Panssarimuseon tankkikatos

UUTISIA: Tankkikatoskampanjamme on kerännyt jo yli 300 osallistujaa ja 26 000 euroa – hienoa! Äsken meni kaupaksi myös ensimmäinen Tali-Ihantala -paketti 2 000 euron hintaan. Nyt on todellisen loppukirin aika! Jakakaa tätä viestiä tutuille ja erityisesti isänmaan asialla oleville yrityksille ja yhteisöille, jotta saisimme lisää näitä suurempien pakettien ostajia. Pottiin on nyt kertynyt noin puolet minimitavoitteesta – aikaa on vielä tämän kuun loppuun saakka.

Sana kiirimään ja hihat heilumaan, periksi ei anneta!

Olemme saaneet merkittävän materiaalilahjoituksen SSAB:ltä tulevan katoksen kattamiseen Ruukin kattopelleillä. Lisäksi toinen yhteistyökumppanimme on lupautunut avustamaan työpanoksella tulevissa maansiirtotöissä. Hanke etenee siis myötätuulessa, mutta vielä tarvitaan lisää osallistujia joukkorahoituskampanjaan!

Kampanjamme sai yllättävästi huomiota Japanissa.

Lähtölaukaus tälle huomiolle syntyi kun yksi suojattavista vaunuista, BT-42, esiintyi suomalais-japanilaisen tiimin manga-sarjakuvassa sympaattisena sankarina. Nyt Parolan museolla käy japanilaisturisteja – ja jo sata on löytänyt ja rahoittanut joukkorahoituskampanjaa. Japanilaisten lisäksi rahoittajia on ilmestynyt ympäri maailmaa, kuten Australiasta, USA:sta, Venäjältä, Saksasta, Ruotsista, Itävallasta, Englannista, Sveitsistä… historiallisten panssareiden säilyttäminen koetaan siis tärkeäksi joka puolella.

Panssarimuseon näyttelyrinteeseen on koottu näyttävä ja ainutlaatuinen kokoelma vuosina 1939 – 45 Suomen käymissä sodissa käytettyjä panssarivaunuja. Vaunut ovat olleet säiden armoilla pääosin vuodesta 1961 alkaen. Ajan hammas on syönyt niitä merkittävästi. Jotta tämä merkittävä osa panssarijoukkojen historiaa saadaan tallennettua tuleville sukupolville, pitää ne saada suojaan sään vaikutuksilta.

Olisi suorastaan häpeällistä jättää nämä aikansa teknistä edelläkävijyyttä ja sodissa ihmeeksikin luonnehditun puolustusvoiton tukipilarit rapistumaan.

Taas tarvitaan yhteistä tahtoa!

Joukkorahoituskohteena tankkikatos

Panssarimuseon tehtävänä on säilyttää ja koota suomalaisen panssari- ja panssaritorjunta-joukkojen historiaa. Tämä edellyttää historian ja esineistön keräämistä, tallentamista, tutkimista ja entisöintiä. Tehtävänä on myös näytteille asettaminen ja alan julkaisutoiminta. Tätä tehtävää täyttää Panssarimuseosäätiö, mikä on voittoa tavoittelematon yhteisö.

Nykyinen Panssarimuseon rahoituspohja mahdollistaa vain toiminnan jatkumisen nykyisellään, mutta ei kestä ulkona olevien näyttelyesineiden sääsuojan rakentamista. Kokoelma on arvokas, niin rahallisesti kuin tärkeämmilläkin mittareilla mitattuna. Se sisältää uniikkeja, lajissaan maailman viimeisiä esillä olevia panssarivaunuja, puhumattakaan niiden historiasta – siihen liittyneiden sotiemme veteraanien uhrauksista ja sankariteoista.

Kahden katoksen rakentamisen kokonaisbudjetti on yli 500 000 euroa, josta joukkorahoituksella tarvittava osuus on 200 000 euroa.

Joukkorahoituskampanjan 60 000 euron minimitavoitteen täyttyminen mahdollistaa valaistujen sääsuojakatosten rakentamisen käynnistämisen. Katokset parantavat museovieraiden viihtyvyyttä, mahdollistavat ulkonäyttelyn ympärivuotisen aukiolon sekä ainutlaatuisen panssarihistorian säilymisen jälkipolville.

Sotaveteraanien perinnön säilyttäminen on tärkeää!

panssarimuseo

 Joukkorahoituskampanjan portaat:

Kannetaan siis yhdessä kortemme kekoon – minimitavoitteen 60 000 € täyttyessä Panssarimuseosäätiö kykenee ja sitoutuu käynnistämään katosten rakentamisen.

Minimitavoite 60 000:

Alatasanteen maansirtotyöt ja perustukset rinnekatoksia varten valmiina sekä 20 metriä alatasanteen rinnekatosta valmiina.

Välitavoite 120 000 euroa:

40 metriä alatasanteen rinnekatosta valmiina.

Joukkorahoituskampanjan maali 200 000 euroa:

Alatasanteen katos valmis.

Ylemmän katoksen valmistuminen pyritään rahoittamaan hyväntekeväisyyskonsertin, suorien rahalahjoitusten, materiaalilahjoitusten ja muiden panssarimuseon hakemien tukien keinoin.

PastedGraphic-4

PastedGraphic-4

PastedGraphic-4PastedGraphic-4

PastedGraphic-4

Joukkorahoituspaketit:

Olemme koostaneet usean tasoisia valmiita rahoituspaketteja, edullisimmat on nimetty suojattavien historiallisten panssarivaunujen nimillä.

Toivottavasti koet asiamme tärkeäksi ja valitset oheisista vastikepaketeista sopivimman.

Kunkin vastikepaketin nimikkovaunun historiaan voit tutustua kampanjamme nettisivulla oheisista linkeistä:

Pikkusotka: https://youtu.be/pWNkE7B9M_c

Klimi: https://youtu.be/ujoei6mHjGQ

Sotka: https://youtu.be/PVaRaZn8hsM

Postijuna: https://youtu.be/MrrIqhj8Q40

Sturmi: https://youtu.be/AdJCDOS4Fc4

Tank Commander: https://youtu.be/aAt9W_gop8Y

Arvokkaimmat vastikepaketit on puolestaan nimetty itsenäisyyden sotiemme panssaritaisteluin. Kuvaukset näiden vastikepakettien mukaan nimetyistä taisteluista löytyy linkeistä:

Honkaniemi: https://youtu.be/qS4FSvI_lss

Kuuterselkä: https://youtu.be/gQKIg4i_B0g

Tuulosjoki: https://youtu.be/wskFGDwREHQ

Tali-Ihantala: https://youtu.be/pGLyEwsZ1tk

Näiden lisäksi on tarjoilla yksi VIP-kabinetti Tankkikatoksen hyväntekeväisyyskonseriin, mikä on myynnissä 15.6. saakka.

Tutustu paketteihin ja liity joukooomme: yhdessä mahdollistamme tankkikatoksen rakentemisen!

Lainapanimo – Panimo Kuppi

Panimo Kuppi on perustettava yhtiö, joka vuokraa pieniä panimolaitteistoja ja tilaa, joilla sinä voit panna juuri sellaisen oluen kuin haluat.

Valittuasi reseptin ja varattuasi ajan verkkokaupassamme saat avainkoodin Kupin Lainapanimoon Helsingin Vallilassa. Lainapanimon laitteet ovat käytössäsi yhden päivän, käymisastiat kaksi viikkoa.

Lainapanimo sisältää kaikki tarvittavat välineet laadukkaan oluen panemiseen sekä ohjeet, joilla ensikertalainenkin onnistuu. Et siis tarvitse aiempaa kokemusta oluenpanosta. Kun oluenpanon aktiivinen vaihe on ohi, voit jättää oluesi käymään naapurissa sijaitsevaan varastoon. Voit lukita oluen omalla lukollasi tai viedä oluen kotiisi. Oluenpanossa on työtä noin 4-5 tuntia, olut käy reilusta viikosta kahteen.

Kun oluesi on käynyt, voit tulla Lainapanimolle pullottamaan sen. Panimolta löytyy välineet myös pullojen pesemiseen ja desinfiointiin sekä pullottamiseen.

Jos olet jo kokenut oluenpanija, voit tuoda mukanasi omat maltaat ja humalasi. Me tarjoamme tilan sekä laadukkaat Braumeisterin panimojärjestelmät ja muut välineet. Voit myös tuoda mukanasi yhden ystäväsi. Jos haluat tulla isommalla ryhmällä, voit ottaa yhteyttä info@lainapanimo.fi

Tiimissämme on kolme henkilöä. Olemme työskennelleet yrittäjinä, konsultteina sekä ravintola-alalla erilaisissa tehtävissä. Luonnollisesti olemme myös olutharrastajia. Perustamme Lainapanimon, jotta jokainen voi nauttia laadukkaasta kotioluesta.

Idea Lainapanimoon lähti kotiolutkokeiluista. Kotioluen paneminen on kokemus, joka paitsi opettaa ja antaa paljon, myös sotkee paljon ja aiheuttaa paljon isojen astioiden pesemistä hankalissa oloissa. Kotioloissa myös mäskäyslämpötilojen säätäminen tarkasti on mahdotonta ja lopputulos on sitä, mitä siitä sattuu tulemaan – hyvää toki silti. Halusimme kuitenkin parasta. Meillä, kuten monella muullakaan, ei kuitenkaan ole mahdollisuutta hankkia kotiimme tuhansien eurojen laitteita, joten ainut vaihtoehto on Lainapanimo.

Joukkorahoitusvaiheessa emme selkeyden vuoksi myy raaka-aineita. Kun joukkorahoituskampanja on päättynyt, tarjoamme kaikille ostaneille mahdollisuuden valita resepteistämme sopivimman. Voit myös hankkia raaka-aineet itse. Raaka-aineiden kustannus on noin 20 euroa per 20 litran erä olutta.

Lähetämme kaikille joukkorahoituskampanjaamme osallistuneille tietoa siitä, koska voitte varata ajan oluenpanollenne. Kaikki joukkorahoituskampanjan ostokset ovat voimassa vuoden, joten varmasti löydät itsellesi sopivan ajan. Panimo aukeaa syyskuussa 2016 ja ensimmäisenä pääset varaamaan osallistumalla joukkorahoituskampanjaan.

Tutustumiskierroksia panimolla aletaan järjestämään heti, kun tila on valmis. Tästäkin lähetämme lisätietoa ensi tilassa.

Osallistu joukkorahoitukseen ja tee unelmiesi olut!

Suomi100

Suomi täyttää ensi vuonna (2017) sata vuotta. Juhlavuosihankkeita on ympäri maan eri toimijoiden toimesta ja minun hankkeeni on Suomi100-kirjateos.

Kirja tulee sisältämään maamme historiaa ja nykyhetkeä muun muassa kuvin ja haastatteluin teemana:
Mitä Suomi ja suomalaisuus merkitsee ja mistä voimme olla maassamme erityisen ylpeitä? Kirjateos pyrkii tuomaan myös esille mitä monikultturisuus merkitsee suomalaisille, onko se uhka vai voimavara?

Suomi100-hankkeella on nettisivut osoitteessa http://suomi100.webnode.fi/, jonka sisällön tuottamiseen voi osallistua kuka tahansa ja sen kautta voi seurata hankkeen edistymistä.

Voit olla osa tätä ainutlaatuista hanketta rahoittamalla Suomi100-kirjateosta. Teosta painetaan rajoitettu erä. Saat 20 euron rahoituksella ensimmäisenä kirjan itsellesi joulukuussa 2016. Jos rahoituksen tavoite ei toteudu, saat rahasi takaisin.

Kiitos yhteistyöstä!
– Nina-

Herra Caitanyan nukketeatteri

Herra Caitanyan teatteri on nukketeatteriprojekti, jonka tarkoituksena on rakentaa ajatuksia herättävää kulttuuriohjelmaa kaiken ikäisille. Tämä mahdollistetaan teatterirakenteilla, nukeilla, studio- ja äänentoistovarusteilla, yms. yms.

Vastineeksi sijoittajille luvataan ilmaista kulttuuriohjelmaa, kahdella kielellä, aluksi ainakin Suomessa.

Lisäksi jos playback-äänentoisto osoittautuu tehokkaaksi tavaksi tehdä tällaista teatteria, ääniefektien ollessa aina synkronissa, voidaan ajatella teatterin kopioimista. Myös tallenteiden teko mahdollistuu rakenteita käyttäen. Käytössäni on myös videoprojektori.

Näytelmien aiheina on tietysti Herra Caitanyan elämä, mutta myös Srī​mad Bhāgavatam, itihāsat kuten Mahābharata ja Rāmāyana sekä muu Vaishnava kirjallisuus, joka on laaja.

Playback idea on mielestämme ollut tehokas, mutta vaatii studion, johon minulla on ohjelmistot, mutta koneen windows hajosi, joka ei muuten minua estä paitsi moniraitaisessa studiotyöskentelyssä. Käytän Shuren N-1 mikkiä ja Behringerin pöytää tällä hetkellä, mutta mahd. uusi tietokone, valot, maaleja, verhot, nukkeja, PA-laitteet, studiotarvikkeet, painotuotteet, varusteiden siirtely ja mahdollinen virtalähde, materiaaleja yms. tarvitaan. Eikä itse teatterirakennekaan ole täysin ilmainen, vaan vaatii paljon esim. hitsauslankaa sekä naulauslevyjä, ja huomattavasti aikaa.

Projektin etenemistä voi seurata: http://www.hc-teatteri.weebly.com

Kulttuuri on prosessia_. Hare Krishna