Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Kitkerät Neitsyet on yhdeksänhenkinen, huikeaa kulttimainetta nauttiva kabareemusiikkiyhtye, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat satiiriset, yhteiskunnallisesti kantaaottavat sanoitukset sekä suvereenisti lajityypistä toiseen hyppelehtivä musiikki.

“Jos nainen ei saa kunnon panoa, hän voi alkaa kiinnostua yhteiskunnasta” – Feministirock

Kitkerien Neitsyiden 20-vuotisjuhlajulkaisu on kokoelmalevy, jolla on sekä suosituimpia klassikkopoimintoja Kitkerien aiemmasta tuotannosta että AIVAN UUTTA JA TUORETTA BIISIMATERIAALIA!

“Innovoikaa! Älkää itkekö, innovoikaa! Kun en tunne yhtään köyhää, en nää kurjistamisessa minkäänlaista ongelmaa!” – Setä on nyt vihainen
Uusissa kappaleissa yhtye jatkaa tutulla, humoristisen kulmikkaalla linjallaan. Jo biisien nimistä voi päätellä, ettei kitkerä kynä ole tylsynyt: tuoretta tuotantoa edustavat mm. letkeä lattaribiisi “Setä on nyt vihainen”, aor-balladimaisen riipivillä sävyillä leikittelevä “Lapsiperhe myrkyttää aina” sekä luottamushenkilön opportunismille iloisesti irvaileva “Poliittinen broileri”. Budjetin salliessa levylle päätyy myös sosiaalisen median viehkoimpia piirteitä erittelevä “#” sekä taannoisessa uusien yhteiskunnallisten laulujen kilpailussa menestynyt “Muurahainen eli sovelluksen käytettävyys, suorituskyky ja elinkaari (optimoitu)”.

“Kun lapsiperhe tulee luoksesi kylään / se lähtiessään jättää taakseen hävitetyn maan / viinilasinsirpaleet ja mattoon littautuneen perunan / ja kahden päivän päästä alkavan kauhean vatsataudin” – Lapsiperhe myrkyttää aina

Kitkerien sanoituksista vastaa Vappu Rossi, joka on myös yksi yhtyeen neljästä laulajasta. Sävellystyöhön osallistuvat Rossin lisäksi mm. basisti Kai Herdin, saksofonisti Juha Nurmi ja pianisti Antti Mattila, sovitukset syntyvät koko bändin monialaisena ja -mutkaisena yhteistyönä.

“Pikkuhiljaa tämä muuttuu ikiliikkujaksi / ja sitten minä kutsun tätä demokratiaksi / ja kuin broileri kovenevan paineen alla / puolustaudun lajitovereita nokkimalla” – Poliittinen broileri

Kitkerät Neitsyet on julkaissut kolme albumia: Paras pysyä kotona (2003), Todellisen menestyksen salaisuus (2005) sekä En vielä tahtoisi nöyrtyä (2012). Kaikki aiemmat albumit ovat kuultavissa mm. Spotify-suoratoistopalvelussa.

Lisätietoa yhtyeestä www.kitkeratneitsyet.fi, https://www.facebook.com/KitkeratNeitsyet/

Yhtyeen materiaaliin voit tutustua lisäksi mm. Youtubessa:
– musiikkivideokilpailuissa ja -äänestyksissä suosiota niittänyt, Pete Veijalaisen ohjaama Hei poika -musiikkivideo: https://www.youtube.com/watch?v=b5hd2IUWU0s
– keikkataltiointeja 15-vuotisjuhlakonsertista:
Tango pecunia: https://www.youtube.com/watch?v=K6QFwazqpZI&nohtml5=False
Viime kesän hittibiisi: https://www.youtube.com/watch?v=Mnoq0K-bY2E&nohtml5=False
Laulu ritari Pertistä: https://www.youtube.com/watch?v=MG3tAed3gEc&nohtml5=False

“Täytyy sosiologeillakin olla matskua tutkimuksiin, kunhan se matsku ei vaan muuta meidän naapuriin” – Tango Pecunia

Kitkerien ensimmäinen levy on ollut loppuunmyyty jo kymmenisen vuotta ja uusintapainosta on kiivaasti kyselty. Albumin lauluntekstejä on siteerattu niin naisliikkeen historiaa ja nykyisiä virtauksia valottavassa museonäyttelyssä kuin presidentti Halosen ensimmäisestä presidenttivuodesta kertovassa kirjassa. Nyt ykköslevyn parhaita paloja noukitaan kuultavaksi kokoelmalevylle – muutamat niistä uudelleen sovitettuna! Osa biiseistä onkin ajankohtaisempia kuin syntyhetkellään.

Yhtye on sitkeä kuin rikkaruoho, kukkii harvoin mutta on vaikeasti kitkettävissä. Ironiset, ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja eksistentialistisiin kysymyksiin pureutuvat lyriikat ovat saaneet pikku hiljaa yhä laajemman yleisön. Vaikka Kitkerät toimii täysin independent-pohjalta, on se miltei 20-vuotisen taipaleensa aikana kiertänyt kaikki Suomen keskeisimmät soittolavat ja esiintynyt myös useilla festareilla.

Auta Kitkerien 20-vuotisjuhlajulkaisua näkemään päivänvalo!
Lähde tukemaan tätä pienimuotoista mutta merkittävää toimijaa!

“Pystyn kaikkeen, multitasking, aikataulu laatikaa / antaa aivokurkiaisen poksahtaa!” – Muurahainen eli sovelluksen käytettävyys, suorituskyky ja elinkaari (optimoitu)
*****
KAMPANJATAVOITTEET
Mikäli saavutamme kampanjallamme minimitavoitteen 3000 €, julkaisemme digitallenteen. Välitavoitteen 5000 € saavutettuamme pystymme julkaisemaan CD:n, välitavoite 7000 € mahdollistaa LP:n ja maksimitavoite 14 000 € musiikkivideon julkaisemisen.

Tarkempia tietoja kampanjan lahjoitusvarojen käytöstä:
JOS LAHJOITUKSET YLITTÄVÄT MAINITUT SUMMAT, ON LEVYLLE MAHDOLLISTA OTTAA USEAMPIA KAPPALEITA: mitä enemmän lahjoituksia, sitä pulleampi albumi.

Lahjoitusten ylittäessä kampanjaselosteessa mainitut summat on periaate rahojen käyttöön seuraava:
– yhtyeen on mahdollista ottaa levylle useampia kappaleita
– yhtyeen on mahdollista käyttää kappaleiden tekoon enemmän studioaikaa (äänitykset, miksaus, lisäsoittimet) eli lopputulos on laadullisesti hiotumpi ja rikkaampi
– yhtyeen on mahdollista tehdä cd:n kansilehtisestä useampisivuinen ja siihen on mahdollista sisällyttää enemmän kuvamateriaalia
– yhtyeen on mahdollista ottaa levylle vierailevia muusikoita (esimerkiksi torvet, jouset)
Kaikki lahjoitukset käytetään levyn tai musiikkivideon etc. levyyn liittyvän materiaalin julkaisukustannusten tukemiseen. Mikäli lahjoituksia tulee hulppean avokätisesti, on yhtyeen mainittujen seikkojen lisäksi mahdollista käyttää rahoja markkinointiin, promovalokuviin, julisteisiin tai muihin vastaaviin levyn julkaisemiseen liittyviin kuluihin.

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Muusikko Vili Mustalampi sävelsi ensimmäisen laulun, Valoon syntyneitä. Yhdessä ystävänsä Riku Luukkosen kanssa he haastoivat mukaan muut muusikot tekemään kokonaisen levyn.
18.12. julkaistavan albumin tuotto annetaan Suomen Punaisen Ristin pakolaistyöhön kotimaassa. Levyllä on mukana 17 artistia mukaan lukien Anssi Kela, Asa & Paleface, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Ninni Poijärvi, Norlan, M.A.Numminen ja Vesterinen Yhtyeineen.

Nnni Poijärvi, kuva: Pasi RytkönenKuva: Pasi Rytkönen

“Ehkä jonain päivänä tulen itse tarvitsemaan apua, kuka tietää. Mutta nyt olen se, joka voi auttaa. Siksi haluan myös olla mukana Saman taivaan alla -levyllä, se on suuri kunnia.”
– Ninni Poijärvi

Albumi on kasattu painatusta vaille valmiiksi täysin vapaaehtoisvoimin. Nyt tarvitsemme tukea levyn julkaisemiskuluihin sekä hyväntekeväisyyskonsertin järjestämiseen Savoy-teatterissa 20.1.2016.

Savoy-juliste

Alunperin yhden ihmisen halu tehdä jotain surkuttelemisen sijaan on nyt kasvanut isoksi yhteisöksi Facebookissa. Saman taivaan alla ei ole vain liuta muusikoita vaan kirjava joukko ihmisiä, joita kaikkia yhdistää halu auttaa Suomeen saapuvia pakolaisia.

Hankkeen budjetti, johon rahaa haetaan

– 1500 levyn painatuskulut: 2 605 €

– Tallennelupa (TEOSTO): 1 300 €

– Savoy-teatterin konserttisalin vuokra: 1 085 €

– Konsertin mainosjulisteiden painatus: 150 €

– Levyn ja konsertin markkinointi: 1000€

– Rahojen hallinta- ja postituskulut: 1 874 €

Norlan, kuva: Petri MastKuva: Petri Mast

“Saman taivaan alla on juuri sellainen projekti, jossa olen ylpeänä mukana ja uskon, että tällä meiningillä saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Uskon, että Suomessa on tilaa ja rakkautta jokaiselle kulkijalle kansalaisuudesta, ihonväristä tai uskonnosta piittaamatta.”
– Norlan

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Olen laulanut koko ikäni ja toiminut mm laulun opettajana sekä ohjaajana musikaaleissa. Musiikki ja laulaminen ovat minulle tärkeitä ja haluan toteuttaa yhden unelmistani, joka on oman levyn tekeminen. Rakastan laulamista koko sydämestäni ja joukkorahoituksen myötä on tullut mahdolliseksi tehdä levy omakustanteisesti.

Kirjoitan biisit pääosin itse. Äänitän biisit ammattistudiossa ja tarvitsen Sinun tukeasi studiokustannuksiin, miksaus- ja masterointikuluihin, muusikoiden palkkaamiseen, pr-kuluihin jne. Levyn arvioitu valmistuminen on toukokuussa 2016.

TUE ENSIMMÄISTÄ LEVYÄNI!

VOIT TUKEA

tilaamalla oman levyn CD:nä kotiisi, mp3:na sähköpostiisi tai voit tilata minut cover-keikalle juhliin tai tapahtumiin. Tutustu myös muihin “kaikkien kukkaroille sopiviksi” laatimiini vastineisiin tämän sivun oikeasta reunasta!

RAHASI

menevät mm. studiokuluihin, ammattimiesten palkkaamiseen ja lapsenvahtikuluihin :0) , kun olen äänittämässä! Kaikki tähtää levyn valmistumiseen toukokuussa 2016.

Voit kuunnella sampleja täältä:

SOUNDCLOUD:

https://soundcloud.com/tina-salminen/the-leaves-of-autumn-unlucky-feat-tina-salminen

YOUTUBE:

https://www.youtube.com/watch?v=o4nfkqtx7Vc
(Toinen laulaja on Cesar Araujo)

Jos et voi tukea levytystäni itse, olethan ystävällinen ja hehkutat tätä kampanjaa jaat sen muiden nähtäväksi!

TUHANNET KIITOKSET AJASTASI JA TUESTASI!

TERVEISIN

Tina

p. 0440850722
tina.salminen@gmail.com

(Tässä kampanjassa näkyvät valokuvat on ottanut: Arsi Koivula Photography)

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Veeti Kallio, Sami Saari ,Niko Ahvonen ja nyt myös Jussu Pöyhönen ovat Soulmiehet. Soulmiehet kokoonpano syntyi vuonna 2014, jolloin se toteutti Suomisoulin kuninkaat- kiertueen. Kiertueen ohjelmisto koostui lukuisista hiteistä, kuten Ainutkertainen, Onnenkyyneleet, Onnenongintaa ja Naispaholainen. Vuosien 2014-2016 aikana on taltioitu kuusi keikkaa ja niistä olemme koostamassa live-levyä, joka on Soulmiesten ensimmäinen oma julkaisu. Tätä meiltä on jo paljon kyselty ja nyt se on toteutumassa!

Levy tulee myyntiin verkkokauppaan ja on myynnissä tulevilla Soulmiesten keikoilla. Levy julkaistaan syksyllä 2016. Osallistumalla levyn rahoitukseen ennakkotilauksella tai muilla vastikkeilla saat keräilykappaleesi ensimmäisten joukossa!
Tervetuloa Soulmiesten mukaan!

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Lindroos is a tap and vocal artist, who brings together percussive dance and song. His performances offer a fascinating combination of tap dance technique, body percussion, vocals and elements from Afro-American rhythm music, jazz and folk music from all over the world.

You can now help Tap & Song Project by purchasing the crowdfunding rewards. The Mesenaatti funding campaign aims to support Lindroos’ artistic work during the summer and autumn 2016, and to help him bring his solo material to a whole new level. Over the years Lindroos has largely self-funded his artistic education, study trips and development in the field of tap and percussive dance. Now is your chance to participate and help Lindroos achieve great results with his upcoming material.

We Thank You for considering your participation to this crowdfunding project and highly value all your funding, either large or small.

With warmest greetings!

LINDROOS: TAP & SONG PROJECT team and Jussi Lindroos

PROJECT DESCRIPTION

Attending international music events, independent artistic work and co-operation with musicians and percussive dancers who have greatly influenced Lindroos’ career and development as an artist. Below is a list of example events offering great opportunities for this project.

Jazz Festival, Paros Greece

(Petros Klampanis & Spyros Manesis)

www.parosjazzacademy.com

Jul 20-25, 2016

Percussion Event, Greece

(Petros Kourtis)

www.artventurecamp.com/en/

July-August, 2016

Maxamberg, Austria

(Max Pollak)

www.mxpllk.com

Aug 11-14th

International Body Music Festival, Paris France

(Keith Terry)

www.internationalbodymusicfestival.com

Oct 17-23, 2016

CROWDFUNDING CAMPAIGN REWARDS

You can participate to this crowdfunding campaign by purchasing a reward, an entrance of your choice to TAP & SONG PROJECT @ MESENAATTI EVENT. The event will be held in Turku area in Finland during fall 2016. The venue and time will be announced to all funders later after campaign period. In this event you’ll see material that has been developed under this project and hear how the project has proceeded.

Entrance to TAP & SONG PROJECT @ MESENAATTI EVENT

Entrance fees are subject to 10% VAT in Finland

“Snap entrance” 10€ (including VAT 0,91€)

“Clap entrance” 20€ (including VAT 1,82€)

“Slap entrance” 30€ (including VAT 2,73€)

“Läp entrance” 50€ (including VAT 4,55€)

“Flap entrance” 100€ (including VAT 9,09€)

“High Five entrance” 200€ (including VAT 18,18€)

“Tap Dance entrance” 500€ (including VAT 45,45€)

“Tap & Song entrance” 1000€ (including VAT 90,91€)

A legal note: All crowdfunding campaigns in Finland are based on a limited fundraising permit or offered rewards. For this project you can choose to purchase a reward. All rewards are sold under the Finnish VAT regulations in Finland. By purchasing an offered reward you can help us reach our goal. The rewards are sold by sole trader Lindroos Jussi Antero (Business ID 2131278-3, VAT registered). All rewards are subject to VAT in Finland. The project in this campaign ends during year 2016.

Please note, we can only offer to purchase the rewards that are listed. The entrance is only to the actual event in Finland. We cannot broadcast the event online or sell recordings in this campaign. Please do not ask for exception.

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

“Kuullun perusteella osaamisen taso on ollut korkea ja tuottaja Antti Lähdesmäki oli tehnyt esimerkillistä työtä nuorten jazzfoorumin eteen”,
-Antti Suvanto, Jazzrytmit, 17.8.2014

“Jazzdiggarille klubi tarjoaa helpon tavan päästä nauttimaan valikoiduista uusista valioista.”
-Pentti Ronkanen, Keskisuomalainen, 28.5.2015

“Summer Jazz Club aloitti tiistaina kolmannen kesäkautensa Popparissa, ja heti täysosumalla.”
-Pentti Ronkanen, Keskisuomalainen, 26.5.2016

Summer Jazz Club on Jyväskylässä kesäisin järjestettävä klubisarja, jossa toukokuusta elokuuhun nousee Popparin lavalle kuukausittain kaksi nuorta, omaa musiikkiaan esittävää jazzyhtyettä. Summer Jazz Club ei tavoittele voittoa, vaan järjestelykulut katettuaan jakaa kaikki tulot bändeille esiintymispalkkioina; Mesenaatin kautta voit siis antaa tukesi suoraan klubeilla kesän aikana esiintyville bändeille! Vastikkeina on ennakkolippuja, joita ostamalla voit halutessasi myös tukea toimintaa viidestä eurosta aina bensarahoihin tai hotellimajoituksen kuluihin asti. Lisäksi myynnissä on oheistuotteita, kuten t-paitoja sekä klubeilla esiintyvien bändien tuotteita, ja normaalihintaisia ennakkolippuja ilman erillistä tukisummaa.

Summer Jazz Club luo- ja ylläpitää jazzkulttuuria niin paikallisesti Jyväskylässä, kuin myös osaltaan valtakunnallisesti koko Suomessa. Ennen kaikkea klubit antavat elämyksiä niin yleisölle kuin esiintyjille; niillä korkea taiteellinen taso yhdistyy rentoon ilmapiiriin ja ympäristöön sekä hauskanpitoon! Tänä vuonna Summer Jazz Clubin keikkapäivät ovat 24.5., 21.6., 19.7., sekä 16.8. Klubeilla sekoittuvat nuoruuden into ja kokemuksen ääni, kun muusikot eri puolilta Suomea saapuvat Jyväskylään esittämään omaa musiikkiaan Popparin yleisölle. Seuraa tulevien klubien ohjelmapäivityksiä netissä:
www.facebook.com/summerjazzclub
www.ravintolapoppari.fi

Summer Jazz Clubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Yhteistyössä myös Poppari, Omenahotellit, Jyväskylän Yliopistopaino sekä TUFF!

Nyt sinulla on erinomainen tilaisuus tukea nuoria, suomalaisia jazzyhtyeitä ja edistää Jyväskylän jazzkulttuuria. Mikä parasta, samalla pääset näkemään huikeita keikkoja!

Kiittäen,
Summer Jazz Club

Lisätiedot:
Antti Lähdesmäki
050 3020697
antti.lahdesmaki@metropolia.fi

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Evakkomorsian on Karelia-kuoron ainutlaatuinen kuoronäytelmä, jonka ensi-ilta nähtiin Kangasala-salissa toukokuussa. Se on sota-ajan iki-ihaniin iskelmiin, karjalaisiin lauluihin ja kahden karjalaisen nuoren kirjeenvaihtoon perustuva esitys. Tarinaa kuljetetaan musiikin, tanssin, vanhojen valokuvien ja videoiden välityksellä.
Tämä upea esitys on nyt tarkoitus tallentaa. Evakkomorsiamen nähnyt yleisö on kovasti levyn perään kysellyt.
Levyllä kuullaan 17 laulua mm. Taikayö, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Romanssi, Liisa pien ja monta muuta.
Sekakuoron lisäksi levyllä kuullaan Karelia-sisters -lauluyhtyettä sekä solisteja.
Musiikista vastaa viiden hengen viihdeorkesteri vahvistettuna kuoron omilla soittajilla.

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Kappaleet on äänitetty alkuvuoden 2016 aikana, ja levy ilmestyy toukokuussa. Nylonien runko on sama kuin edelliselläkin kerralla: Perttu Hemminki (urut ym. sormiot), Petri Viitala (saksofonit), Hoss Siivonen (basso) ja Mikko Mielonen (rummut). Kitaristina häärää Peter Nordlund. Ulkojäseninä Teho Majamäki lyö hienosti soittimia sekä Enver Mäkelä syntetisoi, ja laulu/puheosuuksista vastaavat tällä kertaa muun muassa Mark Odom, Pelle Miljoona ja Maunu.

Tämän kertaiseksi teemaksi valikoitui Love Recordsin, tuon suomalaisen kevyen musiikin uranuurtajan, tuotanto. Yhtiö täyttää tänä vuonna 50 vuotta, on elokuvaa yms., ja Nylon 66’ers haluaa tällä levyllä kantaa oman kortensa kekoon Loven juhlien kunniaksi. Materiaalina siis tunnettua ja tuntemattomampaa Love-kamaa.

Projektia on tehty nyt vajaan vuoden verran, ja vihdoin on aika siis saattaa julkisuuteen suomalaisen postmodernismin kokonaistaideteos: Love to Love.

Äänituotannosta vastaa Jani Lankinen. Yhtyeen stailauksesta ja graafisesta ilmeestä vastaa Tomi Tuominen ja videoista Dante Mutashar ja Satu-Lotta Rannisto.

Helmikuussa julkaistiin esimakuna For Mods Only -video, jonka Rumba-lehti nimesi heti julkaisun jälkeen vuoden strippivideoksi.

Uusi video ilmestyy huhtikuun loppupuolella.

Lisää löytyy www.nylon66ers.fi sekä www.facebook.com/nylon66ers

Faktoja

Nylon 66′ers on 80- ja -90-luvun taitteessa perustettu turkulainen instrumentaaliyhtye, joka on uransa aikana julkaissut läjän äänitallenteita: EP At The Copa! (’92), CD Absurdo (’93), CD Zum Teufel, Baby (’94), CD We Are Sailing (The Sea of Love) (’96) sekä Yeah Yeah Yeah (2006).

Nylon 66′ers syntyi tarpeesta perustaa Booker T & The MG’s -tyyppinen yhtye, joka keskittyisi bluesahtavaan instrumentaalimusiikkiin. Perustajien mielestä laulajat olivat aina niitä yhtyeitten hankalia tapauksia. Perustajajäsenistä mukana ovat edelleen Hemminki ja Siivonen. Muut perustajajäsenet olivat Matti Wahlsten (kitara) ja Pekka Eskelinen (rummut).

Alkuperäisestä ideasta lähdettiin lipsumaan jo melko varhaisessa vaiheessa. Vuosien mittaan skaala on laajentunut rockiin, discoon, souliin, jazziin, teknoon, lattariin, heavyynkin – ja jopa klassisen musiikin kanssa on flirttailtu. You name it.

Vuonna -93 yhtyeen rumpaliksi vaihtui Mikko Mielonen ja sitä ennen kokoonpanoon olivat jo enemmän tai vähemmän vakiintuneet Petri Viitala (saksofonit) ja Teho Majamäki (lyömäsoittimet). Kitaristiksi löytyi syksyllä 2015 Peter Nordlund.

Uransa aikana yhtye on tehnyt runsaasti esiintymisiä aina Saksaa ja Baltiaa myöten.

Vastikkeet:

Äänitteet
– Vinyyli-LP, 10 uutta rallia + latauskoodi. Numeroitu ja rajoitettu painos.
– CD, sama kuin vinyyli, mutta mukana 4-5 bonusraitaa + latauskoodi.
– DIY, tee itse valmiiksi. Muistitikulla kaikkien levyn biisien kaikki raidat, kannet InDesign-tiedostona sekä demoversio Reaper-miksaussoftasta. Kokoa itse oma palapeli. Mukana myös CD (malliksi) + latauskoodi.
– Yeah Yeah Yeah. It Was 40 Years Ago/The Ultimate Anthology of 66′ers -tupla-CD vanhasta varastosta.

Krääsä
– T-paita logolla. Värit valkoinen tai musta.
– Kassi.
– Nylon-paita. Aito 70-luvun nylon-paita logolla.

Keikkaa ja sellaista
– Keikka Turussa.
– Keikka Pori–Tampere-Helsinki -akselin sisäpuolella.
– Keikka muualla Suomessa.

HC-faneille
– VIP-kohtelu julkkarikeikalla Turun Baarissa pe 20.5. Sisältää CD:n ja kaikkea muuta mukavaa.
– Party in Reval. Mukaan keikkareissulle Tallinnaan.
– Party in Paris. Mukaan keikkareissulle Pariisiin.
– Toivebiisisi Nylonmyllyn läpi. Lähetä biisisi (oma tai varastettu) ja versioimme sen ekslusiivisesti vain sinulle. Toimitetaan tilaajalle halutussa tiedostoformaatissa.

Yrityksille
– 10 kpl CD:tä ja logo nettisivuille.
– 20 kpl CD:tä ja logo nettisivuille sekä keikkajulisteeseen.

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Hei!
Olen Inga Söder ja kerään rahaa debyyttialbumiani varten mesenaatti.me -sivuston avulla. Olen koulutukseltani pop/jazz laulunopettaja. Vuosien saatossa olen saanut esiintyä useissa kokoonpanoissa ja monien valovoimaisten artistien kanssa.

Nyt olen saanut omakustanteisesti debyyttialbumini musiikin valmiiksi ja olen aivan lähellä albumini julkaisua. Vain muutama asia vielä puuttuu, jotta saan unelmani toteutettua. Unelmani on, että saan levyni kautta välitettyä musiikkiani ja sanomaani ihmisille. Haluan musiikillani tuoda esille kokemuksiani elämästä ja sitä kautta välittää ihmisille lohtua, että elämä kantaa ja virta tulee kuljettamaan sinut oikeisiin paikkoihin.

Tavoitteeni on saada debyyttialbumini valmiiksi elokuussa, jos vain rahoitus onnistuu. Rahoitusta tarvitsen kansien suunnitteluun, painatus-, ja julkaisukuluihin, sekä markkinoimiseen ja tiedottamiseen.

Vaikka olen toiminut ammattilaulajana jo vuosikymmenen, oman artistin urani alkaminen on odottanut sopivaa hetkeä. Halusin odottaa, jotta olisin täysin varma siitä visiostani ja sanomastani mitä musiikillani haluan sanoa.

Kun visioni selkeni, tiesin tarkalleen, mitä minun pitää tehdä. Palata lähtöasetelmaan! Isäni on jazz-rumpali ja musiikilliset juureni ovat syvällä jazz-musiikissa. Kuitenkin tehdessäni musiikkia otan myös vaikutteita pop-musiikista, jota olen laulanut vuosikausia. Näin syntyy sekoitus, jonka uskon kuulostavan siltä, mitä minä olen artistina. Toivon, että tämä musiikki populäärivaikutteineen kiehtoo myös niitä ihmisiä, jotka eivät jazzia yleensä kuuntele.

Stream Carries -albumi sai alkunsa ajatuksesta, että emme voi kontrolloida elämää. Meidän pitäisi vain luottaa siihen, että elämä vie meidät oikeisiin paikkoihin. Tuolloin tämä ajatus turhautti. Viekö elämän virta minut sinne, minne haluan mennä? Enkö todellakaan voi itse vaikuttaa tähän mitenkään?

Uskon vahvasti siihen, että irti päästämistä seuraava rauha vie meitä eteenpäin henkisellä polullamme ja rimpuilumme tätä totuutta vastaan tekee meistä ihmisiä. Nämä laulut kertovat pyristelystä rakkaudessa ja luottamuksessa, vaikka sisimmässäni tiedän, että minun pitää vain päästää irti rimpuilusta ja antaa virran viedä.

Onnekkaasti minulla on levyni työryhmässä mukana suomen huiput! Albumini tuottajana on toiminut Ape Anttila. Soittamassa ovat olleet Joonas Haavisto, Ville Pynssi, Ape Anttila, Jukka Eskola, Matti Oja, Anne Somero, Susanna Nietula, Lasse Joamets ja Juhana Ritakorpi. Levyni on äänitetty Vaasassa Midas-studiolla, Sibelius-akatemialla, sekä Loviisassa Apen luona, sekä jousiosuudet Oulun konservatoriolla. Levyni on miksannut Aku Rannila. Masteroinnista on huolehtinut Chartmakersien Svante Forsbäck. Kuvat on ottanut Heli Hirvelä, ja kansia on suunnitellut Anna Serita.

Tuhannet kiitokset sinulle ajastasi! Toivottavasti kuulemme toisistamme levyprojektin aikana. Jos kiinnostuit albumistani ja haluat tulla mukaan yhteiseen projektiimme, vilkaise vastikkeet ja tue levyäni. Tehdään unelmista totta yhdessä!

sinun
Inga Söder

http://www.ingasoder.fi/
https://www.facebook.com/Inga-S%C3%B6der-454163754614910/
https://www.instagram.com/ingasoder/
http://www.lily.fi/blogit/arjen-henki-inga-s

Archive for the ‘Music’ Category:

KITKERIEN NEITSYIDEN 20-VUOTISJUHLALEVY

Moi!

Olen Jouni Viirtala alias Big Jay V. Musiikkihistoriani aikana olen julkaissut jo 12 omakustannelevyä, tuomaroinut useita laulukilpailuita, soittanut lähemmäs tuhat keikkaa suomessa ja ulkomailla. Vedän lisäksi omaa jamiklubia Järvenpäässä ja olen mukana jokakesäisessä kauppatorin Cruising-tapahtumassa lead-artistina.

Nyt on tullut aika julkaista Elviksen tuotannosta edustava otos. Toivon että pystyt osallistumaan levyn tuotantokuluihin – vastineeksi voit valita itsellesi parhaiten sopivan vastikkeen listasta.

Elviksen musiikki on yksi osa-alue edustamistani musiikkityyleistä, omaa tuotantoa on myös tulossa myöhemmin ja jo kuunneltavissa esim. Spotifyssa.

Minimitavoitteella pystyn julkaisemaan levyn. Jos siitä päästään reippaasti yli, on myös mahdollista tehdä ja julkaista yksi tai useampi musiikkivideota.

Tervetuloa mukaan auttamaan levyn teossa, apuasi arvostetaan!

Bitnami