Pojat

Miltä tuntuu kun on aikaa, muttei paljoa muuta? Miksei mikään voi olla normaalia ja yksinkertaista? Mihin mennä kun ei tiedä, mihin suuntaan lähteä? Miksi Villellä on aina Leatherman mukana? Mitä V-P ajatteli ensimmäiseksi, kun sai töitä varastolta? Miksi Ville lähti Italiaan meditoimaan? Kuka on Sylvia?

Ville, Karjaa, Finland. 12.12.2014.

Näihin kysymyksiin löydät vastauksen Pojat-kirjasta. Pojat kertoo millaista on, kun elämä on enemmän tai vähemmän vaiheessa. Valokuvaaja Kaisa Rautaheimo ja toimittaja Ann-Mari Huhtanen ovat seuranneet yli kahden vuoden ajan hyvinvointiyhteiskunnan laidalla elävien nuorten miesten elämää.

Ville, Karjaa, Finland. 12.12.2014.

Dokumenttiprojekti sai alkunsa halusta ymmärtää, mitä syrjäytyneisyys tarkoittaa. Matkan varrella tajusimme, kuinka leimaava, yksipuolinen ja ylhäältä päin määritelty käsite on. Lopulta projektista kasvoi tutkielma ulkopuolisuudesta ja irrallisuuden tunteesta, oman paikan ja elämän mielekkyyden löytämisestä sekä hyväksynnän, rakkauden ja itsensä etsimisestä. Kokemuksista, joita yllättävän moni meistä lopulta jakaa.

Ville, Karjaa, Suomi.

Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa AD Laura Rautaheimo. Kirjan julkaisee Raw View Books, ja siitä ilmestyy sekä suomen- että englanninkielinen versio. Kirja julkaistaan kesäkuussa.

Animaatioelokuva Pallo karkaa

Tarvitsemme rahoitusta Animaatioelokuva Pallo karkaa toteuttamiseen, sen laitekuluihin, työryhmän palkkioihin ja esimerkiksi musiikkistudionvuokraan.

Pieniä tyttöjä, kaivinkoneita ja imettäviä äitejä

Syksyllä valmistuva animaatioelokuva Pallo karkaa on lyhyt noin 3 minuuttinen animaatioelokuva, joka perustuu omien maalauksieni käyttöön kuva-aineistona. Vanhimmat teokset ovat vuodelta 2001 ja uusimmat tältä. Työryhmän kaikilla jäsenillä, säveltäjä Juha T. Koskisella, animaattori Fanni Maliniemellä, ja minulla käsikirjoittajana, ohjaajana ja taidemaalarina, on vankkaa ammattitaitoa ja rohkeaa punk-asennetta. Yhteistyö toimii.

Tarina pallosta, pienestä tytöstä ja jonglööreistä on elänyt mielessäni jo muutaman vuoden. Kun tartuin työhön tauon jälkeen uudestaan, tarinaan on tullut mukaan kaivinkoneita ja imettäviä äitejä vauvoineen. Miksi näin, kerron kampanjan aikana lisää.

OSA MAAILMAA 2006

Anna-Leena Vilhunen, Osa maailmaa, 2006, öljymaalaus kankaalle, 170×120 cm, valok. MP, Helsingin Taidemuseo

Hyvä valikoima vastikkeita

Kampanjan rahoittajille on tarjolla valikoima vastikkeita yksittäisestä postikortista ryhmien näyttelyopastuksiin ja animaatioelokuvan esittelyihin, piirustustyöpajoihin Suomenlinnan telakalla ja niiden yhdistelmiin. Mahdollisuus myös alkuperäisteosten hankintaan. Esittely- ja piirustustyöpaja varataan ja maksetaan kampanjan aikana keväällä. Ne toteutetaan vasta syksyllä näyttelyn aikana.

Idea pikkujouluun

Työpajat sopivat mainiosti esimerkiksi yrityksen tai työpaikkaporukan pikkujoulun tai muun virkistystapahtuman osaksi.

Rahoittaminen käytännössä

Tutustu kampanjan vastikkeisiin, valintavaihtoehtoihin ja toimitusaikoihin. Etsi lompakkosi paksuudelle ja kiinnostuksellesi sopiva vaihtoehto. Rahoittaminen on helppoa ja nopeaa: Mesenaatti.me tarjoaa sujuvat ja turvalliset käytännön puitteet. Vastiketiedoissa on kerrottu toimitusajat ja valintavaihtoehdot sekä yhteydenpitotavat. Hinnat sisältävät arvonlisäveron, sen %-määrä mainitaan vastikkeiden yhteydessä. Postikulut ovat myös mukana.

IRLANNIN KUNINGATAR IMETTÄÄ Anna-Leena Vilhunen 2015 öljy ja alkydi 2140x155 cm

Anna-Leena Vilhunen, Irlannin kuningatar imettää, 2015, alkydi- ja öljymaalaus kankaalle, 140×155 cm, valok. A-LV

Seuraa kampanjaa, lisää tietoa hankkeesta

Kampanjan aikana kerron joka päivä jostakin animaation tekemiseen käytetystä teoksestani tai esim. elokuvan tekemiseen liittyvistä tapahtumista.

Näyttelyyn on tulossa myös uusia öljymaalauksia. Siellä Pallo karkaa esitetään jatkuvana luuppina. Muualla se voidaan esittää ilman toistoa.

Yksityisnäyttely 17.11.-11.12.2016 galleria Rantakasarmi, sali 2, Suomenlinna C 1, 00190 Helsinki.

Kaikki rahoittajat saavat kutsun ensi-iltaan ja yksityisnäyttelyni avajaisiin16.11.2016 klo 17-19. Vastikkeet eivät sisällä matkakuluja, lauttayhteys Kauppatorilta www.hsl.fi.

Seuraa myös Helsingin Taiteilijaseuran tiedotusta  http://helsingintaiteilijaseura.fi

Lisätietoja Anna-Leena Vilhunen p. 0451497640, anna-leena@anna-leenavilhunen.com ja www.anna-leenavilhunen.com.

KIITOS TUESTASI!

Anna-Leena Vilhunen

Slim Butlerin menestyslevylle jatkoa!

Hei,
Olen Jarmo Puhakka, helsinkiläistynyt rovaniemeläiskitaristi, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja tuottaja.

Julkaisen Slim Butler-nimellä toisen pitkäsoittoni ”Bad Intention”, toivottavasti, jo tulevana kesänä suosiollisella avustuksellasi. Pyydänkin sinulta tukea levytysprojektin loppuun saattamiseksi.

Minimisumma 3500€ mahdollistaa hankkeen miksauksen ja masteroinnin, kansien suunnittelun sekä cd:n painatuksen ja julkaisun. Uutukaisen julkaisua päästäneen juhlimaan heinäkuussa. Tavoitellun summan (6000€) toteutuessa musiikki puetaan lisäksi upeaan vinyyliasuun avattavin kansin ja painavalla vinyylillä varustettuna (rajoitettu painos 500 kpl). Vinyyliä jouduttaneen kuitenkin odottamaan tovi (3-6 kk) painotalojen pitkien jonojen vuoksi. Mesenaattina saat tietysti oman tilauksesi ensimmäisten joukossa! Mikäli projekti ei rahoituksen puutteessa toteudu, luonnollisestikin saat sijoituksesi takaisin.

ANDREW2 (640x595)

Andrew Black

Kaikki levylle päätyvä musiikki on ns. purkissa eli loppusuora häämöttää. Loput palikat asettuvat paikoilleen kriittisessä miksaus- ja masterointivaiheessa. Cd:n ja vinyylin kannet ovat myös kiihkeässä luomisvaiheessa. Suunnittelusta vastaa AD Lasse Katainen, jonka vahva kynänjälki on tullut bluesin ystäville tutuksi mm. Roots´n River Blues-festivaalin julistetaiteesta.

Debyyttialbumini ”Inner Blues” herätti ilmestyessään heinäkuussa 2012 laajaa kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Levy voitti arvostetun vuoden parhaan kotimaisen bluesjulkaisun tittelin kahdessa valtakunnallisessa äänestyksessä (Blues News ja Bluesministeri/Radio Suomi). Levyn ulkomaisia artistivieraita olivat Sugar Ray Norcia, Andrew Black sekä tuottajana Otis Grand. Niin kotimainen lehdistö kuin ulkomaiset blues- ja soul-julkaisutkin Helsingin Sanomista amerikkalaiseen Blues Blast Magazineen ovat kiitelleet lappilaisen bluesin autenttisuutta ja korkeaa tasoa.

TadRobinsonHeadShot24 (1280x853)

Tad Robinson

Ensimmäisen levyni menestyksen rohkaisemana pyysin luottomuusikkoni studioon työstämään uusia sävellyksiäni. Niin tuore materiaali kuin debyyttikin tehtiin lähes kokonaan rovaniemeläisten muusikoiden avulla. Amerikkalaiset muusikkoystävät, Tad Robinson ja Andrew Black lainasivat loistavat laulunlahjansa tallenteelle. Molemmat herrat tulkitsevat neljä kappalettani, itse vastaan nimikappaleen lauluosuuksista. Pahaenteisesti nimetyn ”Bad Intention”-levyn pohjat päätyivät perinteiselle analoginauhalle Villa Willamossa, Rovaniemellä ja jälkiäänityksiä tehtiin niin Suomessa kuin USA:ssakin. Onnistuneiden studiosessioiden ja pitkän puurtamisen jälkeen lopputulos on nyt kaikkien ulottuvilla, lähes. Ja hienolta kuulostaa! Uskon bluesin, old-school-soulin, funkin ja rockin avaruuksissa seikkailevan musiikkini olevan sinunkin makuusi!

Sinun osallistumisesi on ensiarvoisen tärkeää lappilaisen juurimusiikin seuraavan episodin saattamiseksi historiankirjoihin. Toivottavasti löydät oman tukimuotosi ohessa olevien räätälöityjen vastikkeiden joukosta. Pienikin lahjoitus vie levyni lähemmäksi valmistumista. Kiitos osallistumisestasi jo etukäteen!

Slim Butler

Slim Butler

SLIM BUTLER – LEVY

VASTIKKEET:
Slim-tuki – 10€ pienellä summalla tuet lappilaista bluesia ilman vastiketta
CD – 20€ tilaa CD ennakkoon
CD – 49€ tilaa cd + nimesi cd-kannen kiitoksiin
Vinyyli – 29€ tilaa vinyyli ennakkoon (toimitetaan painoksen valmistuttua)
Slim-Pack – 49€ ennakkotilaa cd + tylyntyylikäs, musta t-paita Slim-logolla (ei saatavissa muualta), XS-XXL, koot sähköpostilla kampanjan loputtua
Yrityspaketti 1. – 300€ sis. 10 kpl cd-levyjä ja yrityksen nimi cd-painoksen kiitoksiin
Yrityspaketti 2. – 800€ sis. 100 kpl cd-levyjä ja yrityksen nimi cd-kannen kiitoksiin ja logon kotisivuilleni

Hinnat 0% ALV. Yrityksille myös laskutusmahdollisuus Holvin kautta!
Huom! Kaikkiin tilauksiin sisältyy postitus haluamaasi kotimaanosoitteeseen! Vinyylin rahoituksen jäädessä toteutumatta, sijoituksesi palautetaan tai voit halutessasi vaihtaa vastiketta.
Nimikirjoitus levyn kanteen niin halutessasi.

Toivon sinun lähtevän mukaan ainutlaatuiseen hankkeeseeni. Rahojesi vastineeksi voin luvata kuunneltavaksesi hienon levyn. Voit seurata kampanjan edistymistä myös kotisivuillani ja Slim Butlerin facebook-sivulla.

Terveisin Jarmo \”Slim\” Puhakka
www.slimbutler.com
www.facebook.com/slimbutlerofficial/
www.reverbnation.com/slimbutler
www.soundcloud.com/slim-butler
www.twitter.com/slimbutler63

Magic Violin –albumin julkaisu

Kiinnyin lapsuudessani erottamattomasti viuluun. Se on seurannut minua kaikkialle, minkä vuoksi elämäntyöni kiertyy viulun ympärille. Työmatkani ovat kulkeneet läpi Egyptin vallankumouksen ja Pohjois-Korean, olen soittanut Venäjän mustalaisleireillä ja säveltänyt musiikkia pyramidien juurella. Olen saanut työmatkoillani tutustua erilaisiin ihmisiin, soittimiin ja ilmaisutapoihin. On ihmeellistä, miten monentyyliseen musiikkiin viulu sopeutuu!

Elämäni viulustina on ollut melkoista pyöritystä erilaisten projektien, kilpailujen, levytysten ja matkojen myötä. Olen mm. tuottanut musiikkia suomalaisiin urheilutapahtumiin (Helsingin jäähalli YLE 2, Gymnaestradan Pohjola-ilta 14.07.2015), ja ollut mediassa esillä rock- ja festivaalikonserttien tiimoilta, soittaen viimeksi Jari Sillanpään 50-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin Olympiastadionilla 2015! Olen työskennellyt myös mm. Tarja Turusen, Palefacen ja konserttiurkuri Kalevi Kiviniemen kanssa – viulu kulkee yhtähyvin räpin, konserttimusiikin kuin pop-iskelmänkin vierellä!

¤ ¤ ¤

Nyt päätavoitteenani on ensialbumini Magic Violin eli Taikaviulu julkaisu, joka tuo julki 35-vuotisen työni viulistina. Kokemuksieni ja soittamani musiikin laajan kirjon vuoksi, olen hahmotellut albumini neljään erityyliseen osioon, jotka hahmottuvat kompassin neljänä pääilmansuuntana. Julkaisun kappaleet – coverit, perinnemelodiat ja omat sävellykset – saavat hahmonsa ja sisältönsä neljästä ilmansuunnasta, tarjoillen kuulijalle viulunsoittoa aihepiireiltään ja maantieteellisiltä määreiltään vastakkaisista viitekehyksistä. Kirjoitusapunani on toiminut elokuvamusiikkiakin tuottanut huippumuusikko ja säveltäjä Samuli Laiho.

Taikaviulu kertoo kaikesta kokemastani värikkäästi ja mukaansatempaavasti! Tavoitteenani on nyt tuoda tämä huikea spektri juuri sinun kuultavaksesi.

Taikaviulun tuotanto

Olen työstänyt kappaleita albumiini vähitellen muun tuotantoni ohessa. Julkaisun kahdeksasta kappaleesta viisi on valmistunut vuosien 2012-15 aikana. Työskentelyn olen rahoittanut pääosin itse, käyttäen huippuammattilaisista koostuvaa tiimiä nauhoituksiin ja soitto-osuuksien tallentamiseen. Joskus kappaleet ovat syntyneet tilaustöiden innoittamina, mm. potpuri Pohjantähden alla, jota moninkertainen rytmisen voimistelun MM-joukkue OVO käytti festivaaliesityksissään v. 2014-15.

Nyt on aika kääriä hihat ja puristaa albumi kokoon työstämällä puuttuvat kolme kappaletta ja saattamalla kaikki muu levynjulkaisuun sisältyvä organisointi- ja viimeistelytyö valmiiksi. Tästä en kuitenkaan selviä omin voimin. Tulossa on kaksi tiivistä työjaksoa maalis-huhtikuussa, jonka loppuun mennessä levyn tulisi olla valmis. Suurimpia tulevia menoeriä ovat studiovuokrat, miksauksen ja masteroinnin sekä levyjen painatuksen kulut, joiden kattamiseen tarvitsen apuanne. Kampanjan päättävä julkaisukonsertti pidetään 14.05. Cafe PIRITASSA, jolloin sinulla on mahdollisuus kokea livenä Taikaviulun elämyksellinen anti.

Mitä mahdollistat osallistumalla Taikaviulun rahoitukseen

Osallistumalla Taikaviulu-hankkeeseen autat Suomessa harvinaisen cross over -viulumusiikin tuomista julkisuuteen. Mahdollistat positiivisen jatkumon, jonka turvin voin jatkaa työtäni ja saan yhä useammat ihmiset inspiroitumaan viulun monipuolisuudesta ja käytettävyydestä myös nykyajan populääri- ja rytmimusiikin lajeissa. Tukemalla hankettani luot myös uskoa, että voin kenties myöhemmin julkaista sävellyksistäni ja sovituksistani oppimateriaaliopuksen, joka rohkaisee viulunsoitonopiskelijoita käyttämään soitintaan monipuolisesti.

Albumini tulee valmistuessaan toimimaan edustajanani – käyntikorttina, joka houkuttelee festivaali- ja konserttijärjestäjiä kutsumaan minua esiintymään. Lisäksi keikkojen yhteydessä saatava levymyyntituotto edesauttaisi käytännön elämääni muusikkona ja sitä kautta elämäntyöni suorittamista.

Kampanjan tavoite

En pyydä apuanne vastikkeetta, vaan tarjoan laatutavaraa valitsemaasi tukisummaa vastaan. Osallistumalla tämän kampanjan kautta levyn rahoitukseen, saat sen tai muun valisemasi tuotteen/tuotepaketin itsellesi postitse. Valittavanasi on levyn ohella esim. kortteja ja mukeja kampanjan logolla ja kuvilla varustettuna. CD-levyn ollessa ostoksesi, saat se itsellesi ennen virallista julkaisupäivää! Jos haluat rahoittaa isomalla summalla, saat minut yksityiskeikalle. Mikäli minimitavoitesummaa ei saavuteta ja levynjulkaisu ei tästä syystä toteudu, saat rahoituksesi takaisin.

Minimitavoitesummalla saan levyni julkaistua, mutta maksimisummalla lisäksi katettua julkaisukonsertin pääasialliset kulut. Jos maksimisumma ylittyy, pystyn maksamaan myös itselleni palkkaa murto-osasta työskentelytuntejani.

Toivottavasti houkuttelin teidät mukaan kampanjaan Taikaviulun kiehtovin sävelin!

Voit kuunnella Taikaviulu-albumille tulevien kappaleiden teasereita Twitterissä
https://twitter.com/merviviolin ja seurata Taikaviulun etenemistä….

Call Out Helsinki -Final Boom-

Call out –tapahtuman meiningin voi kiteyttää kolmeen sanaan: hauskanpito, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. Tavoitteemme on saada lapset ja nuoret osallistumaan riippumatta heidän sosioekonomisesta taustastaan, kielestään, kulttuuristaan, uskonnostaan, syntyperästään, iästään tai muusta perusteesta tai henkilökohtaisesta ominaisuudestaan. Tarjoamamme laadukkaat mutta maksuttomat tapahtumat ovat suuri lisä lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon.

Jotta Call out jam toteutuu maksuttomana mutta laadukkaana, tarvitsemme teidän kaikkien apua. Tavoitteemme on tarjota alan ammattilaisille kilpailujen tuomaroinnista, hostaamisesta, live-esiintymisestä ja levyjen pyörittämisestä heille kuuluva palkkio ja samalla tutustuttaa nuoret globaaliin katutanssikulttuuriin.

Tähän tarvitsemme teidän kaikkien tukea. Korvaukseksi tuesta saa mm. Call out Helsinki –varustetun paidan tai kassin, joka on käsin painettu. Graafisen suunnitelijan, Juha Lieteen suunnittelema logo on uniikkia käsityötä, jota muualta ei löydy.

Call Out -jamien historia

Call out Helsinki luotiin kesällä 2015, elävöittämään ja rikastuttamaan Helsingin katutanssi kulttuuria, sekä palvelemaan koko perheen tapahtumana. Call Out Jam edistää monikulttuurista nuorisotyötä ja on luonut yhteistyöverkoston voittoa tavoittelemattomien yhdistysten 09HHR, Yökoriksen ja jyväskyläläisen Kulttuuriyhdistys TUFF!:n kanssa, sekä Jyväskylän nuorisopalveluiden ja Nuorisokahvila Walkersin kanssa.

Suomessa on vain vähän katutanssitapahtumia, jotka tarjoaisi säännöllistä ja ilmaista toimintaa katutanssilajien (hiphop, locking, popping, house ja breiktanssi) kaikille edustajille. Call Out Jam edustaa ja tukee tasapuolisesti kaikkia katutanssilajeja, niiden harrastajia, sekä lajeista kiinnostuneita henkilöitä.

Keväällä 2016 alkanut yhteistyö jyväskyläläisten toimijoiden kanssa on mahdollistanut tanssijoiden tutustumisen kahden kaupungin tanssikulttuurien välillä ja inspiroinut uusia nuoria Jyväskylässä sekä Helsingissä katutanssilajien pariin.

Tapahtuma tarjoaa lapsille turvallisten aikuisten läsnäoloa, jotka pitävät huolen reilusta pelistä. Tavoitteena on innostaa yhä useampia katutanssiharrastuksen pariin. Tähän talkoohenkeen voit nyt osallistua sinäkin ja tarjota junnuille mahdollisuuden uuteen harrastukseen ja yhteisöön.

Vastikeina olevat tekstiilit ovat uniikkeja, käsinpainettuja teoksia. Muita vastikkeita ovat ryhmämatka-lippu Jyväskylä-Helsinki-Jyväskylä, pitkänlinjan Bgirl Ramonan breaktanssi -työpaja ja katutanssija Johanna Hurmeen hiphop -työpaja.

Tavoitteenamme on kerätä Mesenaatti-kampanjan avulla vähintään 1000 euroa, jolla mahdollistamme Dj KCL:n tulon tapahtumaan, DJ:n ja tuomareiden palkkiot sekä esiintyjien palkkiot ja nuorten ryhmäbussikuljetuksen Jyväskylä-Helsinki-Jyväskylä.

Mikko Pettinen & Happy People -yhtyeen uusi CD+DVD

Moi!

Olen Mikko Pettinen, helsinkiläinen muusikko: trumpetisti, laulaja, kosketinsoittaja, säveltäjä ja sovittaja. Olen ollut vuosien varrella monissa eri kokoonpanoissa mukana. Soitan mm. Umo Jazz Orchestrassa, Helsinki-Cotonou Ensemblessä, laulan Higher Ground Vocalsissa, olen tehnyt 3 levyä jazz-yhtyeelläni MP4 ja olin mukana The Voice Of Finlandissa 2015.

Soittoani tai lauluani on kuultu yli sadalla levyllä Palefacesta Anssi Kelaan ja Redramasta Sandhjaan. Olen myös voittanut 2.palkinnon Carmine Caruso International Jazz Trumpet Solo Competition -kilpailussa 2001 sekä yhtyeeni MP4 kanssa jazzyhtyekilpailun Getxossa Espanjassa 2002.

Still Happy – The Pasila Sessions

Rakkain ja tärkein minulle on kuitenkin soul/funk -yhtyeeni Happy People, jonka laulusolisti, kosketinsoittaja ja trumpetisti olen. Lisäksi sävellän ja sovitan pääosin kaikki bändini kappaleet. Edellisen kesän keikoista innostuneena halusin saada taltioitua bändin mahtavan live-energian ja sielukkuuden hyvissä studio-olosuhteissa ja onnistuimme tässä mielestäni erinomaisesti. Äänitimme ja videokuvasimme Pasilan Radiotalolla 8 uutta kappaletta livenä eli koko 11-henkisen yhtyeen kanssa samassa tilassa yhtäaikaa. Mukana sessioiden loppuvaiheessa oli myös kutsumani 30-henkinen studioyleisö.

Omakustanteisessa kaksipäiväisessä sessiossa saatiin tallennettua yhtyeen vastustamaton live-energia hyvillä studiosoundeilla, kiitos äänittäjänä toimineen Markus Ketolan, videotuotannosta vastanneille Heikki Kynsijärvelle ja Joni Laitiselle sekä DLS Entertainmentin Ville Pajalalle, joka vastasi valaistuksesta. Materiaali koostuu 7 uudesta ennenjulkaisemattomasta sävellyksestäni sekä sielukkaasta ja gospelsävyjäkin sisältävästä sovituksestani Ben E. Kingin klassikosta Stand By Me.

Nyt haluan julkaista nämä sessiot cd+dvd -pakettina. Kampanjalla on minimitavoite 3500 euroa (cd), välitavoite 5000 euroa (cd+dvd) ja maksimitavoite 8000 euroa (cd+dvd+lp-levy). Kampanjasivulle liitetyt videomme ovat ensimmäiset YouTubessa julkaistut maistiaiset tästä sessiosta.

Happy People

Happy People 2015

Bändin muusikot ovat Suomen parhaimmistoa alallaan. Happy Peopleen kuuluu mm. 4-henkinen puhallinsektio sekä sielukas laulutrio TriSis, jonka yhden vakiojäsenen, 5 kappaleen sanoittajan Jonnu Heikkilän tuuraajana sessioissa laulaa upeaääninen Heini Ikonen.

Sävellykseni ovat omannäköiseni sekoitus soulia, funkia, jazzsävyjä, afroa, gospelvaikutteita, poppia, r&b:tä ja fuusiojazzia. Esikuvina voisi mainita mm. Stevie Wonderin, Tower Of Powerin, Steely Danin, Earth, Wind & Firen, Snarky Puppyn ja Jarrod Lawsonin.

Keikoilla Happy Peoplen vastaanotto on ollut todella innostunutta ja 2013 omakustanteena julkaistua debyyttilevyäni 2Happy on myyty kohta jo painos loppuun (saatavana vastikkeena!). Kolmen vuoden aikana Happy People on hitsautunut inspiroituneeksi ja virtuoottiseksi yhtyeeksi, joka on täynnä vahvoja solisteja. Kappaleissa ja yhtyeen soitossa yhdistyy mieleenpainuvat melodiat, tiukka rytminen intensiteetti ja groove, virtuoottiset soolot ja myönteinen energia. Tämä musiikki saa ihmiset hyvälle tuulelle! Kuten kappaleessa Happy People Theme lauletaan:

”If our music will make you smile, we know our job is well done.”

Mikko Pettinen & Happy Peoplen Muusikot:

Mikko Pettinen: laulu, Rhodes, trumpetti, flyygelitorvi
Janne Halonen: kitarat, laulu
Sampo Tiittanen: basso
Jonatan Sarikoski: rummut
William Suvanne: tenorisaksofoni, huilu
Janne Toivonen: trumpetti, flyygelitorvi
Ilmari Pohjola: pasuuna
Timo Rantanen: baritonisaksofoni
Jepa Lambert: laulu
Heini Ikonen: laulu
Hanna-Maria Helenius: laulu (duetto kappaleessa Waiting (For My Change)

Lisäksi mukana sessioissa:

Markus Ketola: äänitys, miksaus, masterointi
Heikki Kynsijärvi & Joni Laitinen: videokuvaus
Ville Pajala/DLS Eentertainment: valosuunnittelu

Kampanjatavoitteet

Minimitavoitteella voimme julkaista studiolivesessiostamme cd:n. Kaikista kappaleista on kuitenkin tarkoitus myös editoida videot, jos ylletään 5000€ välitavoitteeseen; jolloin tulevaan julkaisuun tulee mukaan cd sekä dvd samassa paketissa. Jos maksimi tavoitetaan, voidaan julkaista myös rajoitettu erä LP-levyjä, sijoittaa promoon ja muusikotkin saavat vähän vaivanpalkkaa.

Happy People

Miksi tarvitsen joukkorahoitusta?

Englanninkieliselle soul/funk -musiikille on Suomessa erittäin vaikeaa löytää julkaisijaa: suuret levy-yhtiöt panostavat suomenkieliseen poppiin, eikä tällainen musiikki oikein sovi myöskään apurahojen kriteereihin. Musiikkini edustaa ”harmaata aluetta” ja sitä on vaikea lokeroida; se ei ole oikein jazzia eikä oikein poppiakaan ja juuri sillä määrittelemättömällä alueella viihdyn parhaiten.
Olen todella tyytyväinen ja onnellinen siitä, että nämä sessiot saatiin äänitettyä ja kaikilla mukana olleilla oli upea asenne ja todella innostunut ja sielukas musiikin tekemisen meininki. Yleensähän levyt äänitetään soitin kerrallaan studiossa, mutta usein silloin soittajien välinen vuorovaikutus ja live-energia jää puuttumaan. Tässä yhdistyy siis livekeikan ja studioäänitysten parhaat puolet! Videoista voitte nähdä kuinka me kaikki nautimme tämän musiikin tekemisestä. Ota hyvä asento, laita kuulokkeet korvillesi, volume sopivan kovalle ja kuuntele nämä videot, niin tiedät mitä tarkoitan. 🙂

Organisoin nämä sessiot ilman minkäänlaista ulkopuolista rahallista tukea ja olen nähnyt projektimme eteen hyvin paljon vaivaa. Uskon kuitenkin vahvasti musiikkiini ja siihen, että tälle on ehdottomasti paikkansa ja kuulijakuntansa. Nyt on Happy Peoplen aika. Hedelmällisintä musiikkia syntyy kun eri tyylit kohtaavat. Tämä on siitä erittäin hyvä esimerkki.

”Smoke smoke smoking!!!!!!!!!!!Please don’t call the firemen,Don’t dare to put water on this fire. Let it BURN, BURN ,BURN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!”
-YouTube- kommentti videolle ”Happy People Theme (Everybody Get Up)

Voit mesenoida monella tavalla:

1. Voit ostaa tulevan cd:n (20€) tai cd+dvd:n (25€)* nimikirjoituksella varustettuna ennakkoon
2. Voit ostaa Mikko Pettisen 2Happy -levyn 15€
3. Ostaa cd+dvd:n ja saada nimesi levyn kiitoksiin ja dvd:n lopputeksteihin 40€*
4. Voit saada firmasi logon levyn kiitoksiin ja dvd:n lopputeksteihin ja kotisivuilleni 400€
5. Voit tilata Mikko Pettisen soolokonsertin (laulu ja piano +trumpetti) kotiisi tai juhliisi 500€
6. Voit tilata 5-henkisen Mikko Pettinen & Happy People Combon kotiisi tai juhliisi esiintymään 2000€

Kiitos korvaamattomasta avustanne unelmani toteuttamisessa ja uuden suomalaisen musiikin tukemisessa.

Minimitavoitteella 3500€ saamme levy miksattua ja masteroitua, kannet suunniteltua, cd:t painettua ja julkaistua.

*Välitavoitteella 5000€ saamme minimin lisäksi kaikkien kappaleiden videot editoitua ja julkaistua cd+dvd-paketin. Mikäli välitavoite ei täyty, mutta minimitavoite saavutetaan, toimitamme sinulle cd:n ja 5 euron erotuksen.

Maksimitavoitteella 8000€ saamme levylle pienimuotoisen promon, muusikoille maksettua palkkiot sessiosta ja painettua rajoitetun erän LP-levyjä.

Hälytys: Burundi! – Tue ihmisoikeustyötä

Viime kevään jälkeen Burundissa satoja on tapettu ja 250 000 ihmistä on paennut naapurimaihin. Ihmisoikeuspuolustajia ja journalisteja uhkaillaan ja murhataan viranomaisten toimesta. Pahimpana skenaariona on pelätty kriisin aiheuttavan uuden etnisten ryhmien välisen konfliktin hutujen ja tutsien välille.

”Burundilaiset ihmisoikeuspuolustajat välittävät tietoa maan tapahtumista. Ihmisoikeusloukkausten dokumentointi on tärkeää, jotta konflikti ei jää ilman kansainvälisen yhteisön huomiota”, sanoo KIOSin Burundin työn koordinaattori Maarit Roström.

Burundilaiset ihmisoikeuspuolustajat tarvitsevat apuamme ja me tarvitsemme tukeasi.

/// Ihmisoikeuspuolustajat välittävät tietoa
kriisin keskeltä ///


“Katsoessanne minua näette, että päässäni on rautainen kruunu. Se jatkuu rintakehälleni ja selkääni. Se ei ole ilmainen ja se on kivulias pitää, mutta kestän, koska se on keino parantua.”

– Pierre Claver Mbonimpa, Burundilainen ihmisoikeuspuolustaja*

Elokuussa 2015 tunnettu burundilainen ihmisoikeuspuolustaja Pierre Claver Mbonimpa selvisi murhayrityksestä täpärästi, jonka jälkeen useita Mbonimpan perheenjäseniä on murhattu. YK:n ihmisoikeuskomissaarin mukaan tapaus on vahvistanut epäilyt maan hallinnon systemaattisesta väkivallasta journalisteja ja ihmisoikeuspuolustajia kohtaan.

Tuemme Mbonimpan kaltaisia ihmisoikeuspuolustajia pitkäaikaisen kumppanimme East and Horn of Africa Human Rights Defenders Project (EHAHRDP) -verkoston kautta. Keräämämme varat käytetään ihmisoikeustyön tukemiseen, kuten burundilaisten ihmisoikeuspuolustajien hätämajoitukseen ja kouluttamiseen.

”Suomen kehitysyhteistyöleikkausten vuoksi, Burundi on yksi niistä maista joissa työmme on vaakalaudalla. EHAHRDP-kumppanimme kautta meillä on kuitenkin tilaisuus tukea ihmisoikeustyötä erittäin kriittisessä tilanteessa. Lisärahoituksen tarve on akuutti”, kertoo KIOSin toiminnanjohtaja Ulla Anttila.

/// Burundin kriisi syveni nopeasti
sisällissodan partaalle ///


Burundin kriisi alkoi keväällä 2015, kun maan presidentti Pierre Nkurunziza jatkoi kolmannelle kaudelle maan perustuslain vastaisesti. Tämän jälkeen maan hallinto on tukahduttanut protestit, sananvapauden ja kansalaisyhteiskunnan väkivalloin: kansalaisjärjestöjen ja median edustajia uhkaillaan ja murhataan viranomaisten toimesta.

Epäonnistunut vallankaappaus syvensi väkivallan kierrettä ja riskinä on, että oppositioryhmät tarttuvat aseisiin. Satoja on tapettu ja 250 000 ihmistä on paennut naapurimaihin.

”YK: Burundi sisällissodan partaalla”
Helsingin Sanomat | Ulkomaat 17.12.2015, Jussi Niemeläinen

Kriisin ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälisen yhteisön toimia. Paikallisten ihmisoikeuspuolustajien rooli maassa tapahtuvien ihmisoikeusrikkomusten dokumentoimisessa on elintärkeä.

/// Tarvitsemme apuasi jatkaaksemme
työtä Burundissa ///


Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS on Suomessa ainutlaatuinen toimija, joka tukee suoraan paikallisia ihmisoikeusjärjestöjä Afrikassa ja Aasiassa. Burundissa KIOS on tukenut ihmisoikeustyötä vuodesta 2009.

Suomen hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset leikkasivat myös KIOSin rahoitusta 41 %. Lisätietoa KIOSin toiminnasta löydät säätiömme kotisivuilta osoitteessa www.kios.fi.

 KIOSin on perustanut 11 suomalaista ihmisoikeus- ja kehityskysymysten parissa toimivaa kansalaisjärjestöä.

KIOSin on perustanut 11 suomalaista ihmisoikeus- ja kehityskysymysten parissa toimivaa kansalaisjärjestöä.

_

*Vapaa käännös englannin kielisestä tekstityksestä suomeksi videosta Voices that cannot be silenced: Pierre Claver Mbonimpa, https://vimeo.com/144345588, 10.3.2016

Mikko Lyytinen – Kaksi näyttelyä

Näyttelyihin tulee öljyvärimaalauksia jotka perustuvat ajatuksiin mm. kaaoksesta, kasvusta, ihmisestä, luonnosta ja yhteiskunnasta. Voit käydä tutustumassa aikaisempaan tuotantooni kotisivuiltani tai facebookista. Teoksiani löytyy myös Lahden taidelainaamosta.

Näyttelyistä aiheutuu kuluja n. 4500 euroa sisältäen näyttelyvuokrat, avajaiset, kuljetukset, tiedotuksen ja kampanjasta aiheutuvat kulut. Kampanjan minimitavoite on 1000 euroa ja se riittää kattamaan ensimmäisen näyttelyn vuokran melkein kokonaan. Vastineeksi tukijoille voin tarjota teoksiani tussipiirustuksista, öljyvärimaalauksiin ja akvarelleihin. Mahdollisuus on myös digitaalisiiin tilaustöihin(ms-paint ftw) ja ehkä johonkin muuhun hauskaan. Toivottavasti löydät itsellesi mieluisan vastikkeen ja voit tulla mukaan tukemaan näyttelyjä.

Terveisin
Mikko Lyytinen
www.facebook.com/mikkolyytinenart
www.mikkolyytinen.com

PS Kemi: Joukkorahoitus Veikkausliigaan 2016

head_logo-mesenaatti

Sijoituksella pääsee katsomaan yhtä PS Kemin veikkausliigaottelua Sauvosaaren kentällä 3.7.2016 – 17.10.2016 välisenä aikana.

Joukkorahoitukseen osallistuneille faneille tarjoamme lisäksi mahdollisuuden saada nimen ainutlaatuiseen PS Kemi -seinäkalenteriin. Sähköpostilla toimitetusta pyynnöstä emme julkaise nimeänne kalenterissa.

Mikäli saavutamme joukkorahoituksen tavoitteen, tarjoamme sijoittajille PS Kemi -hampurilaisen tai ranskalaiset ottelupäivän yhteydessä. Voitte noutaa tuotteet PS Kemin toimistolta tai toimitamme tuotteet postitse postikuluja vastaan antamaanne osoitteeseen.

Mikäli haluatte osallistua PS Kemin joukkorahoitusprojektiin, toimikaa seuraavasti:

  1. Voitte osallistua joukkorahoituskampanjaan tältä sivustolta
  2. Täyttäkää tilauskorttiinne vaadittavat tiedot sijoituksestanne. Voitte tehdä myös useamman sijoituksen, mikäli haluatte tarjota esimerkiksi ottelutapahtuman perheellenne, ystävillenne tai vaikka työpaikallanne.Sen jälkeen voitte siirtyä tekemään sijoituksenne valitsemalla maksutapa (luottokortti, pankkisiirto).
  3. Sivusto ohjaa kirjautumaan Teitä verkkopankkiinne ja suorittamaan maksu tekemäänne sijoitukseen.
  4. Maksun jälkeen kirjaudutte ulos verkkopankista automaattisesti.
  5. Saatte ilmoituksen ja tiedot osallistumisestanne antamaanne sähköpostiosoitteeseen. Tämä toimii kuittina sijoituksestanne, jolla voitte lunastaa sijoituksen. Tiedotamme kampanjan etenemisestä sähköpostilla.
  6. Joukkorahoitus tarvitsee vähintään 300 sijoitusta. Mikäli hanke ei toteudu, rahat palautetaan tilillenne vähennettynä maksuvälityspalvelun rahansiirtokustannuksin (3,50€).

Tule sinäkin tekemään historiaa joukkorahoittamalla suomalaista jalkapallokulttuuria.

JUURESPESURI

ENÄÄ EI TARVITSE KYSYÄ, KUKA PESEE PERUNAT JA MISSÄ?

Uusista perunoista parhaita ovat tietysti ne pienimmät ja hankalimmin pestävät. Tavallisella juuresharjalla pienten perunoiden pesemisessä käsien iho menee helposti punaiseksi ja hiertyy näiden herkkujen puhdistamisessa. Vanhoilla ihmisillä koordinaatiokyvyn aleneminen tuottaa haasteita, johon nyt on nerokas ratkaisu.

Hanki Juurestenpesulaite KOTIIN, MÖKILLE, LAHJAKSI…

Jos et enää halua viettää aikaasi tavallisen harjan kanssa, voit päästä nauttimaan uuden innovaation tuomasta hyödystä seuraavalla tavalla:
1. Osallistu joukkorahoituskampanjaan tämän sivun linkistä
2. Täytä tilauskorttiin tarvittavat tiedot ja haluamasi määrä Juurestenpesulaitteita
3. Siirry maksamaan
4. Valitse maksutapa
5. kirjaudu verkkopankkiin ja suorita valitun vastikkeen summa
6. Kirjaudut verkkopankista automaattisesti ulos
7. Saat ilmoituksen sähköpostiosoitteeseesi (KUITTI)

Saat ilmoituksen projektin edistymisestä

Muistathan jakaa tietoa ystäville ja sosiaalisessa mediassa yleensäkin.

Juurestenpesulaitteella on myönnetty hyödyllisyysmalli Suomessa ja kansainvälinen patenttisuojaus on valmisteilla.
Tuote lähetetään Postin välityksellä ja pyritään toimittamaan kesäkuun aikana.
Posti laskuttaa lähetyksestä hinnastonsa mukaan.

Mikäli hanke ei toteudu, rahat palautetaan vähennettynä maksuvälittäjän rahansiirtokustannuksin (1,80€).