Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Nallekalenteri 2017 esittelee nallemaisia miehiä ja suloisia eläimiä. Iso voi olla komeaa ja tämä tulee esille tässä upeassa vuosikalenterissa.

Kalenterin ohella upeita miehiä ja suloisia lemmikkejä voi löytää myös julisteina ja kortteina.

Jokaisesta myydystä nallekalenterista lahjoitetaan yksi (1) euro eläinsuojelutyön pariin. Muu kerätty rahoitus kohdistetaan kalenterin painokuluihin ja myöhemmin tänä vuonna järjestettävän näyttelyn menoihin.

”Nallekalenteri on erilaisten miesten kalenteri.”

Kalenterin kuvaukset päättyvät 3.4., jonka jälkeen kalenteri pääsee painoon. Kalenteri tulee sisältämään 13 upeaa mustavalkoista kuvaa nallemaisista miehistä lemmikkien kanssa. Lisää kuvia kalenterista voit käydä katsomassa Nallekalenterin Facebook-sivuilta.

Nallekalenterin tarjoamat vastikkeet

¤ Nallekalenteri 2017 (20 euroa)

¤ Nallekalenteri 2017 ja kaveriksi A3-kokoinen juliste (30 euroa)

¤ Nallekalenteri 2017 ja viisi postikorttia (35 euroa)

¤ ”Kaverille kans” sis. kaksi Nallekalenteria vuodelle 2017 (35 euroa)

¤ Nallekalenteri 2017 ja kymmenen postikorttia (45 euroa)

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Haluan julkaista omakustanteisen, kovakantisen taidevalokuvakirjan, joka tulee koostumaan ottamistani surf-aiheisista valokuvista ja lyhyistä mietelauseista, jotka kuvaavat lainelautailijan mielenmaisemaa, ja tarvitsen tukeasi mahdollistaakseni hankkeen.

Meressä viettämäni aika on merkittävän suuri ja vuoden 2010 jälkeen viettänyt kaiken aikani aaltoja seuraten ulkomailla: olen valokuvannut surffausta niin aallokossa uiden kuin rannalta käsin, ja valokuviani on julkaistu alan mediassa kansainvälisesti. Nyt haluan tuoda kuviani esille myös Suomessa, jossa on kokoajan kasvava joukko surf -kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.

Suomalaisena lainelautailijana / surf -valokuvaajana itsensä elättäminen on luonnollisestikin haasteellista, ja riisidieetti on tullut itselleni erittäin tutuksi. Tästä huolimatta olen jatkanut valokuvausta puhtaasti rakkaudesta mereen ja aaltoihin. Toivon tämän yhteisrahoituskampanjan mahdollistavan työskentelyrauhan kirjahankkeen parissa, alkaen huhtikuusta 2016, kuuden kuukauden ajaksi. Loka- ja marraskuun aikana tulen valitsemaan kirjaan painettavat kuvat ja viimeistelemään teoksen. Kirjan laatu tulee olemaan huippuluokkaa ja sisältö painottuu erityisesti maisemaotoksiin täydellisistä aalloista kauniissa valossa.

Kirjaa painetaan pieni 100 kappaleen numeroitu ja signerattu erä, jonka saat itsellesi 99 euron hintaan kotiin postitettuna. Kirjasta tehdään myös pienempi versio (49 euroa/kpl), jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua ja nauttia kuvasadosta! Kirjojen toimitusaika on joulukuussa 2016, ja kaikki rahoittaneet saavat rahoituskampanjan päätyttyä kuukausittain tervehdyksen projektin edistymisestä, sillä oletuksella että 2500 euron minimi täyttyy.

Valokuvaus- ja lainelautailuintohimostani pienellä resoluutiolla varustettuja todisteita voit tirkistella Instagramissa www.instagram.com/niko_soikkeli/ ja www.instagram.com/singlefinn

Tue kirjan julkaisua ja saat ainutlaatuisen, suomalaisen surf -valokuvakirjan ensi jouluksi!

Koot:
– pienempi kirja: 20cm x 25cm, 40 sivua
– suurempi kirja: 30cm x 40cm, 50 sivua

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Uskomme…

että arktiset kulttuurit ja ekosysteemit ovat samanaikaisesti sekä kauniita ja inspiroivia että hauraita ja uhanalaisia. Voimme oppia paljon arktisilla alueilla asuvilta ihmisiltä, jotka elävät läheisessä suhteessa heitä ympäröivään maailmaan. Arktis on paljon muutakin kuin tyhjä ja jäinen maisema – se on elämää ja kiehtovia tarinoita täynnä oleva paikka.

Uskomme intohimoisesti Arktiksen erityisyyteen ja haluamme jakaa tämän innostuksen kanssasi.

Päätimme siis järjestää tämän festivaalin.

Lumipalloefektin tavoin pieni ideamme on kasvanut kasvamistaan – ohjelmaan on kertynyt valokuvanäyttelyjä, installaatioita, tanssi- ja musiikkiesityksiä sekä elokuvanäytöksiä. Esiintyjiä ja yhteistyökumppaneita on eri puolilta Arktista: Grönlannista, Kanadasta, Venäjältä, Norjasta, Suomesta, Tanskasta ja Färsaarilta.

Olemme nyt…

tuotannon viimeisessä vaiheessa ja olemmekin jo päässeet pitkälle. Tarvitsemme tukeasi, jotta voimme järjestää mahdollisimman laadukkaan tapahtuman sekä yleisölle että esiintyjille.

Olemme saaneet tukea tapahtumalle pohjoismaisilta kulttuurirahastoilta ja muutamilla yksittäisiltä toimijoilta. Viimeinen silaus on Sinun tukesi. Tapahtumamme on ihmisiä varten: arktisen fanittajalle (vaikket sitä tiedäkään vielä), taiteilijalle, ihailijalle, matkaajalle, tarinankertojalle. Sinulle. Tarvitsemme Sinua, koska ilman panostasi festivaali on vain yksityistilaisuus.

Tarvitsemme vielä…

lisärahoitusta esiintyjien matkakorvauksia, suurten valokuvien painamista sekä muutamien elokuvien tekijänoikeusmaksuja varten. Tukemalla projektiamme tuet suoraan arktista taidetta.

Sinun avullasi luodaan unohtumaton, ihana ja yhdessä tehty kokemus. Kenties et itse pääse paikalle kokemaan festivaalin antia, mutta pidät tätä silti tukemisen arvoisena tapahtumana – kaikki tuki on tervetullutta.

Huom! Eri lahjoitussummia vastaavat tuoteselosteet ovat englanninkielisiä. Tämä johtuu siitä, että verkostomme on kansainvälinen ja haluamme tavoittaa kaikenkielisiä tukijoita kampanjallamme. Jos haluat lisätietoja tai selvennyksiä suomeksi (tai ruotsiksi), otathan yhteyttä!

Tapahtumaa tukee osaltaan Pohjoismainen Kulttuuripiste ja ruotsalainen Letterstedtska föreningen.

Yhteistyökumppaneitamme ovat:

Maailman Musiikin Keskus ry
City-Sámit ry
Walhalla ry
Suomen Arktinen Klubi
Arktinen Museo Nanoq
Skábmagovat-elokuvafestivaali
Uummannaq Polar Institute (Grönlanti)
Russian Arctic Art Institute (Venäjä)

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Facebookiin perustettiin 25.11.2015 Anne Palomäen ystävänhakuilmoituksen pohjalta Uusia ystäviä -ryhmä kaikille yksinäisyyttä kokeville tai muusta syystä uusia ystäviä haluaville. Ryhmän jäsenmäärä kasvoi nopeasti tuhanteen ja päivien vieriessä aina nykyiseen noin 2800:aan. Ryhmän sisällä on luotu tapahtumia ja kiinnostuksen mukaan jaoteltuja ryhmiä, joista yhdeksi muodostui Maisa Ojasen aloitteesta valokuvauksesta ja kameran edessä olemisesta kiinnostuneiden ryhmä. Tästä ryhmästä haalittiin kasaan tiimi, joka päätti toteuttaa hyväntekeväisyyskalenterin vuodelle 2016.

Uskalla -kalenteri 2016

Kalenteri “Uskalla” kertoo siitä, mitä meidän kaikkien pitäisi välillä osata tehdä: uskaltaa. Meidän olisi hyvä uskaltaa innostua, uskaltaa heittäytyä mukaan avoimin mielin uusiin asioihin, uskaltaa laittaa välillä itsemme likoon ja ottaa riskejä sekä uskaltaa olla oma itsemme – juuri sellaisena kuin olemme. Kalenteritiimimmekin päätti toimia juuri näin: uskaltaa toteuttaa tämän projektin, vaikka aikataulu oli tiukka emmekä tunteneet toisiamme etukäteen.

Kalenterin kuvien teemana on kosketus & läheisyys, joita jokaisen ihmisen tulisi saada säännöllisesti. Läheisyys on useimmiten aivan muuta kuin fyysistä, se on ystävyyttä ja kumppanuutta, luottamuksen tuntemusta. Tähän nojautuen valitsemamme hyväntekeväisyyskohde on HelsinkiMissio, joka tekee työtä yksinäisyyden poistamiseksi Helsingistä. HelsinkiMission työ kohdistuu kaiken ikäisiin ihmisiin ja sen riveihin haastatellaan ja koulutetaan koko ajan uusia vapaaehtoisia tekemään työtä esimerkiksi nuorten tukihenkilönä tai perhementorina, yli 60-vuotiaille suunnattua aamupuhelinta unohtamatta.

Uusien ystävien kalenteri on tehty täysin talkoovoimin. Kalenterin tuotto ohjataan paino-, postitus- sekä Mesenaatin ja Holvi-palvelun komissioiden jälkeen kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen HelsinkiMission toimintaan. Kulujen jälkeen hyväntekeväisyyteen lahjoitetaan noin 10 euroa per kalenteri.

Sinulla on tilaisuus myös tilata upeita postikortteja, jotka toimivat esimerkiksi tervehdyksenä ystävälle, piristyksenä yksinäiselle, ystävänpäiväkorttina tai syntymäpäivätervehdyksenä. Upeat kortit toimitetaan pakettina ja niiden tuotto (n. 4 euroa per paketti) ohjataan suoraan hyväntekeväisyyteen.

Kaikki kalenterin ja postikorttien kuvat ovat vapaaehtoisten projektissa mukana olevien kuvaajien ottamia ja kaikki kuvissa esiintyvät ihmiset ovat projektin yhdistämiä.

Ideamme hyväntekeväisyyskalenterista syntyi yhdessä illassa. Porukka oli kasassa jo seuraavana päivänä. Ensimmäiset kuvat otettiin viikon sisällä. Kalenteri valmistui kuukaudessa. Ensimmäiset kirjekuoret ja toimitukset kolahtavat postilaatikkoosi vuoden vaihteen jälkeen. Toimitaan siis kaikki hyvän asian puolesta – yhdessä!

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Olen matkustanut yli tuhat viisisataa kilometriä Grönlannin länsirannikkoa pitkin koiravaljakolla, avoveneellä, purjeveneellä, helikopterilla, pienellä lentokoneella, risteilyaluksella, rahtilaivalla ja öljytankkerilla. Matkan varrella olen viettänyt useita viikkoja pienissä kylissä ja osallistunut metsästysretkille, koiravaljakkokilpailuun, yöpynyt meren jäällä, pelannut jalkapalloa meren jäällä, uinut jäävuorten seassa ja oppinut vähän grönlannin kieltä. Yhteensä olen tehnyt kymmenen matkaa Grönlantiin ja viettänyt siellä yksi tai kaksi kuukautta kerrallaan.

AVANNAA-VALOKUVAKIRJA

Avannaa-kirja on valikoima valokuvia Grönlannin maisemista vuosilta 2002–2010. Kirjan on lupautunut julkaisemaan saksalainen taidekirjakustantaja Kehrer Verlag (www.kehrerverlag.com) syksyllä 2014. Kirja esitellään mm. Frankfurtin kirjamessuilla ja Paris Photossa.

Teksti: Jean-Michel Huctin ja Pirkko Siitari
Taitto: Juha Nenonen ja Patrik Söderlund
Kuvien säätö: Petri Kuokka, Aarnipaja
Formaatti: Hardcover
Koko: 30 x 24 cm
Sivut: 112 sivua
Valokuvat: noin 60 värikuvaa
Kieli: Englanti
Julkaisu: syksy 2014

Avannaa-kirja300pix

TUE VALOKUVAKIRJAN JULKAISUA

Osta kirja ja/tai alkuperäinen valokuvavedos Mesenaatti-kampanjan ajan. Oikealla on esitelty vastikkeet: Avannaa-kirja, valokuvavedokset ja v. 2004 julkaistu Inughuit-kirja (loppuunmyyty). Vastikkeen voi ostaa kolmella eri tavalla: maksamalla suomalaisen verkkopankin kautta, maksamalla luottokortilla (Visa ja Mastercard) tai pyytämällä tekijää kirjoittamaan laskun kampanjan Holvi-tililtä.

Valokuvavedokset:

White Dog, A4, kuvan koko 18 x 24 cm

White Dog, A4, kuvan koko 18 x 24 cm

Iceberg II, A4, kuvan koko 18 x 24 cm

Iceberg II, A4, kuvan koko 18 x 24 cm

Sermermiut II, A3, kuvan koko 13 x 37 cm

Sermermiut II, A3, kuvan koko 13 x 37 cm

KIRJAN RAHOITUS

Kirjan kokonaisbudjetti on yli 20 000€, budjetista puuttuu vielä suuri osa. Joukkorahoituksella toivon kerääväni 6 000€. Jäljelle jäävän osan rahoitan apurahoilla ja muulla omalla rahoituksella.

JAA LINKKIÄ YSTÄVILLESI

mesenaatti.me/avannaa/

TULEVAT NÄYTTELYT

-Aperture Summer Open, Aperture Gallery, New York, 2014
-Vanishing Ice, www.vanishing-ice.org
El Paso Museum of Art, El Paso, Texas, USA, 2014
Glenbow Museum, Calgary, Alberta, 2014
McMichael Canadian Ar Collection, Ontario, 2015
-Imaging the Arctic, www.imagingthearctic.org/
Nordic Heritage Museum, Seattle, Washington, USA, 2014–15
-Neiges de Culture, Serre Chevalier, France, 2014–15
-Northern Intiative, Anchorage Museum, Anchorage, Alaska, USA, 2016

LEHTIARTIKKELI

Kotiliesi 1/2014:
www.tiinaitkonen.com/Hurja-talvi.pdf

Tervetuloa mukaan tukemaan Avannaa-kirjan julkaisua!
Kiitos tuesta! Grönlanniksi Qujanaq!

Tiina Itkonen
www. tiinaitkonen.com

3.Siku2©Itkonen 4.Ikerasak©Itkonen 5.Qaanaaq_graveyard©Itkonen 8.Uummannaq6©Itkonen 9.Kullorsuaq4©Itkonen 10.Dawn,Savissivik_Itkonen©Itkonen

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Konstailemattoman ja rehdin ruoan puolesta!

Suomen yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista valokuvaajista Caj Bremer on tekemässä riemukkaan omaelämäkerrallista valokuva- & keittokirjaa. Innokkaana kalastajana tunnettu Bremer haluaa jakaa maukkaimmat bravuurinsa. Siten kirjan herkullisin anti tulee olemaan ehdottomasti kalaruuissa, joista Bremer on loihtinut oman näköisiään. Vai miltä kuulostaa “Kalastajavaimojen bouillabaisse” tai ruoka nimeltä “Paratiisin riemu”?

Elämänmakua kattilassa

Kirjassa tulee olemaan myös Bremerin kotialbumikuvia, joiden teemana on ruoka, sen valmistaminen ja syöminen. Tunnelmallisia kuvia höystävät Bremerin ruokamuistot elämän varrelta.

Kirjasta on tulossa 160 -sivuinen, komea ja kovakantinen ylitys luovalle ruoanlaitolle. Kirjan kustantaa Musta Taide ja se on tarkoitus julkaista 23.10.2014 Helsingin Kirjamessuilla.

Budjetti

Kirjan kokonaisbudjetti on 18.000 €. Yhteisörahoituskampanjan tavoite on kerätä 10.000 €, ja jäljelle jäävän osan 8000 € tulee rahoittamaan Musta Taide -kustantamo

Rahoitus ja vastikkeet

Tervetuloa mukaan mahdollistamaan tämän visuaalisen, lämminhenkisen ja humoristisen keittokirjan toteutusta. Rahoittamalla hanketta 35 eurolla, varmistat oman kopiosi tästä ainutlaatuisesta valokuva- & keittokirjasta!

Tutustu myös muihin vastikkeisiin.

Kiittäen ja ystävällisin terveisin,

Musta Taide & Caj Bremer, valokuvaaja ja kotikokki

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Sylky

Viimeisen viiden vuoden aikana kotimainen rap on ollut monipuolisempaa kuin koskaan. Alagenrejä on runsaasti, ja yleisöä vielä enemmän. Suomessa tehdään tänä päivänä taideräppiä, ysäripastissia sekä träppiä. Räppärit käyvät Linnan juhlissa ja räppi hallitsee soittolistoja. Iso pyörä pyörii niin taiteellisesti kuin kaupallisestikin.

Kirjan kuvissa esiintyy yli sata räppäriä, valikoima tuottajia sekä genren muita vaikuttajia. Kuvien lisäksi kirja sisältää artistien kirjoittamia tarinoita keikoilta, bäkkäreiltä ja nauhoitussessioista. Kuvista käy ilmi, millaisella tasolla räppiä Suomessa nykypäivänä tehdään – vähemmän vitsillä kännissä heiteltyä horinaa, enemmän ammattimaista bisnestä. Kirja esittelee kotimaisen räpin genrenä muiden joukossa, ilman visuaalisia alleviivauksia.

Johdantotekstit ovat Karri “Paleface” Miettisen sekä legendaarisen amerikkalaisen räppivalokuvaajan Chi Modun käsialaa.

Esimerkkejä kirjassa esiintyvistä artisteista:
Kalle Kinos
Petri Nygård
Eino Antiwäkki
Are
Kriso K
Jodarok
Ruudolf
Gettomasa
Tippa-T
JV
Shaka
Elastinen
Tommishock
Paperi-T
Karrikoira
Kube
Timo Pieni Huijaus
Tuuttimörkö
Roope Koo
Stöö
Kridlokk
Hätä-Miikka
Solonen
Kosola
Särre
Davo
Edu
Stepa
Asa
Cheek
Pietari
Tuomio
Kone
Edorf
Notkea Rotta
Thono Slono
Erä-koira
Aksim
Jare
Ville Galle
Gracias
Adebisi
Pikkupiru
SP
Majuri
Kalifornia-Keke
Ameeba
DJ Otto Stadista

Kirjan kaikki kuvat ovat Tuomo Lampisen ottamia. Kirjan taitosta sekä värierottelusta vastaa Petri Kuokka / Aarnipaja, sekä sitä on tulossa tuhannen kappaleen painos.

Julkkaribileiden lineup TBA!

Sylky

Sylky

Sylky

Sylky

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Birgitin puutarha, Birgit’s trägård, Havin hjá Birgit

Ihmeelliset matkani Färsaarille, Mina märkliga resor till Färöarna, Mínar undursomu ferðir til Føroyar

Birgitin puutarha on valokuvataiteilija Eija Mäkivuotin valokuvakirja, joka kertoo valokuvin ja lyhyin tekstein moniulotteisen ja -kielisen tarinan Färsaarilta, paikasta, jonne ei kuulemma eksy ilman erityistä syytä. Färsaarelaiset itse ajattelevat maansa olevan viimeinen, koskematon paratiisi maan päällä.

Kirjan valokuvia ja tarinoita taustoittaa Mäkivuotin pitkäaikainen valokuvadokumentaarinen työskentely Färsaarilla erilaisten valokuvausprojektien parissa. Teoksen valokuvat on kuvattu vuosien 2008 – 2014 aikana. Näiden valokuvien ja tarinoiden kautta aukeaa syvempi ulottuvuus Färsaariin ja färsaarelaisiin; se on balladi ja matkakertomus, mutta myös tarina ystävyydestä, maagisesta paikasta, musiikista ja henkisestä kodista, johon nivoutuu maan ja kulttuurin ymmärtämiseen liittyviä mikrotarinoita, niin humoristisia kuin vakaviakin.

Kirjan tarinat on kirjoittanut Eija Mäkivuoti ja osa kirjassa esiintyvistä henkilöistä. Tarinoidensa kautta kirjan henkilöt saavat kirjassa oman äänensä. Kaikki kirjan tekstit esitetään kolmella eri pohjoismaalaisella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja fääriksi. Teoksessa on liitteenä englanninkielinen käännös. Kirja tehdään ja painetaan Suomessa. Painajana toimii Lönnberg, joka on tunnettu laadukkaista taidekirjoistaan. Teoksen tuottajana toimii Eija Mäkivuoti. Färsaarelainen kustantamo, Sprotin, on luvannut julkaista kirjan.

Tekstit: Eija Mäkivuoti, Urd Johannessen ja kirjassa esiintyvät henkilöt
Graafinen sunnittelu ja taitto: Pia Pettersson
Kuvakäsittely ja värimäärittely: Petri Kuokka, Aarnipaja
Formaatti: Hardcover, käsinsidottu
Koko: 29,7 x 20 cm
Sivut: 128 sivua
Valokuvat: 105 värikuvaa
Kielet: suomi, ruotsi, fääri, englanti
Julkaisu: Färsaarilla kesällä 2015 yhteistyössä Färsaarelaisen kustantajan, Sprotinin, kanssa; Suomessa syksyllä 2015
Tuotanto ja copyright: Eija Mäkivuoti
Rajoitettu 1. painos (tekijän allekirjoituksella, numeroitu)

Vastikkeet – tue valokuvakirjan julkaisua

Kirja toimitetaan tukijoille syksyllä 2015, ajankohdasta ja noutopaikasta ilmoitetaan myöhemmin sähköpostitse.

Kirjan rahoitus

Suomessa tehdyn taidekirjan kokonaisbudjetti on lähemmäs 20 000€, budjetista puuttuu vielä suuri osa. Kirja on käsinsidottu korkealaatuinen taidevalokuvakirja. Sen suunnittelun ja työstämisen taustalla on käytetty kestävyysajatusta eli laatu vastaan määrä ja tämä ajatus on myös taustalla materiaalivalinnoissa (kuten kovat kannet, lankasidonta, kestävä suojalaminaatti jne.). Tavoitteena on tehdä huolella ja laadukkaasti kirja, joka kestää aikaa – se ei siis olisi kertakäyttötuote. Kirja tehdään ja painetaan Suomessa, josta myös johtuu korkeammat tuotantokulut.

Tuotantokuluihin kuuluu mm. kirjan suunnittelu- ja toteutustyö, kuvakäsittelyn ja CMYK-konversion kulut, kirjan paino- ja sidontakulut, kuljetuskulut, markkinointi- ja mainontakulut, eri maissa järjestettävät julkaisutilaisuudet ja niihin liittyvät kulut (esim. palkkiot esiintyjille, matkakulut, esitystekniikka, tarjoilu jne. / ainakin FO, DK, FI) sekä kirjan levitykseen ja sen saataville eri Pohjoismaihin saattamiseen liittyvät kulut (kirjatukut, postituskulut jne.) ja muita kuluja.

Joukkorahoituksella toivon kerääväni 7000€ edellä mainittuihin kuluihin. Jäljelle jäävän osan rahoitan apurahoilla ja muulla omalla rahoituksella. Kirja on saanut osakustannuksiin ja taiteellista työskentelyä varten (ei kata koko projektibudjettia) myös tukea eri rahastoista ja säätiöistä, kuten Pohjoismainen kulttuurirahasto, Svenska kulturfondet, Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse, Letterstedtska Föreningen, Mentanargrunnur Landsins (Färsaaret). Kirjalla on myös tukijoita, jotka ovat sitoutuneet tukemaan kirjaa ostamalla muutamia kappeleita sen valmistuttua (Tjaldur – vänskapsföreningen Finland-Färöarna r.f. ja Tórshavnar kommuna).

Tule mukaan tukemaan projektiani, jonka tuotteena olisi kirja, joka olisi vielä kolmenkymmenen vuoden päästä olemassa.

Jaa linkkiä ystävillesi – tue kirjan julkaisua ja projektin rahoitusta

Birgitin puutarha-valokuvakirja

Kirjan julkaisutilaisuudet Suomessa syksyllä 2015

Kaikki kirjan ostaneet saavat sähköpostitse kutsun Birgitin Puutarha -valokuvakirjan Suomessa järjestettäviin julkaisutilaisuuksiin syksyllä 2015. Julkaisutilaisuudet järjestetään Helsingissä ja TornioHaaparannassa.

Tervetuloa mukaan tukemaan Birgitin Puutarha -valokuvakirjan julkaisua!

Kiitos tuesta! Tack! Takk fyri! Thank you!

Eija Mäkivuoti
www.eijamakivuoti.net

1. EijaMakivuoti_BirgitsGarden_p.3_600

Tarinoita maagisesta paikasta

Kun saapuu Färsaarille, kuuluttaa lentoemäntä koneen laskeutuessa: Vælkomin heim. Tervetuloa kotiin. Maailmaa kuvaa sana, heimur, joka sisältää sanan heim, koti. Tämä koskettaa minua kovin.

Färsaarelaiset balladit ja ketjutanssi (kvæðit), ja niistä edelleen kehittynyt musiikki nykyaikaisine muotoineen, ovat Färsaarelaisille tärkeitä. Tämä kansa on ylpeä yli tuhatvuotisesta kulttuuristaan, ja se on minusta kiehtovaa. Nämä norjalaisten viikinkien, irlantilaisten kelttien ja monen muun maailman eri kolkilta tulleiden siirtolaisten pojat ja tyttäret ovat muokkautuneet karun kauniiksi kansaksi, joka vielä pyrkii elämään yhteydessä sitä ympäröivään luontoon. Tuntuu, että koko tuo tuhatvuotinen menneisyys elää väkevänä joka hetkessä, se on tärkeä osa nykyhetkeä – sitä ei muistella, vaan sitä eletään.

Maan henkeäsalpaavan jylhät maisemat ja näkymät merelle toistuvat kuvastossani, nuo harmaan ja sinisen sävyiset ulapat ja taivaanrannat. Yleisin maisema, jossa oleskellaan, on harmaa, sateinen tai sumuinen – aurinkoiset päivät ovat harvinaisia. Kaunein valo on aamuisin ja illalla sinisen hetken aikaan, jolloin maailma muuttuu maagiseksi. Silloin kaikki on mahdollista.

Näkökulmani Färsaariin on muodostunut omien kokemusteni kautta ja sen kautta, mitä ystäväni ovat maastaan ja kulttuuristaan kertoneet. Minut vei sinne aikoinaan färsaarelainen metallimusiikki ja musiikki yhdisti meidät. Huomaan ajan kuluneen, ja sen myötä yksi asia on aina johtanut toiseen. Tulee aina seuraava kerta, jolloin sinne matkustaa, aina joku uusi seikkailu, johon voi yhdessä suunnata, tai sitten tulee vain ikävä siellä olemista.

Tämä valokuvakirja on taideteos, joka on tehty yhdessä minulle tärkeiden ihmisten kanssa, joiden kautta minustakin on tullut vähän färsaarelainen. Ilman heitä ei olisi tätä kirjaa eikä näitä valokuvia. Nämä valokuvat ja tekstit kertovat yhteisen taipaleemme tarinaa.

– Eijan jälkikirjoitus –

EijaMakivuoti_BirgitsGarden_p.81_600

EijaMakivuoti_BirgitsGarden_p.65_600

EijaMakivuoti_BirgitsGarden_p.95_600

EijaMakivuoti_BirgitsGarden_p.42_600

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

Muistiinmerkittyä ystävyyttä

Maarit Hohteri on kuvannut ystävyyttä elämässään jo 16 vuoden ajan pääosassa hänen omat ystävänsä ja muut läheiset ihmiset. Kirja seuraa erään ystäväpiirin tapahtumarikasta nuoruusaikaa, sen riemua ja kipuilua tyyntyen kirjan loppua kohden seesteisemmäksi aikuistumisen kuvaukseksi. Parisuhteita muodostuu ja purkautuu, ystävyys hohtaa ja himmenee, lapsia alkaa syntyä. Kirjaan on helppo samaistua myös muiden kuin itse kirjassa esiintyvien ihmisten. Kuvissa esiintyvät Hohterin ystävät voisivat olla yhtä lailla sinun ystäviäsi ja etääntyneet suhteet niitä, joita itsekin kaipaat. Hohteri on kuvannut yhden sukupolven ystävyyden kuvapäiväkirjan.

”Kuvaamalla pyrin tallentamaan omia ja ystävieni tunteita, havaintoja elämästä ja ihmisenä olemisesta. Eräs valokuvaajaystäväni sanoi minulle, että jotkut kuvani eivät juuri poikkea tavanomaisesta perhealbumimateriaalista. Tämä kommentti antaa minulle toivoa, että onnistuisin kuvaamaan jotain yleisinhimillistä oman yksityisen elämäntarinani avulla.”

Pitkä (1997-2013) projekti alkoi Hohterin kuvaamilla kuvilla pikkusiskostaan ja tämän ystävästä erään perheloman tylsänä hetkenä. Pian hän huomasi, että näissä varsinaisten poseerausten ulkopuolella syntyneissä kuvissa oli jotain todella kiehtovaa. Valokuva on hänelle tärkeä väline kohdata oma olemassaolonsa ja sen aikaansaamat tunteet. Se on tunteiden konkretisoimista ja asiantilojen muistiinmerkitsemistä.

”Kun esimerkiksi otan kuvan rakastamastani miehestä, minulla on todiste siitä, että me rakastamme toisiamme. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta minulle kuvaaminen on juuri tätä.”
Maarit Hohterin valokuvateos Ystäväkirja tulee olemaan laadukkaasti painettu, nelivärinen, lankasidottu ja kovakantinen kirja, jonka sivumäärä on noin 200.

TUE YSTÄVÄKIRJAN JULKAISUA!

Kirja julkaistaan keväällä 2014, mutta siihen tarvitaan vielä sinun apuasi.
Tule Maarit Hohterin mesenaatiksi ja tue Ystäväkirjan julkaisua ostamalla jokin oheisista vastikkeista.

RAHOITUS

Valokuvakirjan kokonaisbudjetti on noin 15 000 €.
Mesenaatti.me 6 000 €, minimitavoite 2000 €.
Jäljelle jäävä osa rahoitetaan vielä haussa olevilla apurahoilla ja muilla yhteistyöhankkeilla. Tervetuloa rahoittamaan Ystäväkirjaa ja varmistamaan oma kopiosi tästä ainutlaatuisesta valokuvakirjasta!

Kiittäen ja ystävällisin terveisin,
Maarit Hohteri, valokuvaaja

LISÄTIETOA TUOTANNOSTA

Voit lukea lisää taiteellisesta työstäni http://www.helsinkischool.fi/helsinkischool/artist.php?id=9014.
 

”Odotan tätä kirjaa kovasti. Ja olen siitä Maaritille kateellinen; olisinpa itse hoksannut alkaa kuvata ystäviäni parikymppisenä ja jatkaa sitä elämäni loppuun asti. Maarit Hohterin Ystäväkirja on myös minun ystäväkirjani.”

Heli Mäenpää, intohimoinen valokuvan harrastaja, tukija ja ammattilainen

heli
”Maarit Hohteri on siitä lähtien kun häneen törmäsin Taikin valokuvauksen kontaktityöpajassa ollut raikas tuulahdus. Hän tekee sen minkä näen erityisen ansiokkaana juttuna eli dokumentoi omaa elämäänsä ja ihmisiä jotka ovat hänelle rakkaita. On hetkiä ja absurdeja tapahtumia, on seurustelua ja hengailua. Toivon että Maarit jaksaa jatkaa projektiaan vielä pitkän tovin. Maarit on Hyvä! Suosittelen!”

Stefan Bremer, valokuvataiteilija

Archive for the ‘Valokuva’ Category:

Nallekalenteri

KIRJASSA 87 IHMISTÄ ESIINTYY paidassa, jota laulaja Morrissey käytti Provinssirockissa The Smithsin keikalla kesäkuussa 1984.

Kirjailija Antti Nylén, innokas valokuvauksen harrastaja, kuvasi kaikki nämä tunnetut ja vähemmän tunnetut Morrissey-fanit Helsingissä elokuun kahdella viimeisellä viikolla 2014.

Kuvista tulee kirja, joka ilmestyy keväällä 2015. Kirjan nimi on Paita – The Shirt. Teos on kaksikielinen. Paita on enemmän käsitetaiteellinen ja filosofinen kuin valokuvataiteellinen projekti.

Teoskokonaisuus analysoi faniutta, identiteettiä ja ruumiillisuutta, mutta ottaa kantaa myös valokuvan – erityisesti perinteisen fotokemiallisen prosessin – paljon puhuttuun taipumukseen säilyttää, kenties jopa varastaa jotakin ihmisten ja esineiden ”säteilystä”.

Miten Morrisseyn vanhan esiintymispaidan säteily näkyy kuvissa? Itse säteilyhän on tosiasia. Kahdeksankymmentäseitsemän ihmistä ei voi olla väärässä!

Mutta kenen tuo paita onkaan nyt – kaiken tämän jälkeen, kun niin moni on sitä käyttänyt?

paita_pelkkänä

KOSKA NYLÉN TEKEE Paidan kuvat käsityönä kemiallisessa prosessissa, reprotyövaihe on erityisen tärkeä. Samoin kirjan graafinen suunnittelu on syytä teettää asiansa osaavalla graafikolla.

Mesenaatin kautta haetaan rahaa nimenomaan näihin välttämättömiin työvaiheisiin.

Vedokset digitoi ja käsittelee painokelpoisiksi Tuomo-Juhani Vuorenmaa, jolla on pitkä kokemus valokuvakirjojen tekemisestä ja muista valokuva-alan töistä.

Graafisen suunnittelun tekee Jorma Hinkka, joka myös on suomalaisen valokuvataiteen keskeisiä vaikuttajia. Kirjasta tulee pienehkö, todennäköisesti B6-kokoinen, pehmeäkantinen, helposti selattava ”luettelo” projektiin osallistuneista ihmisistä. Tekstiä tulee vain sen verran, että idea ja taustat selviävät lukijalle.

Kirjan ilmestymisen aikaan Paita-projektille on tarkoitus avata myös nettisivut, joille kootaan erilainen sisältö kuin kirjaan. Suunnittelusta vastaa graafikko Tero Ahonen.

Kirjan kustantaa Savukeidas Oy. Kokonaisbudjetti on noin 10 000 euroa, josta painon osuus on vähintään 2 000 euroa. Kuvankäsittelyyn, graafiseen suunnitteluun ja nettisivujen tekoon on haettu tekijöille myös henkilökohtaisia työskentelyapurahoja.

Mesenaatti-projektin tavoitteena on varmistaa repro- ja graafisten töiden toteutuminen suunnitellusti sekä mahdollisimman korkeatasoinen painotyö.

vastinekuva2

KUVAUKSET ELI MATERIAALIN HANKINTA on tehty elokuussa 2014. Kuvattuja ihmisiä on 87 ja valotettuja ruutuja noin 1500.

Vedostaminen valmistuu lokakuussa. Heti sen jälkeen kuvat siirtyvät Tuomo-Juhani Vuorenmaalle.

Graafinen suunnittelu ajoittunee näin ollen marras–joulukuulle.

Kirja ilmestyy ja julkaisutilaisuus järjestetään kevättalvella 2015.

KIRJAN PAINOS ON 600–1 000 kpl, josta 260 kappaletta numeroidaan ja signeerataan.

25 eurolla projektia rahoittava saa numeroidun ja signeeratun kirjan kotiin kannettuna heti, kun se ilmestyy.

40 euron tuella saa lisäksi sähköpostitse kutsun julkkareihin, jotka järjestetään Helsingissä kirjan ilmestyttyä.

Lisäksi Nylén tekee kolmen 9×12 cm:n kokoisen kuvan värivedossarjan. Käsityönä RA4-prosessissa vedostettavia sarjoja valmistetaan 40 kappaletta, ja ne numeroidaan. Kuvat ovat erikoislähikuvia koko projektin keskipisteestä, Morrisseyn paidasta.

60 tai 75 eurolla projektia rahoittavat henkilöt saavat värivedossarjan postissa kirjan mukana.

Rumban juttu projektista >

Antti Nylénin lyhyt kuvabloggaus aiheesta >

Bitnami