Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

Tervetuloa rakentamaan kanssani AGATAA – gluteenitonta leipomokahvilaa Helsingin keskustaan. AGATAN idea on valmistaa, myydä ja tarjoilla gluteenittomia konditoriatuotteita sekä ensiluokkaista, eettisen tarkkailun kestävää kahvia ja teetä. Lisäksi AGATASSA tullaan tarjoamaan mm. artesaanijäätelöä ja ihanaa lounasta, kuten täytettyjä gluteenittomia leipiä.

Stadilaista käsityötä

Leivonnaiset tehdään käsityönä ja kaikki AGATASSA myytävät herkut ovat paikan päällä valmistettuja.

Mustikka-p eka

Agataa on odotettu

AGATA on luonnonmukainen, läpinäkyvä, herkullinen ja luonnollisesti gluteeniton.

Helsingin keskustassa ei ole toista gluteenitonta leipomokahvilaa. Silti gluteenittomien tuotteiden kysyntä on suurta ja hurjassa kasvussa: paitsi keliakiaa sairastavien ihmisten, myös muuten vehnää välttävien määrä on koko ajan lisääntynyt. Vehnätön vatsa voi hyvin!

Agata on kaikille

AGATA palvelee myös muita jälleenmyyjiä. Yhteistyö on tarkoitus käynnistää useiden ravintoloiden, ravintolaketjujen, elintarvikekauppojen ja leipomoiden kanssa. Yhteistyökumppanit odottavat innolla AGATAA – ja pian sen gluteenittomia herkkuja tullaan saamaan kaikkialta.

IMG_3790

Agatan takana on Tiina

Olen Tiina Isohanni, idean äiti ja AGATAN perustaja. Olen tapahtumatuotannon ja -markkinoinnin ammattilainen ja pitkän linjan yrittäjä. Olen myös intohimoinen ravintola- ja kahvilakulttuurin harrastaja sekä itseoppinut leipuri. Olen leiponut kakkuja juhliin, kahviloille ja yhteisöille jo vuosia. Nyt aion ottaa ison askeleen ja tehdä toiminnastani ammattimaista.

IMG_3793

Tervetuloa

Mahdollistamaan tätä pitkäaikaista unelmaani! Ihme kyllä myös pankkini uskoo AGATAAN. Kaikkea ei kuitenkaan voi, eikä kannata rakentaa lainarahalla. Siksi Agataa rakennetaan myös minun ja ystävieni rahoituksella ja nyt tarvitsen vielä SINUN apuasi!

Agata löysi vihdoin tilat Annankatu 22:sta, Helsingin ytimestä! Annankatu on vireä ja kehittyvä kaupallinen alue keskellä Helsingin ydintä. Sijainti Kampin kauppakeskuksen ja metroaseman vieressä on helposti löydettävissä. Kiinteistö ja liiketila ovat kauniit ja omaperäiset sekä sopivat Agatalle kuin nenä päähän! Myös asiakaskunta on siellä jo valmiina. Kahviloita löytyy ympäristöstäkin, mutta ei leipomokahvilaa tai ainakaan gluteenitonta sellaista! Elokuussa Agata aloittaa siis leipomokahvilalla, josta tulee Agata Bakery&Cafe:n sydän. Varsinainen leipomotoiminta aloitetaan isommisssa tiloissa hieman myöhemmin. Mutta N.Y.T on hurjan loppukirin aika jotta Mesenaatti kampanja saadaan päätökseensä – niin lähellä tuo tavoitesumma jo on!

 

IMG_3794

Kiitos

Kun luit tämän ja kiitos jos tulet kanssani rakentamaan AGATAA. En pelkästään pyydä rahoitusta, vaan tarjoan sinulle nipun HERKULLISIA vastikkeita. Katso oikealla olevasta listasta ja valitse niistä itsellesi sopivin. Voit rahoittaa Visalla ja Masterilla sekä kaikkien suomalaisten verkkopankkien kautta. Mikäli rahoitat isommalla summalla tai rahoittajana on yrityksesi, niin pyydä minulta lasku sähköpostilla

Jos et voi tai halua rahoittaa, autat silti minua HURJASTI jos jaat tätä linkkiä ja kerrot AGATASTA ystävillesi.

Tule myös seuraamaan AGATAN vaiheita Facebook -sivultani. Kerron siellä tarinaa AGATAN rakentumisesta.

AGATAN Facebook sivulle pääset tästä

Luonnollista, gluteenitonta ja rakkautta,

TIINA

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

Kahvila Spektaakkeli on pyörillä liikkuva pop-up-kahvila, joka järjestää puistokonsertteja, esityksiä ja elämyksiä kaikille ihmisille. Ennen kaikkea Kahvila Spektaakkeli on kahvila, jonka tavoitteena on arjen yläpuolelle nouseva palvelu.

Kahvilan pyörittämisestä vastaa Jarno Mannerhovi, joka on pitkänlinjan ravintola-alan ammattilainen. Historiaa ja kokemusta alalta on karttunut 20 vuoden ajalta, joten kosketus palveluun ja laatuun on vuosien saatossa hioutunut ensiluokkaiseksi, asiakkaiden viihdyttämistä unohtamatta.

Pop-up-Kahvila Spektaakkeli tuottaa catering-palveluita, joiden ohessa voi järjestää esityksiä, tapahtumia puistoissa, rannoilla ja vaikka keskustan kaduilla. Kaikkialla mihin sähköavusteisella polkupyörällä pääsee. Kahvilan pyörittämiseen ei tarvitse virtaa, joten mahdollisuudet sijainnin puolesta ovat miltei rajattomat.

Tavoitteena on saada kerättyä 5000 Euroa pyörän kuntoon saattamiseksi. Runko on jo olemassa, kyseinen polkupyörä on Valion vanha jäätelöpyörä arkkupakastimineen. Rahaa tarvitaan rungon työstämiseen, sen sähköistämiseen, kahvilatarvikehankintoihin sekä peräkärryn rakentamiseen. Graafinen suunnittelija Timo Huutoniemi tulee suunnittelemaan kahvilan ulkoasun ja logon.

Katso Kahvila Spektaakkelin mainos alta!

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

Muutama vuosi sitten kehitin Latte Café On the Road -konseptin. Idea oli yksinkertainen: tuoda herkullisia erikoiskahveja kaikkien kahvinystävien ulottuville ja tarjota samalla mukavaa juttuseuraa kahvin lomassa. Tämä on jo todettu toimivaksi Latte Café ja Latte Gourmand kahvila/ravintoloissa Turussa. Tarvitsimme vain polkupyörän prototyypin.

Kahvipyörän kehittäminen oli mukava haaste ja onnistuimme herättämään konseptimme henkiin kesällä 2015. Pyörämme on muutakin kuin vain kahvikioski. Se kuvastaa rentoa elämäntyyliä, tapaa yhdistää hauskanpito ja valinnanvapaus.

Café On the Road on the road! Helsinki & Turku 2015

Café On the Road on the road! Helsinki & Turku 2015

Kun laatukahvit ja iloinen palvelu tulevat luoksesi kaduilla ja puistoissa, se luo välitöntä ilmapiiriä ja herättää ihmisissä positiivisia reaktioita. Ja iloisuutta ja positiivisuutta tässä maailmassa ei ole koskaan liikaa. Voimme tuoda luoksesi sitä jotain pientä erityistä, joka saa päiväsi hymyilemään.

teksti

”THE #STICKERS ARE HERE ! Look at those little cuties ☕️ now my #coffee is gonna taste even better from these cuppies #monday is coming!”

Tavoitteenamme on kuitenkin parantaa konseptiamme entisestään toimivamman logistiikan ja ympäristöystävällisemmän energialähteen avulla.

Eilinen #streetfoodcarneval paketissa ja meininki aivan mieletön, paitsi meitsin agregaatilla kiitos ja anteeksi niille jotka sitä todisti ja KIITOS #teurastamo kaikesta jelpistä ! Nyt #lattecafebike #senaatintori lla paahteessa, tulkaa kaffellleeee! ☕️ #helsinki #kesä2015 #kahvi #fillarikahvila #foodbike #ruokapyörä

Eilinen #streetfoodcarneval paketissa ja meininki aivan mieletön, paitsi meitsin agregaatilla kiitos ja anteeksi niille jotka sitä todisti ja KIITOS #teurastamo kaikesta jelpistä ! Nyt #lattecafebike #senaatintori lla paahteessa, tulkaa kaffellleeee! ☕️ #helsinki #kesä2015 #kahvi #fillarikahvila #foodbike #ruokapyörä

Aiomme rakentaa lisää kahvipyöriä ja kehittää logistiikkaamme jotta pääsemme ihmisten luokse. Kysyntä on parin viime vuoden ajan ollut niin kovaa, ettemme ole yhdellä pyörällä pystyneet vastaamaan tarpeeksi hyvin ihmisten tarpeisiin. Pyörää on pyydetty mm. häihin, messuille, grillijuhliin jne. ja toivomme että pystymme lähitulevaisuudessa vastaamaan kysyntään paremmin useamman pyörän avulla sekä kehittämällä tapa jolla kuljettaa pyöriä myös kauemmas.

Kahvipyörästä löydät seuraavat tuotteemme:

Americano
Latte Cappuccino
Ghetto Latte
Panama Twist
Kaakao
Chai Latte
Dirty Chai
Erikoisteet
Jääkahvit ja jääteet sekä paljon muuta…

Tule siis auttamaan meitä saavuttamaan tavoitteemme ja kehittämään kanssamme hyviä kahvikokemuksia joista kaikki voivat nauttia!

Huom! Mikäli rahoituskampanjan tavoite ei toteudu, palautetaan varat osallistujille. Tällöin kuitenkin rahoitussummassa vähennetään Mesenaatin käyttämien maksupalvelujen (Holvi.com) kustannukset (0.90 euroa tai luottokorttimaksuissa 0.90 euroa + 3% rahoitussummasta).

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

Tule kanssamme perustamaan vegaanista kahvilaa ja raakakakkutehdasta!

Olemme GreenStreetissä tehneet töitä raakaherkkujen parissa useamman vuoden ajan. Parisen tuhatta ihmistä on käynyt raakasuklaa -ja raakakakku workshopeissamme. Tämän lisäksi käsistämme on lähtenyt noin 15 000 raakakakkupalaa. Tänä vuonna raakakakkujen menekki on isossa kasvussa, puolet tuosta määrästä on tehty tämän vuoden puolella. Toiminta kasvaa ja tämä vaatii homman nostamista seuraavalle tasolle. Tänä vuonna aiomme myydä 100 000 raakakakkupalaa ympäri Suomen. Tätä voi mielestämme kutsua jo pikkuhiljaa raakakakkutehtaaksi, mutta siihen tarvitsemme isommat tilat ja lisää laitteistoa.

Isompien keittiötilojen yhteyteen haluamme perustaa raakaherkkuihin keskittyneen täysin vegaanisen kahvilan. Vegaaninen ruokavalio on usein eettinen ja ekologinen valinta mutta sen ei enää tarvitse tarkoittaa kompromisseja ruoan maun suhteen. Kahvilassa voit nauttia raakakakkuja, raakajäätelöä, raakasuklaata, smoothieita, suolaisia piiraita, salaatteja ja muita vegaanisia herkkuja. Lisäksi panostamme laadukkaaseen kahvi -ja teevalikoimaan. Kaikki itsetehdyt tuotteemme kahvilassa tulevat olemaan vegaanisia ja gluteenittomia ilman valkoista sokeria. Meille on tärkeää, että kaikki tuotteemme ovat eettisesti tuotettuja, laadukkaita ja ennen kaikkea maukkaita, tietysti käsityönä tehtyjä. Kahvilan ideana on myös testata uusia herkkuja ja tuottaa yhteistyössä asiakkaiden kanssa makuja maailmalle.

Veganiselle kahvilalle tilausta Helsingissä

Vegaaninen ruokavalio on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi puhutuimmaksi ruokailmiöksi ja uskomme, että villitys on tullut jäädäkseen. Monet miettivät yhä enemmän ruokansa alkuperää, eettisyyttä ja laatua. Eläintuotannolla on valtava vaikutus ympäristöön sekä tietysti eläimiin itseensä. Vegaanihaasteiden ja flexitarianismin myötä yhä useampi on tutustunut vegaaniseen ruokavalioon ja todennut sen monipuolisuuden. Maailmalla vegaaniravintolat -ja kahvilat haastavat tosissaan perinteiset vastaavat. Mikseipä siis Helsingissäkin? Tilaa on uusille vegaanikahviloille!

Raakakakut ympäri Suomen

Haluamme myös palvella jälleenmyyjiämme paremmin. Uudet tilat mahdollistavat myös laajentumisen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Tämän jälkeen pystymme toimittamaan raakaherkkujamme ympäri Suomen. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa minne kaupunkeihin kakkumme rantautuvat.

kakut

Tila keskittyy kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Raakakakkukeittiön ja kahvilan lisäksi uusissa tiloissa toimii joogastudio sekä siellä järjestetään aktiivisesti hyvinvointiin liittyviä tapahtumia. Voit siis tulla kahville, joogaamaan, kuuntelemaan inspiroivia tarinoita tai kokeilemaan käytännössä esimerkiksi raakakakkujen tekoa.

Mihin rahat käytetään?

Olemme remontoineet nyt muutaman viikon ajan uusia tilojamme osoitteessa Vaasankatu 14. Remontti tarvitsee vielä lisää investointeja, laitteet on ostamatta ja toki aloituksen yhteydessä on pari muutakin rahansyöjää. Kaikki on kotiinpäin, jokatapauksessa avaamme mestan. Nyt on enää siitä kiinni, että minkälaisella kokonaisuudella. Paljon hyviä juttuja tulossa anyway. Apusi on todella tärkeää.

Lyhyesti meistä

GreenStreetin perustaja Johannes Laine on intohimoisesti vienyt toimintaa eteenpäin vuodesta 2012, jo alusta asti mukana ollut raakakakkujen kehittelijä Heidi Holmström jatkaa kakkutehtaan puolella ja alkaa kouluttamaan uusia tekijöitä pian. Milla Turunen vastaa yrityksen myynnistä. Yhdessä tämä tiimi aikoo myydä 100 000 kakkupalaa vuoden 2016 aikana ympäri Suomen. Tähän tarvitsemme myös sinun apuasi.

Tehdään yhdessä tästä mahdollista, nähdään!

tiimikuva

Lisätietoja antaa Johannes Laine sähköpostilla johannes@greenstreet.fi tai 040-4168796.

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

12208701_10153755395698493_4079902091648411879_n

Seraphim on taidegalleria, ateljee, tapahtumapaikka ja luontaishoitola Tampereella Vehmaisessa.  Sieltä voit vuokrata näyttelytilaa (viikkovuokra tai provisio), ostaa taidetta, tulla tekemään taidetta tai vain katsella ympärillesi ja juoda kupin teetä 🙂 Voit osallistua meditaatiohetkiin, käydä energiahoidossa tai kristallihoidossa, tai vain vaihtaa ajatuksia rennossa ilmapiirissä. Kantava ajatus on yhteisöllisyys. Haluan tarjota palveluja kaikkien saataville, matalalla kynnyksellä ja monipuolisella otteella. Ideat on tehty toteutettaviksi! 😀

Olen löytänyt yritykselleni upean toimitilan jossa on 90 neliötä täyttä taikaa! Erillinen huone johon tulee lapsille oma taidenurkka. Siellä he voivat tehdä ja kokeilla kuvataiteen monipuolisuutta ihan omalla otteella ja ilman veloitusta. Tämän lisäksi tulen tarjoamaan ohjattua toimintaa kaiken ikäisille.

Toimitilassa on suuret, koko kadunpuoleisen seinän kattavat ikkunat joista näkee sisälle galleriaan, ja jotka toimivat myös näytteikkunoina teoksille. Toimitila sijaitsee omakotialueella, lasten leikkipuiston vieressä. Uskon sijainnin olevan mitä mainioin houkuttelemaan ihmisiä sisälle ihmettelemään, kokeilemaan ja ihan vain rentoutumaan hyvässä hengessä.

Samoihin tiloihin tulee myös hoitohuone jossa teen energia- ja kristallihoitoja. Taide ja henkinen hyvinvointi tukevat toisiaan ja ruokkivat luovuutta, joten mikä sen ihanampaa kuin rentoutua hetki hoitopöydällä taiteen ympäröimänä! 🙂

Olen aloittanut tämän rahoituskampanjan kerätäkseni alkupääomaa yrityksen ensimmäisille kolmelle kuukaudelle. Suurin investointi on liiketilan vuokra ja vakuudet. Taidetta on jo roppakaupalla tulossa ja hoitolan tarvikkeetkin on hankittu. Teidän avullanne voin saada yritykselleni vahvan pohjan ja upean alkustartin!

Yritystoiminnan aloitus olisi ihanaa saada loppusyksyyn.

Vastikkeiden lunastus alkaa heti yritystoiminnan startattua ja joissain tapauksissa jo heti rahoituskampanjan päätyttyä menestyksekkäästi 😀 Pyrin toimittamaan kaikki vastineet ennen vuoden vaihdetta.

Kiitos kaikille mielenkiinnosta kampanjaani kohtaan. Toivottavasti viette sanaa myös eteenpäin <3

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

tikettibanneri_uutinen768 x 470 (1)

Kesäkeidas Konepajan Bruno aukeaa urbaanin kulttuurin rakastajille kesäksi 2016.

Konepajan Brunon kesä tarjoaa kirppisten lisäksi klubeja, liveiltoja, ruokaa, juomaa, Vallilan aurinkoisimman terassin ja monipuolista luovaa toimintaa. Yhteisöllisyys ja viihtyisyys määrittelevät tätä kaupunkilaisten vehreää keidasta, joka on luotu rosoiseen tehdasympäristöön.

Voidaksemme toteuttaa projektia täysillä alkumetreiltä lähtien perustimme Mesenaattiin kampanjan tukemaan toimintaamme.
Konepajan Brunon kesätoiminnan suurimmat yksittäiset menoerät ovat tekniikka, järjestyksenvalvonta, sekä artistikulut. Tukenne on äärimmäisen tärkeää; teemme projektia nollabudjetilla rakkaudesta moderniin kaupunkikulttuuriin.

Konepajan Brunon tukijana pääset nauttimaan keikoista ilmaiseksi, saat olla mukana rakentamassa ainutlaatuista kulttuuria Vallilassa, sekä henkilökohtaisen lupauksemme kesän päräyttävimmistä elämyksistä!

Sinulla on mahdollisuus tukea toimintaamme viidellä eri tavalla:

– Konepajan Bruno -merimieskassi 20€
– Konepajan Bruno -merimieskassi + lippu valitsemallesi keikalle 30€
– Konepajan Bruno Support -kirppispöytä 35€
– Kesän kantiskortti (Ilmainen sisäänpääsy. Aina.) 100€
– Yksityisbileet Konepajan Brunossa (su-ilta tai ma-to koko päivät) 2500€
_______________
Avajaiset pidetään lauantaina 28.5.2016, jolloin iltaklubin tunnelmasta vastaavat Hisser ja Detalji.

Arkkitehti Bruno Granholmin 1800-luvun lopussa piirtämä VR:n Pasilan konepaja otettiin noin vuosi sitten kirpputori- ja tapahtumakäyttöön. Konepajan Brunon perustajat, valokuvaajat Ilkka Hietala ja Jakke Nikkarinen halusivat avata upean vallilalaisen teollisuusmiljöön viihtyisäksi olohuoneeksi koko kaupungille.

Tänä kesänä tapahtumatoiminta pyörähtää Brunossa käyntiin säännöllisesti muutamaa viikonloppua lukuun ottamatta. Hietala ja Nikkarinen ovat saaneet avukseen liudan kulttuurialan toimijoita sekä Street Gastrosta tutut katuruokakulttuurin pioneerit.

Kirppistoiminta jatkuu lauantaisin ja sunnuntaisin jo totuttuun tapaan.

La 28.5 Brunossa juhlitaan kesäkauden avajaisia. Siivouspäivän takia kirppistä ei silloin ole, vaan avajaisia vietetään illan liveklubilla Hisserin
tahdissa.

Kesän aikana lavalle nousevat ainakin The Holy ja Lopunajan Mies, Black Lizard, Noah Kin, Töölön Ketterä, Khid, The Hearing, Detalji, Iisa, Cityman ja Gasellit. Brunon oma klubi nojaa house- ja teknomusiikkiin, lisäksi kesällä koetaan muun muassa We Love Helsinki -bileet ja Sexdate-klubi. Keikkoja on luvassa lähes joka perjantai ja lauantai klo 22, minkä jälkeen bileet jatkuvat DJ-vetoisesti aamuneljään.

Mieleenpainuvia makuelämyksiä Konepajan Brunolla loihtivat Suomen street food -skenen mullistaneet Street Gastron Pertti Kallioinen ja Pasi Hassinen, jotka ovat suunnitelleet kesän ruoka- ja juomakonseptin.

Tarjonta on laaja, ja kesän aikana paikalla nähdään 20 eri Food Truckia, jotka parkkeeraavat perjantaina ja lähtevät sunnuntaina.
Perjantaisin on myös mahdollisuus rauhoittumiseen eri teemoin järjestettävässä joogassa; myös Nick Cave -jooga saa jatkoa.

Brunoon tuleva Creative Space tarjoaa luovan alan toimijoille matalan kynnyksen järjestää näyttelyitä, performansseja tai työpajoja. Tilaan tulee myös kuratoitua sisältöä ja tilassa on myös mahdollisuus työskennellä.

www.konepajanbruno.fi
facebook.com/KonepajanBruno
instagram.com/konepajan_bruno

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

cafe

Tervehdys!

Olisi tarkoitus perustaa kaksi Amor cafe 24/7 treffikahvilaa, toinen Kalajoelle ja toinen Ouluun.
Amor Cafe:n idea on, että kaiken ikäiset voisivat tulla treffeille ihan mihin kellonaikaan tahansa ja nauttimaan tuoreista leivoksista ja juomista.

Valmistamme itse paikan päällä kaikki leivonnaiset ja muut syötävät, sekä teemme esim. hedelmäsmoothiet tuoreista hedelmistä.

Otamme myös huomioon allergikot ja teemme myös heille sopivia leivoksia ja juomia.

Meille tulee iso valikoima erinlaisia kahveja ja juomia, sekä iso valikoima leivonnaisia ja muita syötäviä, esim. salaatteja ja leipiä.

Tarvittava rahamäärä on: minimissään 3000 euroa, jolla saan toisen kahviloista alkuun.
10.000-12000 olisi sellainen summa jolla saisin molemmat kahvilat alkuun.

Tule siis ja auta meitä, et tule katumaan sillä saat itsellesi hyvän vastikkeen.

Kiitos paljon !

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

KOLO

Kolo on heinäkuussa Pengerkadulle avattava kahvila, joka lahjoittaa kaupunkilaisille ilmaisia tapahtumia. Kolossa voit lukea kirjoja, katsoa elokuvia Salakinossa tai ihan vaan olla. Kolo on kaikille avoin ja vegaaninen, eikä asiakkailla ole ostopakkoa. Kolo on syrjinnästä ja vihapuheesta vapaa alue. Kahvilaa pyörittää Ystävien Osuuskunta.

JOUKKORAHOITUS

Haluamme järjestää kävijöille maksuttomia erikoistapahtumia, ja tehdä näin Helsingistä taas vähän kivemman paikan. Tähän tarvitsemme apuasi.

1000€
Jos saamme tonnin, Kolon eteen tulee Puistoke (http://www.hs.fi/kaupunki/a1463458074537), jossa vuorottelat mm. sauna,disko ja leffateatteri.

2000€
Torkkelinmäen puisto on vieressä. Hommataan kannettava aurinkosähköpaneeli, hyvät soundit ja kutsutaan lauantaisin kaupungin letkeimmät dj:t soittamaan. Viereen alkoholiton drinkkibaari. House lauantait, täydelliset kesäetkot.

3000€
Kesäfestarit. Safkaa ja kylmää juomaa, hyviä bändejä viikonlopun täydeltä kahvilaan, puistokkeeseen, puistoon ja takaterasille. Kuin aikamatkailua 90 -luvun Ilosaareen.

4000€
Palkataan paikallisia taiteilijoita tekemään Pengerkadusta mesta, josta Berliini on kateellinen. Kalliomaalaukset, kahvilan koristelu sisältä, kadulle instaallaatioita. You name it, and we’ll do it.

5000€
Salakinon varustelu. Meillä on tykki ja valkokangas, lisäksi kuulokkeita, joiden kanssa leffoja voi katsoa halutessaan jättiscreeniltä, eikä kahvilan melu häiritse. Kuitenkin olisi mässyä saada kunnon pimennysverhot ja soundit.

MEISTÄ SANOTTUA

Olemme aikaisemmin pyörittäneet samalla konseptilla Ystävien Tammikahvila pop-up tapahtumia. Alla ihmisten kommentteja.

“Kiitos te ihanat ihmiset! Tulin tän vuoden Tammikahvilaan vasta viimeiselle viikolle, mutta ehdin kokemaan Ninin eroottisia novelleja ja Sagolikin, Väärien viikunoiden ja Wariksen sekä eilen Hermanni Turkin keikan. Oli huikea ja nyt vähän jo haikeakin tunnelma.”
– Nikolai Klix

a

“Meiltä kanssa hillittömät kiitokset tammikahvilalle ja eiliselle jengille! Parempaa keikkakauden avausta ei orkesteri voi saada! KIITOS JA HUH.”
-Hermanni Turkki orkesteri

b

“Hih, näin unta, että David Bowie tuli hengailemaan Tammikahvilaan. Kaikki yritti olla ihan coolisti vaan. Kitara oli kiertämässä ja sitä ihan coolista vaan tarjottiin Davidillekin. Ei hän alkanut soittaa, mutta lauloi sitten kanssamme ja vähän kiipesi ottamaan stara-asentoja häntä vyötäröön asti olevan auton päälle (jonka olimme rakentaneet?)!”
-Elisa Niemi

c

“Kiitoksia! Tää on ehkä eka kerta, kun olen löytänyt kuppilan mikä oikeasti on tunnelmaltaan yhtä lämminhenkinen kuin olohuone. Se teidän alakerta on hieno paikka. Tunnelma oli melkeinpä harras.”
-Jari Juslin

d

“Kiitos lämmöstä ja positiivisista värinöistä.”
-Joonas Lepistö

e

“Tulipa lämmin olo, kiitos! ♡”
-Elina Hakanen

f

“Lisää tämmöisiä kahviloita kiitos ”
-Markus Lindqvist

g

“Kävin eilen vähän epäluuloisena katsastamassa paikan ja meiningin. Salakinohan on ihan parasta ja musiikillinen toteutus eilen oli aivan priimaa! Mun piti elokuvan jälkeen kiiruhtaa muualle, mutta aion aloittaa tukikohtani pitämisen teillä. Erityishuomiona pitää nyt vielä sanoo että mä en oo missään saanut niin kivaa asiakaspalvelua ku eilen ja nähny niin paljon kauniita ja hymyileviä ihmisiä pakkautuneena samaan tilaan.

Vähän pakahduin hyvistä fiiliksistä, mahtavaa et tällasta järjestetään. Jihuu!”
-Tommi Johannes Wehmas

j

https://www.facebook.com/events/1500472680257760
https://www.facebook.com/events/1527855097464631

Kiitos paljon tuestasi!

kolo

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

Tule tekemään kanssamme Herttoniemen metroaseman aukiosta kesäksi kaupunkilaisten kohtaamispaikka ja vehreä keidas. TAUKOTILA Herttoniemen metroasemalla on kahvila, yhteisötila, jätskiä, tapahtumia, kohtaamisia, latte mukaan, kulttuuria, kesätöitä nuorille, aurinkosähköä ja virkistäytymistä. Ohikulkupaikka ja päätepiste. Kaupunkikulttuurikokeilu ja elävää kesäkaupunkikulttuuria: TAUKOTILA on ihmisten kohtaamista varten.

2.

Tausta

Herttoniemen metroasemalla on 30 000 läpikulkua päivittäin. Se on koko Kaakkois-Helsingin liikenteen solmukohta, joka on odottanut kehittämistä jo vuosia. Toistaiseksi suunnitelmat ovat hautautuneet odottamaan parempia aikoja.

Kallion Karhupuistossa asukkaat elävöittivät puistoalueen aktiivisella toiminnalla ja panostamalla puiston viihtyvyyteen. Karhupuisto on nykyään elävä kalliolaisten yhteinen olohuone. Karhupuisto on yksi osoitus siitä, että meillä helsinkiläisillä on kaikki edellytykset kehittää itse omaa kotikaupunkiamme paremmaksi yhteistyössä kaupungin viranomaisten kanssa.

Herttoniemen metroasema on keskellä monia ainutlaatuisia kohteita, kuten Viikin luontoalueet, kartanomiljööt, Kruunuvuoren ranta, 50-luvun asuinalueet ja toimiva yrityskeskittymä. Metroasema on mieletön mahdollisuus – täydellisessä uinumistilassa. TAUKOTILAssa tartutaan näihin mahdollisuuksiin.

2

Mitä teemme?

Kesän 2016 aikana toteutettavassa kokeilussa Herttoniemen metroaseman aukiolle sijaitsevaan kuljettajien entiseen taukotilaan perustetaan kesäkahvila terasseineen sekä yhteisötila. Hanke toteutetaan kokeiluluonteisesti kesän 2016 aikana, ja sen tavoitteena on kasvaa ja kehittyä sitä käyttävien tahojen ja ihmisten myötä. TAUKOTILA on kahvilan lisäksi tapahtumapaikka erilaisille kulttuuritapahtumille sekä sisätiloissa että ulkona metroaseman aukiolla.

TAUKOTILA toimii myös infopisteenä, jossa tiedotetaan Kaakkois-Helsingin tapahtumista ja tekemisen mahdollisuuksista sekä opastetaan turisteja ja helsinkiläisiä mm. Vanhankaupunginlahden ja Itä-Helsingin kulttuuri- ja luontokohteisiin. TAUKOTILAn voi varata itselleen kokouksiin ja tapahtumiin, ja siellä voi pitää yksityistilaisuuksia. Lisäksi paikalla on aurinkosähköllä toimivia kännykänlatauspisteitä. TAUKOTILAn käyttäjiksi kutsutaan alueen kaupunginosien järjestöjä ja yhteisöjä sekä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja ympäristökeskus.

3.

Mihin tarvitsemme rahoitusta?

TAUKOTILA on kesällä 2016 toteutettava pilotti, sillä Helsingin kaupungin liikennelaitos vuokraa TAUKOTILAlle kuljettajien entisen taukotilan kesän ajaksi. Lyhyt kokeilu vaatii onnistuakseen alkuinvestointeja, kuten kahvilatoiminnan mahdollistavan kevyen remontin nykyisellään huonokuntoiseen rakennukseen sekä kahvilalaitteiden vuokran ja hankinnan, aurinkopaneelien vuokran sekä markkinoinnin. Näihin TAUKOTILAn toteutumisen edellyttämiin kuluihin haemme joukkorahoitusta. TAUKOTILAssa tullaan myös järjestämään monenlaisia tapahtumia. Mitä enemmän rahoitusta saamme kasaan, sitä laadukkaampia tapahtumia pystymme järjestämään!

Kahvilan pyörittämiskuluista vastaavat yrittäjät Inka ja Laura. Kahvila tulee työllistämään myös paikallisia nuoria kesätyöntekijöinä.

4.

Ketkä tekevät?

TAUKOTILA on kaupunkikulttuurin edistämis- ja kokeiluhanke. TAUKOTILA-hankkeen taustalla ovat Osuuskunta Herttoniemen Pumppu, kahvila Roihuvuoren Rion taustajoukot, herttoniemeläinen Design Social Helsinki sekä aurinkoenergiaosaaja Janne Käpylehto. TAUKOTILAn pääyhteistyökumppani on Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL, joka vuokraa Taukotilalle metroasemalta tilat.

TAUKOTILA-hankkeeseen haetaan jatkuvasti lisää partnereita. Muun muassa polkupyörien säilytystä ja itsehuollon mahdollisuutta selvitetään.

Miten tuet?

Voit tukea Taukotilan ja kahvilan rakentamista valitsemalla oikealla olevasta listasta.

Jos et halua rahoittaa, voit jakaa linkkiä! Ja varsinkin tulla paikalle kesällä!

<3

Archive for the ‘Kahvilat ja ravintolat’ Category:

AgataBakery

Ruokahävikillä on iso ilmastovaikutus

Luonnonvarakeskuksen mukaan kauppojen ruokahävikki Suomessa on yli 65 miljoonaa kiloa vuodessa. Siitä vain 10-15 prosenttia lahjoitetaan tällä hetkellä ruoka-apuun. Hävikkiruoan ilmastokuormitus on suuri, sillä hukkaan menevään ruokaan on panostettu resursseja koko tuotantoketjun varrella viljelystä aina pakkaamiseen ja kuljettamiseen. Esimerkiksi suomalaisten kotitalouksien vuosittainen ruokahävikki vastaa 100 000 henkilöauton päästöjä.

Tule perustamaan kanssamme hävikkiruokaravintolaa

Kutsumme tämän Mesenaatti-kampanjan myötä sinut mukaan perustamaan From Waste to Taste -hävikkiruokaravintolaa ja ruoankierrätyskeskusta Helsinkiin. Vastaavanlainen ravintola toimii jo Amsterdamissa ja on hieno esimerkki siitä miten hävikkiruoasta voi valmistaa erinomaista ruokaa ja tarjoilla sitä tyylikkäässä, tunnelmallisessa ympäristössä.. Voit tukea hankettamme ostamalla ennakkoon esimerkiksi aterialipun avajaisiin tai lounaspasseja ravintolaan. Halutessasi saat myös perustajajäsenen arvonimen www-sivuillemme tai ravintolan seinälle.

Hanke auttaa myös työllistymään

Tälle voittoa tavoittelemattomalle hankkeelle on myönnetty Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) avustusta, jotta voisimme osana hanketta auttaa maahanmuuttajia, työttömiä nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä pääsemään kiinni työelämään. Toimimme yhteistyössä mm. Tatsi ry:n, Moniheli ry:n, Monika-Naiset liitto ry:n ja Monik ry:n kanssa löytääksemme hankkeeseen oikeat toimijat. Mukana hankkeessa ovat myös Martat, Metropolia ja Yhteismaa ry. ESR-rahoitus on myönnetty ainostaan työllistämiseen liittyviin tukitoimintoihin.

Mihin tämän kampanjan myötä saatu rahoitus käytetään?

Hanke toteutuu, jos saamme tämän kampanjan avulla lisärahoitusta vähintään 20 000 euroa logistiikkaketjun järjestämiseen, ensimmäisiin vuokriin ja pintaremonttiin sekä sisustukseen. Seuraava askel on löytää sopiva ravintolatila sekä päättää ravintolan tyyli. Lisäeuroilla saamme ravintolalle keskeisemmän sijainnin, tyylikkäämmän sisustuksen ja voimme tehdä ruoankierrätystoiminnasta laajemman.

Kokanaisvaltainen kiertotaloushanke

From Waste to Taste -hanke on kokonaisvaltainen kiertotaloushanke, jonka myötä mahdollisimman iso osa ruokahävikistä pyritään käyttämään ensijaisesti ihmisten ruokana – joko ruoka-avun, ravintolaruoan, säilykkeiden tai muiden jatkojalostustuotteiden muodossa – ja toissijaisesti eläinten ruokana. Jollei kumpikaan näistä ole mahdollista, hävikki pyritään kompostoimaan, jolloin ravinteet palaavat maaperään.

Yksi hankkeemme tavoitteista on tuoda lisää tehokkuutta ruoka-avun jakeluun. Osa kauppojen lahjoituksista annetaan suoraan eteenpäin hyväntekeväisyysjärjestöille Vantaan Yhteisen pöydän tapaan.

Keitä me olemme?

From Waste to Taste -hankkeesta vastaavat Johanna Kohvakka ja Sini Suomalainen Rhea Solutions Oy:stä. Lue Nyt-liitteen juttu aiheesta (Helsingin Sanomat, Nyt-liite, 11.12.2015).

Tule mukaan tekemään tästä mahdollista!

Hankkeen vetäjä Johanna Kohvakka (oik.) vierailulla Amsterdamissa toimivassa hävikkiruokaravintolassa. Taustalla näkyy hävikkileivästä tehtyä olutta.

Hankkeen vetäjä Johanna Kohvakka (oik.) vierailulla Amsterdamissa toimivassa hävikkiruokaravintolassa. Taustalla näkyy hävikkileivästä tehtyä olutta.

Sini Suomalainen (vas.) ja Ravintola Instockin perustaja Selma Seddik. Baaritiskillä hedelmäkori, josta asiakas voi napata mukaansa hävikkihedelmän.

Sini Suomalainen (vas.) ja Ravintola Instockin perustaja Selma Seddik. Baaritiskillä hedelmäkori, josta asiakas voi napata mukaansa hävikkihedelmän.

Bitnami