Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Hei,

Olemme 2015 keväällä perustetun Robotistit ry:n puheenjohtaja Aki Airomaa ja varapuheenjohtaja Pauli Isoaho. Olemme seuranneet innolla ja hämmästyksellä robotiikan uskomattoman nopeaa kehitystä viimeisen 10 vuoden aikana. Yhteiskunta automatisoituu kiihtyvällä tahdilla, ja haluamme Suomen pysyvän tässä kehityksessä mukana.

Robotistit ry: Aki Airomaa ja Pauli Isoaho

YHDISTYKSESTÄMME

Kaikki alkoi Akin pojan lasipurkista, jossa luki ”NAO -rahasto”. 5-vuotias Casper säästi sillä rahaa omaan NAO:n. Ymmärrettyään miten kauan siinä kestää, isä kertoi hänelle yhdistyksistä ja siitä, miten kaikkea ei tarvitse omistaa. Tärkeintä on käyttöoikeus. Viikon mietittyään poika totesi pää painuksissa: ”Isi, perustetaan vaan sellainen yhdistys”. Purkista maksettiin puolet yhdistyksen perustamiskuluista.

TAVOITTEEMME

Yhdistyksessämme opetellaan yhdessä, opetetaan halukkaita, sekä levitetään tietoutta robotiikan nykytilasta ja niiden ohjelmoinnin tärkeydestä. Tulevaisuudessa kun saamme hankittua robotteja, niitä pääsee ohjelmoimaan livenä ja etänä. Niitä on myös mahdollista saada kotiinsa joksikin aikaa vaikkapa ohjelmointiharjoitusten testaukseen.

Tarkoituksenamme on järjestää esittelyjä julkisissa tiloissa, ala- ja yläasteilla, lukioissa ja ammattikouluissa. Haluamme movitivoida lapsia, nuoria ja aikuisia opiskelemaan automaatiota ja robotiikkaa. Haluamme myös kehittää ohjelmistoja roboteille vanhainkoteihin, kouluihin ja työpaikoille.

ROBOTIIKKA TUKEMAAN OPPIMISTA

Robotiikka ja digitalisaatio ovat hallituksen kärkihankkeita, mutta työtä riittää tehtäväksi niin viranomais-, yritys- kuin järjestöpuolellakin. Tätä haastetta olemme nyt ottamassa vastaan.

Nuorten osaamisessa on tulevaisuus. Maailmalla robotiikkaa käytetään jo hyvin tuloksin koulumaailmassa. Myös Suomessa NAO on jo käytössä Kuopiossa Savonian ammattikorkeakoulussa monilla linjoilla. Alla olevasta videosta näette, miten lapset reagoivat Britanniassa NAO:n.

Lainaus videolta: ”Lasten reaktio robottiin on joka koulussa sama, se on uskomaton”

Tässä toinen video, tällä kertaa Yhdysvalloista: ”Kun kasvan aikuiseksi, haluan opiskella insinööriksi ja työskennellä robottien kanssa”

Turun AMK:n ja Koneteknologiakeskus Turku Oy:n yhdessä UUTUUS-hankkeen puitteissa järjestämä teknologiakurssi oli myös menestys. Lukiolaisten kiinnostus teknillisiä aineita kohtaan nousi selvästi kurssilla.

MITÄ TEEMME KÄYTÄNNÖSSÄ?

Tulemme käyttämään NAO robotteja tarhoissa, kouluissa, vanhainkodeissa, joissa tavoitteena on motivoida ja inspiroida lapsia sekä nuoria opiskelemaan, oppimaan robotiikkaa ja robottien ohjelmointia, sekä viihdyttää vanhuksia. Haluamme samalla myös lieventää ennakkoluuloja ja pelkoja robotteja kohtaan, järjestämällä NAO esityksiä mm. kauppakeskuksissa ja puistoissa.

Robotteja, varsinkin humanoidirobotteja pelätään suotta. Ennakkoluulot hälvenevät yleensä ensikohtaamisen jälkeen. Robotit ovat työkaluja, kuten vaikka astianpesukone. Koneiden tarkoituksena on vähentää ihmisten fyysistä taakkaa vapauttaen ihmiset yksinkertaisista ja toistuvista töistä. Aikoinaan koneet tulivat pelloille ja ihmiset siirtyivät tehtaisiin. Kun koneet tulivat tehtaisiin ihmiset siirtyivät palvelusektorille. Nyt kun koneet ovat jo osittain tulleet palvelusektorille, ihmiset luonnollisesti hätääntyvät mitä he sitten tekevät. Historian valossa automaatio on aina lisännyt työllisyyttä ja vaurautta yhteiskunnissa.

Näemme tämän tärkeänä, koska robotiikka kehittyy kovaa vauhtia. Jotta pysyisimme mukana tai teknologian kärjessä, tarvitsemme lisää robotiikkaosaajia ja ymmärtäjiä. Koska ala on lievästi miesvaltainen, kiinnitämme huomioita tyttöjen ja naisten robotiikkaosaamisen ja -ymmäryksen kehittämiseen. Tulemme pitämään heille suunniteltuja tapahtumia, joissa teemme robotiikasta ja ohjelmoinnista helposti lähestyttävää.

MITÄ TEEMME RAHOILLASI?

Haemme rahoitusta vähintään yhteen NAO robottiin, tavoite on saada kaksi robottia. Yksi Turkuun ja yksi Helsinkiin. Yhdistyksellä on toimintaa molemmissa kaupungeissa. Hankimme roboteille myös tarvittavat ohjelmistot, lisenssit ja tarvikkeet, kuten kuljetuskotelot ja vakuutukset.

Lähde mukaan tukemaan hankettanne! Vaikket lahjottaisi pyydämme nöyrimmin, että jakaisit tämän sivun Facebookissa ja Twitterissä. Projektin hastageina toimivat #robotistit, #naomesenaatti ja #digitalisaatio. Löydät meidät Twitteristä @robotistit, Facebookista ja kotisivuiltamme www.robotistit.fi

INSPIROIVIA LAINAUKSIA

Risto Linturi
Hallituksen puheenjohtaja, Sovelto Oyj

”Robotteihin ja niiden ohjelmointiin tutustuminen on yksi tulevaisuuden avaimista. Nuorten osaamisessa on tulevaisuus. Toivon tämän hankkeen herättävän runsaasti intoa ja kiinnostusta niin rahoittajissa, mediassa, päättäjäkunnassa kuin lasten ja nuortenkin piirissä.”

Christina Andersson
Vanhempi konsultti, Develor Oy

”Robotiikan merkitys kasvaa kovaa vauhtia. Robotistit -yhdistyksen kaltaisten yhteenliittymien tärkeys korostuu uusien teknologioiden kehityksessä, käyttöönotossa sekä niiden hyväksymisessä.”

Sakari Koivunen
Opettaja, Turun Ammattikorkeakoulu
Turun Amk:n koneautomaatiotekniikan koulutuslinja:

”Robotiikkaan tutustuminen antaa lapsille ja nuorille hyvän tilaisuuden soveltaa matemaattisia aineita ja opiskella ohjelmointia. Uutuus- ja VetoVoimaa teknologia-alalle -hankkeissa ollaan todettu, että robotiikka on tehokas keino antaa nuorille todenmukainen käsitys teknologia-alan opinnoista ja työstä.”

Antti Joensuu
Työ- ja elinkeinoministeriön strategiajohtaja

”Loistava aloite! Emme voi jäädä vain seuraamaan sivusta robotiikan kehittymistä, muutoksessa nuoret ovat avainasemassa. Autetaan heitä siinä!”

Kiitos jo etukäteen!


Puheenjohtaja Aki Airomaa

045 277 4848
Varapuheenjohtaja Pauli Isoaho
050 521 3745
robotistit@gmail.com

Lopuksi vielä terveiset yhdistyksellämme lainassa olleelta NAO:lta:

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Steorn oli alunperin pieni turvallisuuskameroiden elektroniikkaan erikoistunut irlantilainen yhtiö. Se perustettiin vuonna 2000 Dublinissa. Hakiessaan parannusta kameroiden virrankulutukseen yhtiö väitti törmänneensä ilmiöön, joka vaati tarkempia tutkimuksia. Tarkemmat tutkimukset johtivat yhtiön insinöörit siihen johtopäätökseen, että on mahdollista vastaanottaa energiaa ”tyhjästä” magneettien välisten vuorovaikutusten avulla. Steorn kutsuu tätä tekniikkaa nimellä Orbo. Toimiessaan laite rikkoisi fysiikan peruslakeja ja tämän takia ko. tekniikan löytämistä on pidetty kautta aikojen täysin mahdottomana.

Elokuussa 2006 Steorn julkaisi mainoksen The Economist -lehdessä väittäen, että he olivat keksineet keinon luoda energiaa tyhjästä ja samalla esittivät tiedeyhteisölle haasteen tutkia väitettä. Tämä George Bernard Shawta lainaava ”All truths begin as blasphemies” -kampanja aiheutti skandaalinomaista kohua ja pian Steornin fanit ja epäilijät kokoontuivatkin foorumeille taistelemaan keskenään. Sekä suurimmat arvostelijat että syvimmät uskojat olivat yhtä mieltä vain yhdestä asiasta: tarpeeksi tietoa ei ollut saatavilla minkään lopullisen päätelmän vetämiseen.

Heinäkuussa 2009 22:sta tiedemiehestä koostuva ”jury” julkaisi tutkimustensa tulokset. Tuomio oli tyly: “Steornin laite ei tuota energiaa tyhjästä”. Tässä vaiheessa vaikutti siltä, että Steornin tarina on ohi. Tämän jälkeen Steorn vetäytyi lähes täysin julkisuudesta ja jatkoi tuotteensa kehitystyötä täydellisessä hiljaisuudessa.

Toukokuussa 2015 Steorn piti hämmennystä aiheuttaneen esittelyn irlantilaisessa Slattery’s Pubissa. Laite oli esillä vain viikonlopun ajan. Kyseessä oli yksinkertainen kännykkälaturi, joka vaikutti toimivan ilman ulkopuolista virtalähdettä. Syyskuussa 2015 Steorn ilmoitti, että kännykkälaturi on tulossa myyntiin lähikuukausina. Asian tiimoilta pidettiin webinaari 28. lokakuuta, jonka yhteydessä julkaistiin Steorn O-Cube -laturi esiteltiin ja ensimmäinen asiakas teknologialle julkistettiin. Kyseessä on irlantilainen sähkötupakoita valmistava yritys Liquid Solutions.

Joulukuun toisena päivänä 2015 pidetään seuraava webinaari, jonka jälkeen O-Cube -laturi on mahdollista tilata. Onko niin, että Steorn on tehnyt mahdottomasta totta luoden ikiliikkujan, vai onko kyseessä kaikkien aikojen huijaus? Tällä hetkellä sijoittajien riskirahaa on palanut noin 23 miljoonaa euroa.

Haemme vastausta kysymykseen Steornin väitteiden todenmukaisuudesta yhdessä Aalto-yliopiston tutkijoiden kanssa.

Olemme tehneet asiasta dokumenttielokuvan osan I. Tässä ensimmäisessä osassa kartoitettiin tutkijoiden käsitystä Steornista ja ikiliikkujista yleensä. Toisessa osassa keskitymme itse laitteen tutkimukseen ja pyrimme selvittämään sen toiminnan periaatteen tai mahdollisen huijauksen.

Steornin O-Cube -laturi maksaa 1200 euroa ja tällä kampanjalla haemme rahoitusta laitteen saamiseksi tutkijoiden tutkittavaksi.

Dokumenttielokuvaa tutkimuksesta tekevät Shadow Cameran Timo Tahvanainen ja Jukka Lantta.

Aalto-yliopiston Teknillisen fysiikan laitoksen tutkijoista mukana ovat seuraavat henkilöt: professori Mikko Möttönen, Quantum Computing and Devices -tutkimusryhmän johtaja, ja fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä, Multiscale Statistical Physics -tutkimusryhmän johtaja. Mikko Möttönen on viime aikoina ollut julkisuudessa synteettisen magneettisen monopolin keksijänä.

Tapio Ala-Nissilä on ollut mukana mm. Nobelin kemian palkintoon liittyvissä tutkimuksissa ja esiintynyt julkisuudessa aktiivisesti huuhaan ja pseudotieteen kritisoijana (mm. Bemer-terapian suhteen)

Steornin tekniikan asiantuntijana toimii konemuusikko/vapaaenergia-arkistoja Esa Ruoho, joka on seurannut Steornin kehitystä alusta saakka ja myös vieraillut Steornin Waterways Demonstration Centressä Dublinissa järjestämässä esittelyssä vuonna 2009.

Lisäksi yleisenä tekniikan asiantuntijana toimii tekniikan tohtori Jyrki Kasvi. Jyrki toimii vihreiden kansanedustajana eduskunnassa.

Dokumentin toinen tekijä Jukka Lantta on seurannut Steornin kehitystä viimeiset 10 vuotta ja toimii myös osaltaan asiantuntijana Steornin suhteen.

Näin ristiriitaista asiaa voi luonnehtia:

Michio Kaku 2007 Steornista:
“Hypothetically, assuming that their claims are true — which I don’t think is possible — it would represent one of the greatest discoveries of humanity, going back to the discovery of fire,”

2015: Steorn CEO, Shaun McCarthy
“You put this in your product and you never have to recharge it. A ballsy statement, I know”. – Steorn CEO, Shaun McCarthy.

Toivomme saavamme rahoituksen kasaan viimeistään 02.12.2015 mennessä, jolloin Steornin laite tulee julkiseen myyntiin.

Dokumenttielokuvan molempiin osiin tulee englanninkielinen tekstitys jatkossa.

HUOMIO: Aalto-yliopisto ei ole virallisesti tutkimuksessa mukana.

Linkkejä:

1) Steorn tiedotuskanava

2) 29.10.2015: Steornin laite avattuna ja video sijoittajille tarkoitetusta tilaisuudesta

3) Wikipedia Steornista

4) Jan 25, 2015 Sunday Business Post

5) Ilmoittaudu seuraavaan webinaariin(02.12.2015) tästä

6) Webinaarin infosivu

7) Liquid Solutionsin lehdistötiedote yhteistyöstä Orbo-teknologian kanssa lisenssoijana ”Liquid Solutions prepares to bring Orbo – Never Die Battery to Market”

8) Analyysi Steornin tilanteesta

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

omavalmistetori

Kokonaisvaltainen omavalmistetuotteiden myynti- ja ostopaikkahanke

Omavalmistustuotteiden myyntipaikka Omavalmistetorihanke on kokonaisvaltainen omavalmistetuotteiden myynti- ja markkinointiorganisaatiohanke, jonka myötä mahdollistetaan omavalmistetuottajille ja -tekijöille mahdollisuus keskittyä täysipainoisesti tuotteiden valmistamiseen. Omavalmistetori-myyntipaikka hoitaa tuotteiden myymisen ja täydentää nykyisiä omavalmistetuotteiden myyntikanavia sekä antaa ostaja-asiakkaille ostopaikan, mistä on mahdollista hankkia omavalmistetuotteita kokonaisvaltaisesti.

Yksi hankkeemme tavoitteita on tuoda tehokuutta omavalmistetuotteiden myyntiin. Omavalmistetorin verkkokaupalla mahdollistetaan helppo omavalmistetuotteiden myynti- ja ostopaikka verkossa ajasta ja paikasta riippumattomana, ja nopeutetaan tuotteiden toimitusta ostajalle.

Omavalmistetuotteilla suuri työllistymispotentiaali

Omavalmistetuotteiden tuottaminen ja tekeminen työllistää tai tuo lisäansioita useille tuhansille ihmisille tämän päivän Suomessa. Omavalmistetuotteiden tuottamisessa ja valmistamisessa on jatkossa suuri itsensätyöllistämispotentiaali, mikäli nykyiset pullonkaulat tuotteiden myynnissä voidaan ratkaista. Toimittamiskulut pitää saada edullisemmaksi per tuote.

Omavalmistetorin ja etenkin sen verkkokaupan laajan tuotevalikoiman kautta on myös yksittäisten tuottajien ja tekijöiden helpompi valloittaa ulkomaiden markkinoita. Hankkeella on myös mahdollista lisätä kiertotaloutta ja luomuruuan osuutta Suomessa, sillä usein omavalmistetuotteisiin käytetään kierrätysraaka-aineita, ja ruokatuotteet ja ruoka-aineet ovat useasti luomua. Omavalmistetuotteiden valmistaminen on myös suurta taitoa vaativaa käsityötä, mikä työllistää käsityöläisiä ja vaalii käsityöperinnettä Suomessa.

Tule kanssamme perustamaan Omavalmistetori-verkkokauppaa omavalmistetuotteiden myymiselle ja ostamiselle

Kutsumme tämän Mesenaatti-kampanjan myötä sinut mukaan perustamaan Omavalmistetorin verkkokauppaa, jossa myydään ja markkinoidaan  omavalmistetuottajien ja -tekijöiden tuotteita. Vastaavanlaisella konseptilla, missä useat myyjät myyvät samanaikaisesti tuotteitaan verkkokaupassa, on saatu laajat ostaja-asiakkaat kiinnostumaan tuotteista verkkokirpputoreilla, eli sitä on menestyksekkäästi käytetty käytettyjen tavaroiden kaupassa.

Voit tukea hankettamme ostamalla ennakkoon lahjakortteja, jotka käyvät maksuvälineenä Omavalmistetorilla tai hankkimalle itsellesi Oma Valmiste Torin T-paidan tai puuvillakassin.

Mihin tämän kampanjan myötä saatu rahoitus käytetään

Hanke toteutuu, jos saamme tämän kampanjan avulla rahoitusta vähintään 10 000 euroa verkkokauppaohjelma-alustan- ja kassaohjelmien hankkimiseen, alkumainonnan ja -markkinoinnin järjestämiseen, ensimmäisiin vuokriin ja toimitilan pintaremonttiin sekä varastokalusteiden hankkimiseen. Seuraava askel on löytää sopiva liiketilatila verkkokaupan varastoksi pääkaupunkiseudulta. Lisäeuroilla saamme toteutettua laajemman ja tehokkaamman omavalmistetorin ja verkkokaupan alkumainonnan ja -markkinoinnin, sekä voimme kehittää ostosten toimittamista asiakkaille.

Omavalmistetori-verkkokauppa toteutetaan!

Omavalmistetori verkkokauppa toteutetaan osana Insightum Oy:n liiketoimintaa nimellä Oma Valmiste Tori. Verkkokaupassa tuotteiden myyjä vastaa kuluista, jotka syntyvät tuotteiden toimittamisesta varastoon. Myyjä hinnoittelee ja rekisteröi tuotteet ja määrittää mahdolliset alennukset. Omavalmistetori myy tuotteet myyntiprovisiolla. Omavalmistetori kuvaa tuotteet ja laittaa myyntiin verkkokauppaan, varastoi myytävät tuotteet, hoitaa verkkokaupassa ostavalle asiakkaalle ostosten toimittamisen ja vastaa maksuliikenteestä syntyvistä kuluista.

Keitä olemme?

Omavalmistetori hankkeesta vastaa Insinghtum Oy:ssä Rainer Hakala. Hankkeen toteutuessa siihen on mahdollista saada mukaan ja käytännön toimia vetämään henkilö, jolla on useiden vuosien kokemus myynnistä ja markkinoinnista sekä laaja kokemus ATK-ohjelmista ja verkkokaupan osaamista.

KIITOS!
Kun luit tämän ja kiitos jos tulet rakentamaan Omavalmistetori-verkkokauppaa. En pelkästään pyydä rahoitusta, vaan tarjoan sinulle nipun vastikkeita. Katso oikealla olevasta listasta ja valitse niistä itsellesi sopivin. Voit rahoittaa Visalla ja Mastercardilla sekä kaikkien isoimpien suomalaisten verkkopankkien kautta. Jos et voi tai halua rahoittaa, autat silti minua hurjasti jos jaat tätä linkkiä ja kerrot Omavalmiste-verkkokaupasta ystävillesi.

Facebook sivulle
Tule myös seuraamaan Omavalmistetorin vaiheita Facebook-sivultani. Kerron siellä tarinaa Omavalmistetorin rakentumisesta.

Toteutetaan yhdessä Suomeen tehokkaat omavalmistetuotteiden markkinat.
RAINER

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Tule mukaan kehittämään asuntokaupan tulevaisuutta!

Liikeideanamme on tarjota asuntokaupan käyttöön yksinkertainen ja toimiva kuvausmenetelmä 360 -virtuaaliesittelyiden luomiseen. Palvelu sopii kiinteistönvälitysten lisäksi tietysti kaikille muillekin panoraamakuvauksista ja virtuaaliesittelyiden tekemisestä kiinnostuneille. Kuvausmenetelmämme käyttö on omaksuttavissa ilman minkäänlaisia tietoteknisiä taitoja tai valokuvauksen tuntemista. Konseptimme keskeisin osa on 360 -asteen panoraamakameran lisäksi verkkopalvelumme, joka on tällä hetkellä minimum viable product -vaiheessa testattavana. Toimii siis jo, mutta hienosäätö meneillään.

Hankimme aluksi muutamia pilottiasiakkaita, joiden kokemuspalautteen avulla hiomme tuotteesta viimeisetkin särmät ja teemme tarvittavat muutokset. Tuotekehityksemme johtoajatuksena on käyttöliittymän selkeys ja tarkoituksenmukaisuus. Liiketoimintasuunnitelman laatimiseen kuului myös markkinaselvitysosio, jonka tulosten rohkaisemana olemme työtä tehneet. Palaute ideasta on ollut siis positiivista ja kiinteistöalalla tunnistetaan virtualisaation tuleminen osaksi asuntojen myyntiä. Ole siis edelläkävijä asuntomyynnin virtualisoinnissa ja hanki edullinen aloitussettimme!

Softastamme kehitetään laadukas perustyökalu kiinteistönvälittäjien lisäksi kaikille 360 -kameroiden omistajille ja kasvavalle virtuaalisisällöntuottajien joukolle. Yrityksenä olemme tällä hetkellä siemenrahoitusta vailla, ja tarjoammekin sijoittajille kampanjan myötä mahdollisuuden päästä mukaan jo aikaisessa vaiheessa. Tiimiimme on kylmän käteisen lisäksi tervetullutta myös liiketoimintakokemus, b2b -myyntitaito ja uudet kontaktit, eli etsimme aktiivista sijoittajakumppania.

Minimitavoitteen turvin viimeistelemme tuotteen ja aloitamme laajemman asiakaskontaktoinnin. Rahoitusta käytetään laadukkaan markkinointimateriaalin luomiseen ja myyntikanavan kehittämiseen. Mikäli saamme maksimitavoitteen kerättyä, voimme nopeuttaa konseptin kehittämistä myös kansainvälisille markkinoille sopivaksi. Palvelun viimeistely- ja lanseerausvaiheen jälkeen haemme julkisia yritystukia ja järjestämme toisen rahoituskierroksen kesällä/syksyllä 2016.

Tällä alkurahoituskierroksella pääsemme siis liikkeelle ja toisella haetaankin jo kunnon kasvua. Ota yhteyttä: 045 6611 220 tai myynti@kohdekuvaus.fi

Tervetuloa mukaan!

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

– Kuinka avioerosi sujui?
– Aika hyvin. Minä sain lapset ja Markku auton.
– Entäpä loput?
– Mitkä loput?
– No asunto, kesämökki ja kaikki muu?
– Ne jaettiin tasan asianajajien kesken.

Tuttu tarina, kenties. Haluttu tilanne? Ei varmasti! Meidän mielestämme maailma olisi paljon parempi paikka, mikäli riitelyn sijaan voitaisiin ennakollisesti sopimalla vaikuttaa siihen miten asiat tulevaisuudessa menevät. Kun sopiminen olisi helppoa ja edullista, ei jälkikäteen riitelylle juuri jäisi sijaa. Siksi rakennamme palvelukonseptin, joka mahdollistaa sopimisen ajasta ja paikasta riippumatta – joko itsenäisesti tai avustettuna. Luomme siis sopimispalvelun!

Palvelukonseptimme keskiössä on asiakas, joka on jo tottunut käyttämään erilaisia digitaalisia työkaluja työskentelyssään. Toisaalta palvelu ei olisi palvelu, mikäli emme tarjoaisi tarvittaessa myös asiantuntemukseen perustuvaa tukeamme. Meidän mielestämme lakiasiainpalvelut maksavat nykyisellään liikaa ja se lienee merkittävin syy, miksi sopimiseen ei ole mahdollisuutta. Tavallisella kansalaisella ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää niitä.

”Hometaloriidassani minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin suostua käyttämään lakimiehen 248 €/tunti palveluita. Pitkän prosessin aikana en ollut lainkaan tietoinen, minkä verran kokonaisuus tulisi kustantamaan. Tämä innosti minut lähtemään mukaan kehittämään täysin uutta, asiakaslähtöistä toimintamallia tälle toimialalle.”
– Joni Kivi

MILLAINEN PALVELUSTAMME TULEE?

Sopimispalvelujemme keskiössä on Withsnet-sovellus, jota voi kuvata ”lapsuuden kodinkansion” nykyaikaiseksi digitaaliseksi versioksi. Palvelun avulla kuka tahansa voi hallita omia sopimuksiaan ja sitoumuksiaan sekä tehdä toimeksiantoja alan ammattilaisille. Withsnet toimii verkossa, eikä vaadi käyntejä lakimiesten luona. Palveluprosessi on nopeampi, tehokkaampi ja edullisempi. Niin ja mikä parasta, keskitymme kehitystyössämme erityisesti laadun varmistamiseen.

MITEN SE EROAA PERINTEISESTÄ TOIMINTAMALLISTA?

Toteutamme yleisimmistä sopimuksista valmiita tuotepaketteja, joita asiakas voi hankkia käyttöönsä tarpeen mukaan. Käytössämme olevan teknologian avulla pystymme tuottamaan yksilöllisiä sopimuksia sen sijaan, että laittaisimme lakiopiskelijat muokkaamaan mallidokumentteja kalliilla tuntihinnalla. Näiden lisäksi tarjoamme joukkoistetulla tuotantomallilla nykyistä huomattavasti edullisemmin tuntihinnoin tuotteitamme tukevia ja perinteisiä sopimisen palveluja.

MIKSI HAEMME JOUKKORAHOITUSTA?

Haemme joukkorahoitusta samoilla tuotteilla, joilla tulemme markkinoille joka tapauksessa. Tämä on mahdollisuus asiakkaillemme tulla mukaan toimintaan jo nyt. Teknologia vaatii vielä kehittämistä ja sitä Tekes on ystävällisesti tarjoutunut osarahoittamaan – joukkorahoituksella mahdollistamme projektin toteuttamisen.

Agens -huipputiimi palveluksessanne!

Tiimillämme on laaja kokemus eri toimialoilta ja hyvät verkostot takaavat onnistumisemme. Ydintiimissämme on niin juridista, kaupallista kuin teknistä osaamista, verkostostamme taas löytyy niin luvan saanutta oikeudenkäyntiavustaa, oikeuslingvistiä ja veroasiantuntijaa kuin ihan perinteisempää lakimiestäkin.

MITEN KERÄTTY RAHOITUS KÄYTETÄÄN?

Olemme saaneet Tekes:ltä poikkeuksellisen nopeasti myönteisen 50 %: rahoituspäätöksen koskien tuotekehityshankettamme: he selvästi näkevät saman asian ongelmaksi kuin mekin. Hankkeen keskiössä on luonnollisesti konseptin suunnittelu kansainvälisesti hyödynnettäväksi toimintamalliksi, mutta myös nimenomaan digitaalisen kodinkansio Withsnetin ensimmäisen version rakentaminen. Hankkeen toteuttaminen vaatii siis osittaista omarahoitusta ja haemme siitä nyt osaa tämän kampanjan kautta, yrittäjiemme panoksen tueksi.

Huom! Mikäli rahoituskampanjan tavoite ei toteudu, palautetaan varat osallistujille. Tällöin kuitenkin rahoitussummassa vähennetään maksuoperaattorin kustannukset (0.90 euroa tai luottokorttimaksuissa 0.90 euroa + 3% rahoitussummasta).

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Nappi Naapurin avulla voin kohdata ihmiset minua lähellä – ne joita en muuten tuntisi. Voin pyytää apua koiranhoitoon, etsiä lapsille kavereita tai lastenvahtia, pyytää lainaksi poraa tai tarjota kalastusseuraa, auttaa naapuria sekä päästä eroon kalasopan jämästä.

Miten Nappi Naapuri toimii?

Nappi Naapuri on netissä ja mobiilissa toimiva, karttapohjainen ja sijaintiin perustuva yhteisöllinen palvelu. Nappi perustuu ihmisten läheiseen sijaintiin, ei heidän omiin verkostoihinsa. Napissa kaikki voivat lähettää kartalle viestejä sekä vastata niihin. Ihmiset voivat kohdata, toiveineen ja resursseineen, pyytää ja antaa apua, työllistää toisiaan, tutustua ja tehdä vaikka yhteisiä tempauksia. Napissa viestintä on positiivista ja naapurustoista rakentuu entistä kivempia paikkoja.

Nappi on helppo ja turvallinen

Jotta Nappi Naapuri toimisi, on sen oltava täydellinen. Sellainen jota sekä 8- että 88-vuotias osaa käyttää, sellainen joka houkuttelee tekemään hyviä tekoja. Sen pitää olla kaunis, hauska ja turvallinen. Nappi Naapuri toimii koko maassa, niin kaupungissa kuin maaseudulla. Myöhemmin sitä saavat käyttää myös ihmiset muualla maailmassa. Napissa jokainen esittelee itse itsensä ja kertoo sen mikä on tarpeen. Koko nimeä tai tarkkaa osoitetta ei tarvitse kertoa. Yksityisyyttä voi suojata. Käyttäjät voivat antaa toisilleen palautetta hyvin toimineesta vuorovaikutuksesta ja kertoa, ketkä ovat luotettavia käyttäjiä.

nappi2

Napista tulee yhteinen seikkailu

Kun tämä rahoituskampanja onnistuu ja Nappi Naapuri -palvelun ensimmäinen versio on rakennettu valmiiksi, alkaa meidän ja käyttäjien yhteinen seikkailu. Siinä me Nappi Naapurin tekijät olemme mukana jokaisessa päivässä. Me seuraamme miten palvelu toimii, ja muokkaamme sitä juuri sellaiseksi kuin käyttäjät sen haluavat. Yhdessä varmistamme että Nappia käytetään hyvinvoinnin vahvistamiseen ja yhteisten ongelmien ratkaisuun.

Yhteisörahoitus on yhdessä aikaansaamista

Nappi Naapuria rakentaa Yhteismaa ry. Se on yleishyödyllinen, voittoa tuottamaton yhdistys. Yhteismaa on nuoren historiansa aikana polkaissut käyntiin jo monta hienoa hanketta vapaaehtoisvoimin. Me yhteismaalaiset olemme näyttäneet miten saamme ihmiset mukaan tekemään yhdessä uusia, tärkeitä ja hienoja juttuja. Esimerkiksi Yhteismaan tuottamaan Siivouspäivään on jo osallistunut satojatuhansia ihmisiä. Illallinen Helsingin Taivaan Alla -tapahtumassa taas tuhannet ihmiset syövät yhdessä ulkosalla. Helsinki-päivän kunniaksi Espalla illallistaa 1000 kaupunkilaista yhteisessä pöydässä. Meihin luotetaan – syystä!

Työmme on kasvanut vapaaehtoistoiminnasta ammattimaiseksi tekemiseksi – ja samalla paremmaksi. Monia juttuja voi tehdä ilman rahoitusta. Nappi Naapurin tekninen toteutus kuitenkin edellyttää sitä.

Nappi Naapuri on yhteisöllinen hanke. Nappia tehdään meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi. Siksi tuntuu luontevalta polkaista palvelu pystyyn yhteisörahoituksen avulla. Jos nyt kannamme kaikki kortemme kekoon, saamme tuloksia paljon nopeammin kuin esimerkiksi yrityssponsoreita ja julkisia avustuksia hakemalla. Samalla näytämme joukon voiman. Me pystymme mihin tahansa, kun teemme asioita yhdessä.

Mihin haemme rahoitusta?

Tämän rahoituskampanjan minimitavoite on 20 000 €. Sillä pystymme mahdollistamaan palvelun rakentamisen: graafisen suunnittelutyön ja koodaamisen. Jos saamme enemmän kuin 20 000 € voimme maksaa itsellemme pikkuisen palkkaa työstämme ja turvaamme palvelun ensimmäisen toimintavuoden ylläpidon. Jos saamme enemmän kuin 50 000 € voimme mahdollistaa kaiken edellisen ja isomman osan omasta työstämme vuoden ajaksi. Lisäksi pääsemme markkinoimaan Nappia tehokkaammin.

Jos aiot rahoittaa, älä odota! Ryhdymme rakentamaan palvelua heti kun minimitavoite on koossa, vaikka yhteisörahoituskampanjamme vielä jatkuisikin. Sinun rahoituksesi myös innoittaa muita mukaan. Mitä nopeammin rahoitus kertyy, sitä paremmin onnistumme.

Kahden vuoden päästä maailmasi näyttää paremmalta

Kun rahoitat Nappi Naapuria, isosti tai pienesti, olet mukana jossain tärkeässä. Osoitat uskoa ja toivoa tulevaan. Uskoa ihmiseen ja halua olla mukana luomassa uutta hyvää huomista. Ja kun Nappi Naapuri sitten jonain päivänä kukoistaa, tiedät että sinä olet ollut mukana saattamassa sitä maailmaan. Toivotamme myös organisaatiot tervetulleiksi mukaan! Tämän kampanjan myötä on mahdollisuus päästä kiinni johonkin varsin tärkeään, hyvin pienin kustannuksin.

Tervetuloa mahdollistamaan kanssamme Nappi Naapuri -palvelua! Lupaamme että saat panostuksesi monin verroin takaisin – kun kahden vuoden päästä katsot ulos ikkunasta, maailma näyttää jo paljon kivemmalta ja toimivammalta.

Kiitos – on muutoksen aika!

 

Kerro että olet mukana

Kaikki rahoittajat esitellään nimellä/nimimerkillä Nappi Naapurin perustajat -sivulla. Liitäthän rahoituslomakkeeseen oman viestisi muille nappilaisille. Sivulle rakennetaan pysyvä linkki Nappi Naapuri -palvelusta.

Auta Nappi Naapuria onnistumaan

Yhteisörahoitus ei onnistu, jos ihmiset eivät saa tietää kampanjasta. Ilman suuria pääomia ainut tapa jolla sana leviää on ihmisten kautta. Yhtä tärkeää kuin se, että rahoitat, on se, että autat meitä kertomaan kampanjasta. Tässä ideoita siitä mitä voit tehdä:

  1. Kerro hankkeesta Facebookissa, Twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa. Muista laittaa mukaan tämän Mesenaatti-sivun nettiosoite.
  2. Jos tiedät hyviä tyyppejä joita hanke voisi kiinnostaa, lähesty heitä sähköpostitse ja haastaa mukaan.
  3. Vinkkaa mahdollisuudesta näkyä Napissa ja osallistua Napin toimintaan tutuille yrityksille,  järjestöille tai vaikkapa jollekin kaupungin organisaatiolle – haasta isot mukaan.
  4. Jaa hankkeen flyereita tai vie niitä ilmoitustauluille ja kahviloihin. Pyydä niitä osoitteesta pauliina@yhteismaa.fi.
  5. Kerro Nappi Naapuri -kampanjasta kaikille!

Kiitos – olet ihan Nappi!

Terveisin Marko Tanninen, Pauliina Seppälä, Jaakko Blomberg ja Tanja Jänicke

nappinaapuri_profiilit
Lisätiedot: pauliina@yhteismaa.fi / 050 572 7910, tanja@yhteismaa.fi / 050 3820333

Yhteismaan nettisivu

nappi3

nappi4

Tämä video kertoo lisää Yhteismaasta

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Maailma koostuu ihmisistä ja ihmiset ovat liikkeellä. Uuden elämän aloittaminen tuntemattomassa paikassa ei aina ole yksinkertaista. Mistä löytää uusia kavereita tai mistä löytää seuraavaksi yöksi katto pään päälle? Sitä varten on Sopu. Sopu luo älypuhelimella luontevan kanavan uusien tulijoiden ja paikallisten välille.

Uudet tulijat ja paikalliset voivat tavata ja käydä kahvilla, syömässä tai vaikka taidenäyttelyssä. Uuteen arkeen pääsee helpoimmin kiinni hengailemalla paikallisten kanssa.

Miten sopu toimii?

Palvelulla on kahdenlaisia käyttäjiä: uudet tulijat ja paikalliset.

Profiilien luonti

Käyttäjä kirjautuu sovellukseen omalla FB-tunnuksillaan, lataa sopivat kuvat itsestään sovellukseen, kirjoittaa lyhyen kuvauksen ja valitsee muutamasta vaihtoehdosta, mitä haluaisi tehdä.

Vaihtoehdot:

1. Kahvitellaan/syödään yhdessä
2. Osallistutaan yhdessä tapahtumaan
3. Käydään paikallisen luona kylässä
4. Kutsu kotiin asumaan

Profiilin luomisen yhteydessä kiinnostuksen kohteet on mahdollista rajata iän ja kielitaidon perusteella.

Profiilien luomisen jälkeen

Kun profiili on luotu, uudet tulijat voivat siirtyä selaamaan paikallisten profiileita ja valitsemaan kenen paikallisen kanssa haluaisivat tavata. Mikäli molemmat ovat kiinnostuneita tapaamaan toisensa, käyttäjille aukeaa mahdollisuus chattailla, jolloin tutustuminen alkaa ja tapaamisesta sovitaan.

20150914 Sopu wireframes v1

Mitä rahoituksella tehdään ja milloin?

Minimirahoituksen ylittymisen jälkeen palvelu rakennetaan kuukaudessa. Palvelun rakentamiseen ollaan perustamassa Sopu Worldwide -yhtiötä, joka vastaa palvelun ylläpidosta ja kehityksestä.

Budjetti

1. Tekninen toteutus

a. Palvelinteknologiat ja taustajärjestelmien ylläpito vuodeksi 6900€+alv

b. Sovellukset iPhonelle + Androidille
– karvalakkiversio (ilman sovelluksen sisäistä viestittelyä ja käyttäjien suodattamismahdollisuutta) 8000€+8000€ +alv
– sovelluksen sisäinen viestittely ja notifikaatiot 4000€+4000€ +alv mahdollisuus suodattaa käyttäjiä kielten, kansallisuuksien, kiinnostuksen – kohteiden ja muiden vastaavien kriteereiden perusteella 4000€+4000 +alv

c. Konseptointi ja käyttöliittymäsuunnittelu 4000€ +alv

2. Lanseeraus ja markkinointi ym. 3000-10000€ +alv

Yhteensä:

Minimi: 29900€+alv=37000€
Tavoite: 48900€+alv=60000€

PROJEKTIN YDINTIIMI

Aleksis Nokso-Koivisto

Aleksis Nokso-Koivisto

Aleksis on media-alan sekatyöläinen. Hän on ollut perustamassa joukkorahoitteisen journalismin alustaa Rapportia. Tällä hetkellä hän tekee piirrosvideoita Tussitaikurit Oy:n toimitusjohtajana sekä toimii pienemmissä rooleissa muutamassa muussa nuoressa yrityksessä. Aiemmin Aleksis on opiskellut tekniikkaa Otaniemessä ja oikeustiedettä Helsingissä sekä toiminut liikkeenjohton konsulttina.
www.tussitaikurit.fi

Oskari Nokso-Koivisto

Oskari Nokso-Koivisto

Oskari on Suurtaiteeseen keskittyvä laulutaiteilija, joka on viime vuosina vääntänyt suomalaista energiapolitiikkaa uusille urille niin, että tutkittu tieto olisi paremmin päätösten takana. Tällä hetkellä Oskari kääntää tieteen ja päätöksenteon välistä rajapintaa uudelle uralle Aalto-yliopistossa. Oskari on ollut mukana perustamassa ja kehittämässä journalistista Rapport-palvelua. www.energiapolitiikka.fi

Tuomas Saloniemi

Tuomas Saloniemi

Tuomas Saloniemi on yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ajautunut media- ja viestintäalan sekatyöläinen, jonka pohjakoulutus on yliopistotason taiteellinen tuubansoitto. Tuomas kommentoi yhteiskuntaa, sen ilmiöitä ja kissaansa sekä blogissaan että facebookissa. www.saloniemi.net

Jyrki Vanamo

Jyrki Vanamo

Jyrki Vanamo on koodariksi ryhtynyt kaupunkisuunnittelija, joka on kerännyt sulkia hattuunsa mm. Ravintolapäivän nettisivujen sekä monien muiden digitaalisten palveluiden kantavana voimana. Tällä hetkellä Jyrki toimii karttapohjaisiin palveluihin erikoistuneen Steep Interactiven toimitusjohtajana ja kehittää päivätyönsä ohella snaksy.com ja maplantis.com -sivustoja.

Markus Wasara

Markus Wasara

Markus Wasara on yli 20 vuoden kokemuksen markkinoinnin suunnittelijana ja luovana johtajana hankkinut taivaanrannanmaalari ja sarjayrittäjä, jonka mielestä talouden tehtävä on parantaa maailma. Siksi hän kuvittelee työkseen tapoja, joilla maailmaa parannetaan kannattavana bisneksenä.

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Hei,

Haen joukkorahoitusta Täydellinen vaatekaappi -verkkokurssilleni.

Rahoituksella katamme seuraavat kulut: Minimitavoitteella 5800€ kurssi julkaistaan ilman erityistä grafiikkaa ja videoita, jolloin sisältö on pelkisettyä ja tehokasta. Välitavoitteeseen 38400€ sisältyy kurssin grafiikka ja lyhyet opetusvideot, jotka on tehty sisällöstä.
Tavoitteella 42 620€ kurssi käännetään englanniksi ja markkinointi ulkomaille voi alkaa.

Täydellinen vaatekaappi -verkkokurssi

Kurssin idea syntyi kuunnellessani ystävieni, tuttavieni ja yritykseni asiakkaiden huolia siitä, etteivät he löydä mitään päällepantavaa, vaikka kaappi on pullollaan vaatteita.

Kaapissa on vaatteita, joita ei osata yhdistellä, ei olla varmoja oikeasta tyylistä tai siitä, miltä haluaisi näyttää. Lopulta vain kiskaistaan päälle ne mukavimmat ja kulumaan päässeet vaatteet tai, jos asukokonaisuus on siisti ja hyvän näköinen, saattaa pukeutumishuoneen lattia näyttää vaatemereltä, joka vain nopeasti sullotaan takaisin kaappiin odottamaan seuraavaa ruljanssia. Toisilla taas on käynyt niin, että siivousinnossaan he ovat poistaneet kaapistaan lähes kaikki vaatteet, jolloin jäljelle on jäänyt enää pelkkiä mustia perusvaatteita.

Harmistuin myös siitä, että vaikka itse olen vaatetusalan asiantuntija, en saa kaupasta vastaavanlaista asiantuntijuutta, vaan tietojani vähätellään, ja asioita, jotka ovat minulle opittua tietoa, on myyjille vain arvailua ja yleensä oppikirjoihin verrattuna väärää sellaista. Valtaosassa kauppoja myyjien on yleensä tarkoitus vain myydä mahdollisimman paljon, eikä saattaa asiakasta tyytyväiseksi ja tyylikkääksi. Kannattaa etsiä palveleva pikkuliike, jonka motiivina on saada asiakas tulemaan uudelleenkin, koska on löytänyt päälleen jotain istuvaa.

Vaatetusala tuntuu olevan mysteeri, josta kukaan ei tiedä mitään. Pukeutumisoppaita löytyy useita, mutta mikään ei juuri tunnu auttavan siellä kotona, kerrotaan kyllä minkälaisia vaatteita tulisi löytyä jokaisen kaapista, mutta entäs jos oma tyyli ei ole pukeutua pukuun? Entä jos ei halua sitä harmaata neuletta tai tietynlaisia kenkiä.

Halusin antaa muiden ihmisten käyttöön kymmenen vuoden ammattitaitoni vaatetusalalla. Halusin tuoda vaihtoehdon, jotta ihan jokainen saisi otteen vaatekaapin sisällöstä ja halusinkin kirjoittaa tämän verkkokurssin, jotta ihmiset oppisivat oikeasti huomaamaan, mitkä vaatteet heille istuvat ja mitkä kannattaa jättää kauppaan.

Verkkokurssini idea on saada sinut löytämään oma tyylisi, jotta näyttäisit tyylikkäältä joka päivä.

Tämä kurssi on riippumaton siitä, mitä tyyliä ja sukupuolta edustat tai minkä ikäinen olet.

“Tavoitteeni on auttaa ihmisiä ymmärtämään, kuinka helppoa täydellisen vaatekaapin luominen on.”

Kurssin käytyäsi:

Tiedät millaiset vaatteet pukevat sinua ja tunnistat istuvat vaatteet.

Säästät omaa aikaasi ja rahaasi.

Osaat sanoa mitä uutta vaatekaapistasi puuttuu ja selviät ostoksista vähemmillä hutiostoilla.

Osaat käsitellä vaatteitasi oikein, jotta ne kestävät pidempään.

Sinulla on selkeä käsitys vaatekaappisi sisällöstä.

Tämä lyhyt kurssi saattaa muuttaa koko näkemyksesi omasta vaatekaapistasi tai vain osan siitä. Uskon vakaasti, että sinulle on tästä paljon hyötyä nyt ja koko lopun elämääsi.

“Kurssi on mielestäni seesteinen ja hyvä. Ajatuksia herättelevä. Kurssilainen tekee konkreettisia asioita saadakseen täydellisen vaatekaapin. Sisältää paljon hyviä pieniä pointteja. Ei tarjoa oikeita vastauksia, vaan niitä oikeita kysymyksiä. Uskon, että soveltuisi kaiken ikäisille.”
— Nainen 32 v.

Säästä aikaasi, rahaasi ja energiaasi sekä luonnonvaroja

Täydellinen vaatekaappi -verkkokurssin tarkoituksena on saada sinun vaatekaappisi sisältö järkeväksi ja hyvään järjestykseen, jotta sinulla olisi omaan tyyliisi sopivat vaatteet jokaiseen elämääsi liittyvään tilanteeseen.

Käytyäsi verkkokurssin et enää joudu panikoimaan vaatekaapillasi tai tekemään pikaostoksia.

Tämä verkkokurssi on tarkoitettu kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Vastaavaa ei ole ennen nähty Suomessa.

Tämä kurssi on riippumaton siitä, mitä tyyliä tai ammattikuntaa edustat.

Kurssi säästää rahojasi vaateostoksilla, koska alat miettimään ostoksiasi tarkemmin, jolloin virheostokset jäävät tekemättä.
Luonnonvarojen säästäminen on tärkeää. Kun jätät hutiostokset kauppaan, turhien vaatteiden tuotanto hidastuu ja luonnonvaroja säästyy.
Voit suunnata vaatepähkäilyiltäsi ylijääneen energian johonkin hyödyllisempään.

“Verkkokurssini idea on auttaa sinua löytämään oma tyylisi, jotta voisit helposti näyttää tyylikkäältä joka tilanteessa”

Kurssin sisältö:

Kurssi sisältää tietoa ja tehtäviä 20 päivän ajalle. Ostettuasi kurssin ja kirjauduttuasi kurssille saat 1-3 päivän välein yksinkertaisen tehtävän, joka auttaa sinua kohti täydellistä vaatekaappia myös arjen kiireiden keskellä.

Kurssi sisältää tehtäviä ja työkaluja oman täydellisen vaatekaapin hankkimiseen ja ylläpitoon.

Kun panostat kurssiin ja teet sen huolella, sinulla on kurssin loputtua käsitys siitä minkälainen oma täydellinen vaatekaappisi on.

Kurssi käydään läpi neljän moduulin avulla, joissa on yhteensä yli kaksikymmentä osiota. Yhden osion suorittamiseen menee keskimäärin 10 – 30 minuuttia. Vaativammissa ja sovitusta vaativissa osioissa aikaa kuluu 1-3 tuntia, näiden tehtävien välille on varattu useampi päivä, jotta pysyt aikataulussa.

Ensimmäisessä modulissa aloitamme asennoitumisen täydellisen vaatekaappin saavuttamiseen. Mietimme ostoprosessiin liittyviä asioita ja mitä me tulevaisuudessa haluamme vaatteiltamme.

Toisen modulin tarkoituksena on herätellä ideaa siitä, minkä takia ostamme vaatteita ja synnyttää omia mielikuvia asiasta.

Kolmannen modulin tarkoituksena on karsia kaapista huonot vaatteet, ja löytää omista vaatteista ne täydelliset yksilöt jokaiseen tilanteeseen. Käymme läpi sen, mitä täydellisen vaatekaapin luomiseen omalla kohdallasi tarvitaan.

Viimeinen moduli on omistettu sille, miten vaatekaappi pysyy täydellisenä jatkossakin ja miten löydät oman tyylisi.

Matka tulee olemaan sinulle opettavainen ja hyödyllinen, ja omasta kokemuksestani voin todeta, että täydellinen vaatekaappi on tavoittelemisen arvoinen. Kurssia on testattu käytännössä yli vuoden ajan ja sillä on ollut useita testikäyttäjiä.
Toivon sinulle antoisaa matkaa kohti täydellistä vaatekaappia.

Auta ja levitä sanaa:

Kerro ystävillesi, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita, juttele tai laita vaikka sähköpostia.
Jaa tämän kampanian linkki Facebookissa, Twitterissä tai LinkedIn:ssä.

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Tervetuloa joukolla rahoittamaan Siivouspäivän uutta nettipalvelua

Joukkorahoitus on mullistanut maailmaa viime vuosina, ja sen kautta on kerätty jo useita miljardeja euroja uudelle kulttuurille ja taloudelle. Joukkorahoitus sopii erityisen hyvin Siivouspäivän kaltaisille yhteisöllisille hankkeille. Rahoittaminen tapahtuu tämän sivun oikeasta laidasta, jossa rahoitussummat ja vastikkeet on esitelty. Kaikki saatu rahoitus menee tällä sivulla esiteltyyn hankkeeseen, yleishyödylliselle Siivouspäivää tuottavalle yhdistykselle nimeltä Yhteismaa ry, joka käyttää ne kaikki ulkopuoliselta koodausyritykseltä ostettavaan koodaustyöhön.

Siivouspäivän tarina

Siivouspäivä sai alkunsa helmikuussa 2012 Pauliinan Facebook-keskustelusta, jossa kaivattiin helppoa tapaa pistää kamat kiertoon. Päivää, jolloin kuka tahansa voi kantaa kamansa kadulle myyntiin. Koska sellaista ei ollut, päätettiin se tehdä itse. Vapaaehtoisvoimin, nollabudjetilla.

Idea kuulosti hullulta, mutta se onnistui – ja Siivouspäivää vietettiin ensimmäisen kerran 12.5.2012. Ja nyt sitä vietetään 2 kertaa vuodessa. Siivouspäivän suosio yllätti meidät kaikki, eikä sen kasvulle näy rajoja. Paitsi nettisivun takia. Viime kertoina nettisivu on kaatunut suuren kävijämäärän takia, eivätkä monet ole päässeet osallistumaan päivään ollenkaan sen takia.

Kyse ei ole mistään tavallisesta nettisivusta, vaan karttapohjaisesta vuorovaikutteisesta nettipalvelusta, johon tuhannet ihmiset ympäri maata voivat itse merkitä omat myynti-ilmoituksensa, josta sadattuhannet shoppailijat voivat selata myynti-ilmoituksia, ja jonka avulla viranomaiset voivat antaa tuhansien ihmisten pystyttää myyntipaikkojaan julkiseen tilaan ilman erillistä lupahakemusrumbaa. Tähän yhdistyy iso tietokanta, josta esimerkiksi löydämme kaikkien osallistujien yhteystiedot. Tällainen palvelu vaatii pyöriäkseen myös runsaasti palvelinkapasiteettia.

Joten meillä on ehdotus.

Rakennetaan yhdessä uusi palvelu

Sellainen, joka pysyy kasassa. Sellainen joka on helppokäyttöinen, monikielinen ja joka ei kaadu. Sellainen  joka on kaikinpuolin aikaisempaa parempi.  Hommataan reippaasti palvelintilaa tärkeimpiin kellonaikoihin: Siivouspäivää edeltävään iltaan ja Siivouspäivään.

Kansainvälistytään

Siivouspäivä on saanut paljon huomiota ulkomailla. Se on levinnyt jo Venäjälle ja Japaniin. Monissa muissa maissa ollaan myös kiinnostuneita siitä, mutta emme ole voineet tarjota nettisivua, joka pysyisi pystyssä ja toimisi eri kielillä. Nyt tehdään tähänkin muutos. Suomi maailmankartalle! Sibelius, sauna, sisu ja Siivouspäivä! Rakennetaan samantien monikielinen Cleaning Day * Siivouspäivä -sivusto ja annetaan suomalaiskeksinnön levitä.

Avataan Siivouspäivä Jokapäivä!

Siivouspäivä on koko kansan kierrätyskarnevaali. Mutta miksi rajoittaa kaupunkikirppistelyä siihen? Kotikirppis, duunikirppis, puistokirppis, päiväkotikirppis. Tai kahvilabaari-DJ-putiikki-kirppis-bileet himassa! Lisää kirppistelyä, kierrätystä ja mukavaa yhdessäoloa, lisää meininkiä kaupunkeihin ja kyliin.

Olemme rakentamassa teille ihan uutta nettipalvelua, jossa jokainen meistä voi ilmoittaa omissa tiloissaan pidettävän kirppiksen kartalla ja mainostaa sitä – vuoden jokaisena päivänä. Tulossa on todellinen Kirppistelijöiden Eat.fi.

Auta Siivouspäivää

Olemme saaneet kustannusarvion koodaamisesta ja designista, ja se on noin 6000€. Muutama kiva lisäominaisuus maksaa vielä 1000€ lisää – suosittelemme! Ja sitten aina menee jotakin pieleen, ja tarvitaankin vähän lisää koodia, ja vähän lisää rahaa. Joten lisätään vielä 1000€. Tähän pitää lisätä vielä palvelin- ja ylläpitokuluja 1500€. Näitä ilman emme lähde tekemään uutta nettisaittia, joten tämän kampanjan MINIMITAVOITE on 9500€.  Tämä summa sisältää Siivouspäivän suomalaisen ja kansainvälisen nettipalvelun sekä Siivouspäivä Jokapäivän. Se sisältää graafisen suunnittelun ja käyttöliittymäsuunnittelun, mobiilioptimoinnin, uusia ominaisuuksia Siivouspäivään, palvelun testaamisen, palvelinkulut ja teknisen tuen.

Yhteismaa ry:lle ei tule tästä summasta rahaa palkkoihin, vaan kaikki menee siihen että saamme paremmat työkalut omaan työhömme – ja te saatte paremmat työkalut vanhantavaran kierrättämiseen. Siivouspäivään osallistuminen tulee jatkossa olemaan ilmaista. Voi ajatella että sen sijaan että maksaa kirpparipaikasta parikymppiä, auttaakin nyt parillakympillä Siivouspäivää, ja voi sen jälkeen osallistua ilmaiseksi niin monta kertaa kuin vain ikinä haluaa.

Kun tietää mitä hyvä koodaustyö normaalisti maksaa, tietää ettei tämä hintatarjous ole todellakaan kallis. Työ tilataan Yhteismaalle aiemmin Nappi Naapuri -nettipalvelun todella kustannustehokkaasti ja hyvin toteuttaneelta IWA Labs Oy:ltä.

Auta muutenkin kuin rahoittamalla

Yhteisörahoitus ei onnistu, jos ihmiset eivät saa tietää kampanjasta. Ilman suuria pääomia ainut tapa jolla sana leviää on ihmisten kautta. Yhtä tärkeää kuin se, että rahoitat, on se, että autat meitä kertomaan kampanjasta. Tässä ideoita siitä mitä voit tehdä:

      1. Kerro hankkeesta Facebookissa, Twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa. Muista laittaa mukaan tämän Mesenaatti-sivun nettiosoite.
      2. Jos tiedät hyviä tyyppejä joita hanke voisi kiinnostaa, lähesty heitä sähköpostitse ja haastaa mukaan.
      3. Vinkkaa mahdollisuudesta näkyä Siivouspäivässä ja osallistua Siivouspäivän toimintaan tutuille yrityksille,  järjestöille tai vaikkapa jollekin kaupungin organisaatiolle – haasta isot mukaan.
      4. Kerro Siivouspäivän joukkorahoituskampanjasta kaikille!

TERVETULOA kanssamme mahdollistamaan entistä parempaa Siivouspäivää ja Siivouspäivä JOKAPÄIVÄÄ.

KIITOS tuhannesti tuestanne!

Yhteismaa ry

Pauliina, Tanja, Jaakko ja Marko

Siivouspäivän joukkorahoituskampanjalle ilmaiset verkkopankkimaksut tarjoaa pienyrittäjien ja yhteisöjen oma verkkopankki- ja verkkokauppapalvelu Holvi. Kiitos Holville!

holvi-logo-f38e614f7c86c43c3b5f36dcb911b3e0

Lisätietoa Siivouspäivästä ja uusista suunnitelmista

Siivouspäivän uuteen nettipalveluun tulee kivoja lisäominaisuuksia

 

Näyttökuva 2015-3-14 kello 13.42.10Siivouspäivä_pian-6

JOKAPÄIVÄSTÄ tulee todellinen kirppareiden Eat.fi

SiivouspäiväJOkapäivä

Mitä on Siivouspäivä?

Tässä valokuvaaja Nina Kaverisen kuvaamia tunnelmia Fredantorilta keväältä 2013.

Tässä tarina englanniksi.

Vielä vähän fiilistelyä kuvien muodossa, moikka!

Archive for the ‘Tieto- ja viestintäteknologia’ Category:

Suomi nousuun robotiikalla!

Retkipaikka on suosittu blogipohjainen retkeilysivusto, joka perustettiin huhtikuussa 2012. Tätä nykyä 43 vapaaehtoisen pyörittämä palvelu on noussut nopeasti ulkoilijoiden ja luontoseikkaillijoiden suosikiksi.

Haluamme nyt tuoda laajan vinkkikirjaston helposti käytettävässä muodossa mukaan retkille. Teemme Retkipaikka-kännykkäsovelluksen. Sovellus on kätevä paketti, jossa kulkevat mukana niin kartta kuin kohdetieto. Sovellukseen tulee kunnon maastokartta, jolta löytää jo liki tuhat julkaistua artikkeliamme. Uusia kohteita julkaisemme keskimäärin kerran päivässä.

Minimitavoitteeseen päästessämme toteutuu laadukas retkikartta, josta näkee Retkipaikan esittelemät kohteet kartalla, muiden retkeilyblogien esittelemät paikat sekä tulipaikat ja laavut.

Maksimitavoitteeseen päästessämme toteutamme laajemmat ja yksilöllisemmät toiminnallisuudet. Voit suodattaa juttuja esimerkiksi kohdetyypin tai maakunnan perusteella ja tilata päivityksistä ilmoituksen. Kehitämme laadukkaan offline-toiminnallisuuden, jolloin kartta on käytettävissä myös ilman verkkoyhteyttä. Luvassa on myös monipuolisemmat mahdollisuudet luoda kohteista omia listoja, kirjautua kohteisiin ja lisätä palveluun omia löytöjä.

Lisäksi mukaan tulee pelillinen tapa käyttää Retkipaikkaa, vinkata uusia kohteita ja parhaassa tapauksessa pelattavia polkuja.

Bitnami