under your skin. Years later, they are still vividly remembered.

The Raging Roses – online exhibition

The Raging Roses were a unique phenomenon in both the Nordic and European theater scene, and the important work of this theater must be preserved. The aim of this project is to create an online exhibition on the history of the Raging Roses. Our work group will be responsible for putting together the online exhibition, while the Theater Museum will be responsible for digitizing the photo materials and publishing and maintaining the site at www.teatterimuseo.fi.

This online exhibition will be like any other museum exhibition, except it will be virtual. With texts in three languages (Finnish, Swedish, English), it will make available both nationally and internationally an important piece of Finnish theater history.

In addition to theater history, this online exhibition on the Raging Roses will also be much more. Through the exhibition, you can follow the various phases of the project as a social-artistic process as well as the personal development trajectories of the participating female artists.

There is still much work to be done: we need to sort through the existing material; write and translate the exhibit texts; get the material into publishable form; and design the visual and technical solutions for putting up and maintaining the site. In order to accomplish these goals, we need your help.
The total budget of this online exhibit is over 30,000€, with most of this still to be gathered. We hope to collect 15,000€ through crowdfunding, in order to get the project started. The rest of the money we hope to secure through various grants.

Help make the Raging Roses online exhibition possible!

You can contribute to this online exhibition by making a funding yourself, and also by sharing this crowdfunding site with your friends. Persons contributing up to 100 euros will have their names published among the list of donors; those funding more than 100 euros will also be invited to the online exhibition launch party.

The rewards can be found on the right hand column; if you don’t find a reward for the amount of money you wish to invest, please contact us (pia.houni[at]uta.fi). There are three ways to pay for a reward: through online banking at a Finnish bank; by credit card (Visa and Mastercard) or by requesting an invoice to be paid to the campaign’s Holvi account.

Work group

writer/manuscript: Pia Houni
artistic consultant: Ritva Siikala
web designer: Lauri Koutaniemi
video and sound materials: Ina Aaltojärvi
Translation (Swedish): Susanna Ringbom
Translation (English): Nely Keinänen

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

10-vuotias Circus Ruska Festival luottaa menestysesiintyjiin

27.8.-7.9.2014 järjestettävä 10. Circus Ruska Festival on siirretty tammikuulta kesän lopulle, koska näin sirkusta voidaan esittää sen omimmassa ympäristössä, sirkusteltassa. Tampereen Eteläpuistoon kohoaa festivaalin aikana viisi erikokoista sirkustelttaa.

Tämä suuri ponnistus napsii kolikon jos toisenkin säästöpossustamme, joten tarvitsemme apuanne voidaksemme jatkaa maailmalla parhaan meiningin festarina tunnettua tapahtumaa myös tulevaisuudessa.

Esiintyjät ovat taiteellisesti hyvin kovatasoisia ja ei ole jokapäiväistä herkkua nähdä tämmöistä Kehä III:n ulkopuolella.

Festivaalin kymmenvuotista historiaa juhlitaan tuomalla Tampereelle kaikkien aikojen suosituimpia esiintyjiä. Näytöksiä on lisätty, jotta tällä kertaa kaikki halukkaat mahtuisivat katsomoon. Ranskalaisen Cirque Aïtalin omassa sirkusteltassa nähdään Tampereella ennennäkemätön Pour le meilleur et pour le pire – Myötä- ja vastamäessä. Edellisellä Tampereen vierailullaan loppuunmyydyn Cirque Aïtalin pariskunta Victor Cathala ja Kati Pikkarainen päästävät katsojan hyvin lähelle omalaatuista parisuhdettaan.

Taiteen valtionpalkinnolla palkittu sirkustaiteilija Jani Nuutinen saapuu Tampereelle peräti kolmen sirkusteltan kanssa. Kolmetuntisessa, intiimissä esinesirkustrilogiassa yleisö kulkee teltasta toiseen Nuutisen johdolla. Vuosien varrella trilogiasta on nähty osia Circus Ruska Festivalilla, mutta ei sillä tavalla, kuin Nuutinen itse haluaa esitykset koettavan. Nuutisen esityksiin ei myöskään aiemmilla kerroilla ole ollut mahdollista ottaa kaikkia halukkaita katsomoon.

Yhdysvaltalainen maailmankuulu jonglööri, Jay Gilligan, on melkein vakiovieras Circus Ruska Festivalilla eikä syyttä: myös Gilligan kuuluu esiintyjiin, jonka sooloesitystä kaikki halukkaat eivät päässeet näkemään edellisellä kerralla. Nyt Gilligan yhdistää voimansa ruotsalaisen, Erik Åbergin, kanssa esityksessä, jossa palataan jonglöörin lempiaiheisiin eli informaatioon ja viestintään.

Circus Ruska Festivalia varten tehdyssä Mixed-esityksessä nähdään Sorin Sirkuksen entisiä oppilaita ja uusia Circus Ruskan jäseniä. Osa esiintyjistä on juuri valmistunut Brysselin ESAC-sirkuskoulusta ja osa opiskelee vielä Tukholman tanssikorkeakoulun sirkuslinjalla. Jotkut esiintyjistä kuuluvat Sorin Sirkuksen esiintyvään ryhmään. Esityksessä päästään näkemään myös work in progress materiaalia Circus Ruskan tulevasta ensi-illasta.

Festivaalin päättää todellinen suursirkus, Sirkus Finlandia, perinteisellä Tampereen vierailullaan. Muutaman päivän aikana neljä pienempää sirkustelttaa vaihtuvat yhteen valtavaan. Circus Ruskalla on hyvin lämpimat välit Sirkus Finlandian kanssa – Circus Ruskan The Buldig Brothers ja Duo Kate & Pasi esiintyivät Sirkus Finlandian 2012 kiertueella.

25 e lahjoituksesta: Circus Ruska Festival juliste
50e lahjoituksesta: Lahjoittajan nimi luetaan ääneen ennen esitystä festivaaleilla
100e lahjoituksesta: Circus Ruska t-paita kotiin postitettuna
250e lahjoituksesta: Videotervehdys sirkusartistilta
500e lahjoituksesta: Lasillinen kuohuvaa sirkusartistin seurassa.
1000e lahjoituksesta: Backstage kierros Circus Ruskafestivalilla sirkusartistin pitämänä, pieni privaattisirkusesitys ja lasillinen kuohuvaa sirkuskaravaanin etupihalla.

Rekkojen ja sirkustelttojen tuominen Tampereelle on pienelle Circus Ruskalle valtava ponnistus, koska tapahtuma tuotetaan pääsääntöisesti talkoovoimin, rakkaudesta sirkukseen! Tue tämän päivän ja tulevaisuuden kulttuuria!

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Innovatiiviseen teatteriin erikoistunut pieni ammattiteatteri Teatteri Tuike toteuttaa syksyllä 2014 aistikauhuesityksen Viimeinen vuoro. Yleisö kokee esityksen silmät peitettyinä. Kauhukulttuurin rajusti visualisoituneessa maailmassa näköaistin sulkeminen tarjoaa yleisölle uuden ja herkullisen tavan kokea kauhunväristyksiä. Viimeinen vuoro ei kuitenkaan tyydy olemaan pelkkä kuunnelma: se käyttää äänen lisäksi hyväkseen haju- ja tuntoaisteja sekä tilan tuntua. Yleisö on kirjaimellisesti tapahtumien keskellä.

Viimeisen vuoron tapahtumat sijoittuvat metroon. Esityksessä illan viimeinen vaunu lähtee matkaan katsojat mukanaan. Vaunu kuitenkin pysähtyy keskelle pimeitä metrotunneleita eikä toivoa nopeasta poispääsystä ole.

Teatteri Tuike on saanut ylistävää palautetta ensimmäisestä aistiteatteriproduktiostaan Pienestä tulitikkutytöstä. Esitystä on kuvailtu voimakkaaksi kokemukseksi ja yleisö on pyytänyt lisää vastaavanlaisia elämyksiä. Vastaamme haasteeseen ja käytämme keräämäämme ammattitaitoa, kokemusta ja katsojapalautetta tehdessämme Viimeisestä vaunusta parasta kauhuteatteria, mitä Suomessa on koettu. Lisäksi haluamme tarjota teatterielämyksen näkövammaisille katsojillemme; heille on harvoin tarjolla teatteria, jonka pystyy kokemaan ilman kuvailutulkkausta.

Esitykseen myydään kahdenlaisia paikkoja: pelkääjän paikkoja ja HC-paikkoja. Pelkääjän paikalla koet esityksen kauhut, mutta henkilökohtainen tilasi on turvattu. HC-paikalla koet esityksen kauhut pelkääjää voimakkaammin, sillä sinuun saatetaan koskea.

Katsojia ei esityksen aikana satuteta, eikä heidän omaisuuttaan vahingoiteta. Aistiesitystä ei suositella yliherkille ja alle 15-vuotiaille katsojille.

Esitykset: Tuikesali
Viertolantie 2-4 B, 00730 Helsinki
www.teatterituike.fi

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Itua ja intoa teatterista!

Teatteri kuuluu koululaisille ja erilaiset esitykset rikastuttavat kulttuurista yleissivistystä. Erityisellä ylpeydellä kutsummekin kaikki katsomaan TEHDAS Teatterin erikoisuutta: laadukasta ja näkemyksellistä nukketeatteria!

Paleleva elefantti on yllättävä yhdistelmä jännittävää historiaseikkailua, vakavaa pohdiskelua ja hersyvää nukkehuumoria. Keskiössä on 1255 Englantiin kuninkaallisena lahjana tuotu elefantti, joka asutetaan Towerin eläintarhaan aikana, jolloin kukaan ei ollut elefanttia nähnytkään, eikä siitä tiedetty juuri mitään. Syntyy koomisia selkkauksia sekä kiivaita välienselvittelyjä. Vain Tilla-niminen tyttö ymmärtää mitä elefantti vankeudessa tuntee, ja on lopulta valmis puolustamaan sitä. Seikkailu huipentuu kuninkaallisessa eläintarhassa keskiyöllä…

Esityksen innoittajana on mielikuvitusta kiehtova tositapaus, jonka pohjalta Alma Rajala käsikirjoittaa ja ohjaa kantaesityksen. Lavastuksesta vastaa Roman Chauzov ja ilmeikkäät sauvanuket valmistaa Laura Hallantie. Tätä tekniikkaa näkee Suomessa harvoin, ja se johdatteleekin keskiaikaiseen estetiikkaan samoin kuin elävä, 1200-luvun soittimilla soitettu musiikki. Työryhmä tekee tarkkaa taustatukimusta, ja mukana auttamassa on myös keskiajan tutkijoita Turun yliopistosta.

Paleleva elefantti on sukellus keskiaikaan, mutta samalla se herättää ajattomia kysymyksiä. Vaikka vuosisadat ovat kuluneet ja tutkimus edistynyt, kiistelemme edelleen siitä, onko eläinten paikka vankeudessa vai ei.

Esitys tarjoaakin paljon käsiteltävää koulutyöhön. Se mahdollistaa eettisen pohdinnan ihmisten ja eläinten suhteesta, rikastuttaa historian opiskelua, taito- ja taideaineita, äidinkieltä… Teatterissa käynti jo sinällään tarjoaa välineitä siihen, mikä on koulussa tärkeintä, ja on ansaitusti mainittu jo opetussuunnitelmassakin: ihmisenä kasvamiseen.

Kampanjan vastikkeina on lavastaja Roman Chauzovin upeita maalauksia niin postikortteina kuin originaaleinakin. Palelevan elefantin tarina jää elämään esityksen jälkeen myös kuvakirjana. Lavastajan maalaukset ovat autenttinen osa esityksen suunnitteluprosessia, joka on juuri nyt kuumimmillaan!

Tervetuloa mukaan!
Seuraa elefantin matkaa:
https://www.facebook.com/pages/Paleleva-elefantti/337870859707865?fref=photo

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Mikäli et vielä ole nähnyt tätä Teatteri Takomossa kantaesityksensä saanutta groteskia taidonnäytettä, on sinulla siihen nyt mahdollisuus. Osta lippu tuleviin Q-teatterin esityksiin tai tilaa esitys pikkujoulujuhliisi, niin tuet samalla pornomiimikon matkaa Edinburghin Fringe -festivaalille.

Dark Side of The Mime on tajunnanräjäyttävä fyysinen teatteriesitys, joka vie sinut mielesi pimeälle puolelle. Se sisältää vähän klovneriaa, mutta runsaasti pornomiimiä. Dark Side of The Mime heristää valkoista keskisormeaan kaikille, jotka uskaltavat katsoa. Tarkoituksemme on saada Marcel Marceau pyörimään haudassaan ja vielä pitämään siitä. Dark Side of The Mime sekoittaa estoitta klassista pantomiimiä, pornoa, klovneriaa ja väkivaltaa. Tämä on ainutlaatuista maailmassa. Myös katsojat ovat panneet tämän merkille. Keväällä esitys pyöri loppuunmyydyille katsomoille Takomossa ja sama yleisöryntäys tapahtui myös Lainsuojattomat-festivaalilla Porissa.

Pimeän miimin on ohjannut the one and only Akse Pettersson. Näyttämöllä taituroi pornomiimin kuningas Marc Gassot Maestro Karl Sinkkosen livemusiikin säestyksellä. Valovelho Teemu Nurmelinin vihjaavat valot kruunaavat kokemuksen kuin savuke rakastelun.

Suomen loppuunmyytyjen katsomoiden jälkeen tahdomme nyt valloittaa maailman. Haluamme viedä Dark Side Of The Mime -esityksen Edinburghin Fringe festivaaleille 28-7-28.08.2015, mutta siihen tarvitsemme kaikkien teidän ihanien ihmisten apua.

Edinburghin Fringe -festivaali on maailman suurin teatterin osto- ja myyntitapahtuma, jossa kaikki esiintyjät maksavat kaikki kulunsa itse. Jo pelkkä esitystilan vuokra kuukaudeksi on 8 000 €. Osta lippu, linkki tai koko esitys, niin autat meitä levittämään pornomiimin ilosanomaa kaikkialle! Kiitos!

P.S. Esitys ei sovi alle 18-vuotiaille.
There is no mime like porn mime!
Esitys on toteutettu yhteistyössä Circus Maximuksen kanssa.

http://www.teatteritanssi.fi/6499-dark-side-of-the-mime/
http://www.skenet.fi/artikkeli/14/05/dark-side-mime
http://www.hs.fi/arviot/Teatteri/a1400218846426

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

Haalea viiva on monologiesitys lapsettomuudesta. Esitys on yhden naisen kuvaus lapsettomuuden tuomasta surusta ja ennen kaikkea siitä, miten kokonaisvaltaisesti lapsettomuus elämään vaikuttaa.

Ehkä? Mitä on lapsettomuus? Tila, tunne, sairaus, vamma, vääryys, onnettomuus, onni, sattuma, valinta, suru. Jotain noista. Lapsettomuus on halu ja se on pettymys. Kun lapsettomuus osuu kohdalle, se vaikuttaa.
Siitä tulee kalvo jonka läpi kaikki suodattuu ja joka taittaa ympäristön ja kokemukset. Ihmiset näyttävät erilaisilta, kuulostavat erilaisilta, provosoivat ja satuttavat tarkoituksella.
Lapsettomuus eristää. Lapsettomuus lähentää. Tuleeko läheisistä ja ympäröivästä elämästä vastustaja vai tuki. Vastustaja joka estää toteutumasta vai tuki joka kannattelee.
Jäljelle jää kysymyksiä ja odotus, ehkä?

Monologin käsikirjoittajana ja näyttelijänä toimii Marjo Lankinen ja ohjaajana Mika Kiviniemi.
Molemmat ovat ammatiltaan teatteri-ilmaisun ohjaajia ja ovat työskennelleet usean vuoden ajan esittävän ja soveltavan taiteen alalla. Esitys on osin Kulttuuriosuuskunta ILMEen tuottama. (kulttuurisouuskuntailme.fi)
Monologin kirjoittamisessa ja valmistuksessa on tehty yhteistyötä Simpukka ry:n kanssa.

Teksti rakentuu kirjoittajan omista kokemuksista, haastatteluiden perusteella saadusta materiaalista, eri tavoilla asian kanssa tekemisissä olevilta ihmisiltä, sekä aiheeseen liittyvästä tutkimusmateriaalista.
Monologiesityksen tavoitteena on tuoda esille vaiettu ja hyvin vaikea asia. Tahatonta lapsettomuutta kokeva ihminen kokee monesti, ettei ympäristö ja edes läheiset ihmiset ymmärrä miten kokonaisvaltaisesti tahaton lapsettomuus elämään vaikuttaa. Myös tahattomasti lapsettomien läheisille voi olla vaikeaa olla tukena ja ymmärtää asian kokonaisvaltaisuutta. Monologiesityksellä haluamme tuoda esille ja näkyväksi juuri nämä tunteet ja lapsettomuuden kriisin vaiheet ja ehkä siten myös paremmin ymmärretyksi.

Yhteisörahoituksen avulla pystyisimme kustantamaan esitystilavuokran ja osan, ääni- ja valotekniikasta, sekä markkinoimaan esitystä kattavammin.

Archive for the ‘Theatre’ Category:

Onnellinen prinssi – lasten sirkusteatteriesitys

The Lovers’ Matchmaking Agency on Aarni Korpelan ja Johanna MacDonaldin konseptiin perustuva vuorovaikutteisen taiteen tapahtuma, joka on järjestetty 2011-2013 Helsingissä, Oslossa, Kööpenhaminassa ja Tromssassa. Se on pop-up -treffitoimisto, joka toimii viikon ajan ja lähettää “asiakkaitaan” treffeille ympäri kaupunkia. Tavallisten romanttisten treffien sijaan kohtaamiset ovat kokeiluja siitä, miten kohdata tuntematon ja löytää jotakin yhteistä. Osanottaja valitsee treffimenusta haluamiaan treffikonsepteja ja häntä haastatellaan. Sen jälkeen toimiston matchmakerit (“parittajat”) etsivät heille yllättäviä, haastavia tai palkitsevia kohtaamisia. Viikko sisältää myös kaikille yhteisiä tapahtumia, kuten sokkobileet ja massahäät.

Kahletreffit: ”Viettäkää tunti käsiraudoissa.”

Kaikkialla, missä The Lovers’ Matchmaking Agency on järjestetty, sen ympärille on muodostunut osanottajien verkosto, joka on halunnut jatkaa tapahtuman järjestämistä, se on herättänyt mediahuomiota ja kiinnostusta järjestää se uusissa kaupungeissa. Taiteilijoina meidän on täytynyt todeta, että jostakin syystä olemme tulleet luoneeksi jotakin, joka toimii ja alkaa elää omaa elämäänsä – ehkä juuri tapahtuman yhteisöllisen luonteen takia.

Tavoitteenamme on antaa projektille oma elämä ja siirtää se niiden käsiin, jotka haluavat jatkaa sitä. Meneillään on tapahtuman kehittäminen konseptiksi, jonka työryhmä missä tahansa voi toteuttaa itsenäisesti luomiemme materiaalien, ohjeiden ja työpajan avulla. Siksi järjestämme tapahtuman vielä kerran Helsingissä 30.7.-4.8.2013.

Rakkaritreffit: ”Tehkää yhdessä jotakin kiellettyä.”

The Lovers’ Matchmaking Agency on osa Walkabout-projektia, joka on Aarni Korpelan ja Johanna MacDonaldin vuorovaikutteisten teosten sarjaa. Teatteri Höyhentämössä (ent. Naamio ja Höyhen) 2009 alkanut projekti on tuottanut 5 suurempaa teosta sekä mm. työpajoja, tutkimusjaksoja, festivaalivierailuja.

Työryhmä

Tapahtuma, joka perustuu kohtaamisiin ja vuorovaikutukseen, vaatii suuren tiimin, jotta jokaiseen osallistujaan voidaan kiinnittää henkilökohtaista huomiota ja etsiä juuri hänelle sopivia kokemuksia. Ihmiset ja heidän intonsa, empatiansa ja herkyytensä on tapahtuman suurin resurssi, ja sen suhteen olemmekin onnekkaita. The Lovers’ Matchmaking Agencyn ympärille on kehittynyt yhteisö, joka vuodesta toiseen osallistuu ja auttaa järjestämisessä – heistä koostuu toimiston “henkilökunta”, kahdeksan henkilöä jotka toimivat henkilökohtaisina matchmakereina ja pyörittävät toimistoa. Lisäksi Mesenaatti-kampanjassa ja tapahtuman tuotannossa ja valmistelussa toimii kolmen hengen tiimi sekä Höyhentämön tuottaja. Tapahtuman vetäjä ja organisoija on Aarni Korpela.

Häähumua Helsingissä 2012

Häähumua Helsingissä 2012

Rahoitus

“All you need is love” ei ihan tässä tapauksessa riitä, ja siksi käännymme puoleenne, rakkaat tukijat. Budjettimme perustuu kokemuksiin tapahtuman järjestämisestä viisi kertaa eri kaupungeissa, siksi pystymme olemaan realistisia sen suhteen mihin pitäisi varautua.

Tapahtuman tuottaa Höyhentämö, ja se on tukenut konseptin kehitystyötä, organisointia ja valmistelutyötä. Lisäksi käytössämme ovat teatterin tilat, tiedotusresurssit ja tuottajan työpanos. Tämän mahdollistaa se, että lipputulot menevät teatterille.

Olemme asettaneet minimitavoitteeksemme 1000€, jotta saamme tapahtuman varmasti järjestettyä. Innokas työryhmämme on valmis työskentelemään talkoona, jos tarvis, ja tällä summalla saamme silloin tapahtuman jo järjestettyä. Minimitavoitteen ylittyessä pyrimme ensisijassa maksamaan pieniä palkkioita ankarasti työskentelevälle tiimillemme.

Budjetteja voit tarkastella täällä.

 

On the Internet, Forever -treffit: Tehkää video ja ladatkaa se nettiin.

Bitnami