Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

Fox_0093_Sergey Gorshkov

Mikä Lumo?

Lumo tarjoaa kaikille luontokuvauksesta kiinnostuneille tuhdisti elämyksiä ja tietoa sekä mahdollisuuksia kehittää omia kuvaustaitojaan. Lumo ilmestyy samanaikaisesti sekä printti- että tablettilehtenä. Rikastetulla sisällöllä höystetty e-Lumo on ladattavissa App Storessa ja Google Playssa sekä suomen- että englanninkielisenä. Ensimmäinen numero julkistetaan 6.3. Kuva&Kamera -messuilla Helsingissä.

Haluamme kertoa pohjoisen luonnon kuvaamisesta kansainväliselle yleisölle ja tuoda esille suomalaisia kuvaajia. Heidän tietotaitonsa ja työnsä laatu edustaa maailman huippua. Luontokuvauksesta innostuneille kokoamme lisäksi ajankohtaisen ja monipuolisen kattauksen maailmalta. Tällä reseptillä syntyy kiehtova kokonaisuus, jollaista ei löydy mistään muualta. Vahvasti pohjoisen havumetsävyöhykkeen luonnosta ammentava julkaisu, joka samalla käsittelee monipuolisesti koko maailman luontokuvauksen kirjoa veden alta viidakoihin ja vuorten huipuilta aavikoille.

Aina luontokuvat eivät ole söpöjä. Menemme myös mukavuusalueen ulkopuolelle, tartumme epäkohtiin ja teemme näkyväksi luontokuvauksen tärkeän roolin salametsästyksen, laittoman eläinkaupan ja ympäristötuhojen esille tuomisessa.

Miksi Mesenaatissa?

Lumon taustalla ei ole isoa lehtitaloa. Lehteä julkaiseva Lumo Publishing Oy on sataprosenttisesti meidän tekijöiden omistama ja tätä tarkoitusta varten perustama pienkustantamo. Töitä tehdään tunteja laskematta ja hikipääomasta otetaan kaikki irti. Siksi tarvitsemme alkutaipaleella myös sinun apuasi.

Kaikki keräämämme rahat menevät Lumon kehittämiseen ja sen saatavuuden parantamiseen. Alkuvaiheen ponnistuksia ovat jakeluverkoston luominen ja tablettilehtien jatkokehittäminen. Tavoitteemme on kerätä Mesenaatin kautta 10 000 euroa. Minimitavoite on 1000 euroa.

Lumoudu kanssamme!

Olemme ylpeitä avustajistamme, jotka tekevät töitä luontokuvauksen parissa monin tavoin Suomessa ja eri puolilla maailmaa.

Toimitus

Päätoimittaja Raisa Nevalainen
Toimittaja Jukka Palm
Graafinen suunnittelija Jussi Leppänen

Lumoa avustavat vakituisesti vuonna 2015 muun muassa:
Hannu Hautala
Peter Cairns
Markus Varesvuo
Jukka Lehtonen
Juan Carlos Claros Cruz
Kari Niemeläinen
Lassi Rautiainen
Jouni Klinga
Antti Haataja

Voit osoittaa tukesi myös kertomalla kaverille sekä tykkäämällä ja seuraamalla some-kanaviamme. Meitä seuraamalla kuulet ensimmäisenä, mitä kaikkea on luvassa ja tekeillä niin maastossa kuin tapahtumissakin, myös kampanjan jälkeen. Sivumme löytyvät osoitteesta www.lumopublishing.fi

Lämpimät kiitokset tuestasi!

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

Kotimaisista huippumuusikoista koostuva brasilialaisen musiikin kollektiivi Samba á Venda! julkaisee keväällä 2015 ensimmäisen levynsä O Legado de Moacir. Levy sisältää merkittävän, mutta vähemmän tunnetun brasilialaissäveltäjän Moacir Santosin (1926 – 2006) musiikkia. Levy keskittyy Santosin portugalinkieliseen laulumusiikkiin 1960 – ja 70-luvulta, jotka olivat säveltäjänä hänen aktiivisimmat vuosikymmenet.

Moacir Santos teki pitkän uran muusikkona, säveltäjänä, sovittajana, orkesterinjohtajana sekä pedagogina Brasiliassa. Hänen oppilaitaan olivat mm. Baden Powell, Dori Caymmi, Carlos Lyra, Sérgio Mendes, Eumir Deodato, João Donato, Airto Moreira, Flora Purim, sekä useat muut menestyneet brasilialaisartistit. Moacirin omaleimaisessa musiikissa afrikkalaiset vaikutteet yhdistyivät brasilalaisen musiikin ja jazzin kanssa. Näistä aineksista syntyi hänen ensimmäinen oma levynsä Coisas (Forma, 1965), joka herätti huomiota myös Brasilian ulkopuolella. 1960-luvun lopussa hän muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän levytti vielä 1970-luvun aikana neljä albumia pääasiassa legendaariselle Blue Note levymerkille.

Samba à Venda! O Legado de Moacir

1. Coisa n°5: Nanã (Moacir Santos/Mario Telles)
2. Maracatu, Nação do Amor (Moacir Santos/Nei Lopes)
3. Coisa n°8: Navegação (Moacir Santos/Nei Lopes)
4. Oduduá (Moacir Santos/Nei Lopes)
5. Menino Travesso (Moacir Santos/Vinicius de Moraes)
6. Lembre-Se (Moacir Santos/Vinicius de Moraes)
7. Se Você Disser Que Sim (Moacir Santos/Vinicius de Moraes)
8. Triste de Quem (Moacir Santos/Vinicius de Moraes)
9. Sou Eu (Moacir Santos/Nei Lopes)
10. A Santinha lá da Serra (Moacir Santos/Vinicius de Moraes)

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

HYVÄ MUSIIKIN YSTÄVÄ,

Netissä suomalaista musiikkijournalismia jo lähes kahden vuoden ja 2600 artikkelin verran riemastuttanut Nuorgam on nyt valmis kokeilemaan jotain uutta.

Eli printtimediaa.

Ja teemme sen vain kerran.

Aiomme tehdä printtijulkaisun, jossa on koottuna Nuorgamin parhaat artikkelit ja juttusarjat höystettynä uusilla hitaan ja nopean musiikkijournalismin klassikoilla.

Toisin sanoen, Nuorgam tekee Suomen parhaan musiikkilehden. Sellaisen, jota ei tule olemaan ihan kaikilla; lehteä painetaan vain rajattu, 1 000 kappaleen painos.

Verkossa olemme pärjänneet ilman kaupallisia tavoitteita ja käytännössä lähes ilman rahallista tukea. Kiitos kevyempien nettikulujen ja osaavien, palkatta ahkeroivien nuorgamilaisten.

Printin puolella on vähän eri juttu. Tarvitsemme teidän, lukijoiden, apua.

Haluatko ostaa yhden kappaleen Nuorgamin aikakauslehteä hintaan 25 euroa?

Se on suuri summa rahaa, saatat ajatella, ja olet aivan oikeassa. Laadukkaan printin tempaiseminen tyhjästä ei ole halpaa. Siksi Nuorgam aikoinaan päätettiin toteuttaa vain verkossa.

Mihin rahat sitten menevät? Eivät tälläkään kertaa taskuihimme. Jo pelkästään printin suunnittelu- ja painokustannuksiin kuluu hirvittävän monta tuhatta euroa. Siihen päälle vielä verot. Lisäksi hinta sisältää jakelun; saat lehden kotiisi kuljetettuna huhtikuussa 2013.

Tiedämme olevamme Suomen ykkösluokkaa sisällöntekijöinä, mutta emme visualisteina. Siksi Nuorgam on palkannut Suomen parhaan AD:n, Pekka Toivosen (Kasino Creative Studio), suunnittelemaan lehden ulkoasun. Haluamme Nuorgamin lehden olevan myös ulkoasullisesti täydellinen.

Voin henkilökohtaisesti taata, että Nuorgamin printtijulkaisusta tulee kaikkien aikojen paras suomalainen musiikin alan aikakauslehti. Sellainen, jota haluat säilyttää kirjahyllyssäsi viskipullon ja Pave Maijas -boksin välissä.

Tule mukaan!
Kiittäen ja ystävällisin terveisin,

Matti Markkola
Nuorgamin vastaava toimittaja

http://www.nrgm.fi/
https://www.facebook.com/Nuorgam
https://twitter.com/nrgm_fi

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

Bambi on 2010-luvun sukupolvikertomus eksymisestä ja itsensä löytämisestä. Bambi on nuorten tekijöiden intohimoprojekti, joka on pakko tehdä.

Elokuva vie meidät uuden ajan runotytön pään sisälle, suuren kaupungin vimmaiseen ja eksyttävään yöhön. Kaikkien haluama sankaritar juoksee huonosta valinnasta toiseen etsiessään rakkautta ja rohkeutta vailla uskoa kumpaankaan. Vasta kiero romanssi toisen ulkopuolisen kanssa saa hänet kyseenalaistamaan myrkylliset kuvionsa.

Tyttö viipyilee itsevarmuusvyöhykkeellään klubilla, kun hän näkee linnunpojan näköisen nuoren miehen. He päätyvät absurdeille jatkoille ja alkavat jonkinlaiseen suhteeseen. Mutta miten olla läsnä, jos ei pidä itsestään? Toinen heistä häpeää omaa maailmaansa köyhässä lähiössä ja tavoittelee vimmaisesti kauneutta ja hohtoa. Toinen taas on päätynyt tuohon haluttuun elämäntyyliin, mutta kamppailee alakuloisen kyynisyytensä ja pinnallisen todellisuutensa välillä.

Kertojallamme on painava menneisyys. Jonkinlainen tulevaisuus pitäisi keksiä. Mutta minne ihmiset menevät, kun niiden täytyy mennä? Omat sirpaleet pitää siis kerätä. Ja sanoa viimeinen sana.

Kyseessä on 40 minuutin rohkea art house -draama, joka toteutetaan voittoa tavoittelematta mutta erittäin kunnianhimoisesti. Laaja tekijäjoukkomme koostuu alan opiskelijoista ja työläisistä, jotka ovat kaikki koko sydämestään mukana.

Elokuva kuvataan keväällä 2015 ja leikataan saman kevään loppuun mennessä. Kuvan ja äänen jälkityöt tehdään kesän aikana ja teoksen valmistuminen on päätetty syksyksi 2015.

Elokuvaa on tarkoitus levittää kotimaisille ja ulkomaisille festareille ja myöhemmin julkaista myös netissä.

Vaikka olemme saaneet kaikki tekijät sekä osan tiloista, toimijoista ja kalustosta ilmaiseksi käyttöömme, tarvitsemme rahallista lisätukea, jotta pääsemme tekijöiden arvoiseen lopputulokseen.

Toivomme rahaa erityisesti cateringia, kuljetuksia ja joitakin maski – ja lavastehankintoja varten. Jos saamme kokoon tarvitsemamme 2000 euroa, voimme ennen kaikkea tarjota kuvauspäivinä lämpimän aterian työryhmälle, joka antaa aikaansa ja osaamistaan pyytämättä mitään vastineeksi.

Jos saamme enemmän rahaa käyttöömme, pystymme panostamaan vielä enemmän kuvaan ja ääneen. Olemme turvatumpia mahdollisia vastoinkäymisiä varten ja pystymme tuottamaan kansainvälisen tason teoksen.

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

Lämmin kiitos kaikille joukkorahoitukseen osallistuneille! Teille tätä leffaa tehdään. Kampanja on päättynyt, mutta Machine Soul -tuotteiden jälkimyynti jatkuu. Tue suomalaista elektronista musiikkia!

Jimi Tenor, Jori Hulkkonen, Mika Vainio, Orkidea, Randy Barracuda, Ural 13 Diktators, Timo Kaukolampi, Samuli Kemppi, Acid Kings, Hannu Ikola, Mono Junk

Machine Soul -dokumenttielokuvassa sukelletaan syvälle elektronisen musiikin maailmaan artistien näkökulmasta ja pohditaan muun muassa ympäristön vaikutusta musiikin syntyyn, varhaisia vaikutteita sekä tyylin kehittymistä. Ulkopuoliselle kylmänä ja elottomana näyttäytyvä musiikki paljastuu tekijöidensä kautta monitasoiseksi ja sielukkaaksi elämäntavaksi.

Monet haastateltavista artisteista ovat Suomessa melko tuntemattomia, mutta nauttivat laajaa suosiota kotimaansa ulkopuolella. Konesielu on kunnianosoitus elektronisen musiikin suomalaisille uranuurtajille ja uusille tulokkaille.

Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Tero Vuorinen
Tuotanto: Artlab Productions / Anttoni Palm
Kuvaus/VFX: Janne Laiho
Äänisuunnittelu: Jussi Liukkonen
Sävellys: Hannu Ikola

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

leuku_tv_1126

Yön usva pisaroi varpujen lehvillä. Kaukaa kuuluu kuikan huuto. Auringon kirkas valo siivilöityy honkain latvuksista. Ruoho tuoksuu vihreälle. Tämä on se hetki, kun keijutkin heräävät leikkimään…

Rovaniemeläinen kamarikuoro Seitakuoro haluaa tallentaa tämän maagisen hetken uudelle albumilleen. Kuvia pohjoisesta -työnimellä kulkeva levy tulee sisältämään Seitakuoron jo vuosikymmeniä esittämän – ja eräänlaiseksi nimikkoteokseksi muodostuneen – Heikki Sarmannon kahdeksanosaisen sarjan Pohjoisia kuvia, jossa Eino Leinon upeat tekstit saavat jazzahtavan muodon Auvo Sarmannon sovituksina. Mukaan levylle tulevat myös Kai Niemisen eteerinen laulusarja Unen maasta… sekä Jukka Kankaisen nyt ensimmäistä kertaa maailmassa äänitettävä Suvinen sarja.

Seitakuoro tähtää toiminnassaan huipulle ja myös levyntekoon suhtaudutaan vakavasti. Kuoron edellinen, useita maailman ensilevytyksiä sisältävä albumi Arktisia näkyjä toteutettiin yhdessä Alba Records Oy:n kanssa ja sai jopa maailmanlaatuista huomiota ja useita ylistyssanoja. Arktisia näkyjä -levyyn voi tutustua ja otteita siltä kuunnella Seitakuoron kotisivuilla.

Samalla porukalla tehdään uuttakin levyä. Äänityksestä ja tuottamisesta vastaavat Editroom Oy:n ammattilaiset eli Enno ja Viive Mäemets, joiden ansioluettelo klassisissa kuoro- ja orkesteriäänityksissä hakee Suomessa vertaistaan. Huippuammattilaisten käsissä hyväkin kuoro saa vielä enemmän irti itsestään.

Halpaahan laadukas tekeminen ei koskaan ole ja siksi tarvitsemmekin apuasi. Äänitys, miksaus, masterointi, kannen suunnittelu ja paino sekä levyjen painatus maksavat kaikki osansa. Tule siis mukaan mahdollistamaan pohjoisen musiikkielämän huippuosaamisen taltiointi ja tarjoamaan elämyksiä kaikille kuulijoille. Omaa kassaa olemme jo kerryttäneet, mutta rahoittajana pääset vaikuttamaan projektin konkreettiseen toteutumiseen. Jos minimitavoite ei täyty, levy jää kesken eivätkä hienot kappaleet saa arvoistaan dokumenttia. Sen sijaan, kun osallistumme kaikki ja rahoitussumma saavuttaa

• 3000 €, saamme kappaleet äänitettyä raakaversioiksi
• 6000 €, saamme kappaleet äänitettyä, editoitua ja masteroitua valmiiksi paketiksi
• 9000 €, saamme myös levyn fyysisesti valmiiksi tuotteeksi asti!

Uusi levy julkistetaan toivottavasti syyskuun alussa levynjulkkarikonsertissa, johon kaikki vähintään VIP-paketin ostaneet mesenaattimme saavat henkilökohtaisen kutsun.

Arvostamme suuresti kaikkea tukea!

Tule mukaan elämysmatkalle Seitakuoron kanssa!

Tykkää meistä myös Feisbuukissa www.facebook.com/seitakuoro.

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

What Love Weights

What Love Weighs on kahdesta osasta muodostuva valokuvakirja, jonka pääteemana ovat ihmissuhteet. Teoksessa kuvataan kahden valokuvaajan – isän ja tyttären – näkemyksiä monikerroksisten perhesuhteiden herättämistä ajatuksista.

Adolfo Vera on kuvannut kohtaamisiaan omien vanhempiensa kanssa lähtien liikkeelle omasta suhteestaan heihin. Kuvat ovat hyvin henkilökohtaisia, mutta samalla yleismaailmallisia.

”Kuvasin projektiani säännöllisesti usean vuoden ajan. Aloittaessani projektiani molemmat vanhempani olivat noin 80-vuotiaita, suhteellisen terveitä vanhuksia, mutta ajan kuluessa heidän voimansa hupenivat.”

”Sovin vanhempieni kanssa erillisistä kuvaussessioista, jolloin olimme kaksin joko isäni tai äitini kanssa. Kuvaushetket olivat hyvin intensiivisiä, läheistä yhdessäoloa. Usein kuvausten jälkeen muistelimme menneitä aikoja. Sekä äitini että isäni olivat loistavia malleja.”

Nita Vera kiinnostui perhesuhdeteemasta tutustuessaan isänsä ottamiin kuviin. Hän päätyi kuvaamaan isänsä ja mummonsa välistä suhdetta absurdiuden ja huumorin kautta, ja laajensi projektin kattamaan myöhemmin muita läheisiä ihmissuhteita.

”Halusin kuvata omaa perhettäni, isäni ja mummoni välistä suhdetta, omasta näkökulmastani. Silloin havaitsin tietyn absurdiuden heidän välisessä suhteessaan, mutta myös minun suhteessani heihin. Toivon että katsoja ymmärtää, että kyseessä on minun näkemykseni asioista.”

”Aloitin kuvausprosessin etsimällä esteettisesti mielenkiintoisia kuvauspaikkoja, jotka muodostavat vastapainon haastavalle teemalleni. Isäni ja isoäitini olivat olleet aina läsnä elämässäni, mutta en ollut koskaan ymmärtänyt heidän välistä suhdettaan, ehkä koska se oli niin outo. Kun aloin kuvaamaan projektiani, tajusin että olen samaan aikaan muokkaamassa myös kuvaa itsestäni.”

Valokuvakirjan kustantaa vuonna 1991 perustettu Musta Taide, joka on erikoistunut suomalaisten valokuvakirjojen kustantamiseen.

Kutsumme sinut mukaan rahoittamaan keväällä 2015 julkaistavaa valokuvakirjaa What Love Weighs. Tekstit ovat suomeksi, englanniksi ja espanjaksi.

Tervetuloa rahoittamaan What Love Weighs -kirjaa. Rahoittamalla hanketta 35 eurolla varmistat oma kopiosi tästä ainutlaatuisesta valokuvakirjasta!

Tutustu myös muihin vastikkeisiin.

Kiittäen ja ystävällisin terveisin,

Nita Vera ja Adolfo Vera

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

NEVER-ENDING DREAM on ensimmäinen 90-luvun Eurodance-ilmiöstä kertova elokuva. Se on tarina musiikista ja tähdistä, sekä niistä, jotka ihastuivat ja tanssivat ensimmäiset hitaansa ysärihittien tahtiin. Kiihkeän rytmin ja kimaltavien musiikkivideoiden lisäksi elokuvassa sukelletaan aikakauden henkeen: miksi maailma janosi tätä musiikkia?

Eurodance oli massailmiö, sukupolvikokemus aikana ennen nettiä ja somea. Osa vihasi sen jytinää – ja ehkä vihaa vieläkin. Toiset taas rakastavat sitä edelleen palavasti. On uskomatonta, että muistamme vieläkin nämä hienot kappaleet, mutta niiden taustalla olleet artistit ovat jääneet monille täysin vieraiksi.

Hittibuumi, Smurffit, Dr. Bombay – jossain vaiheessa tämä musiikki muuttui myös huumoriksi. Nykyään moni luulee, että eurodance on pelkkää parodiaa. Asia ei ole näin. Musiikin voima synnyttää edelleen niin häpeilemätöntä iloa ja vihaa, että se ansaitsee oman elokuvansa.

It’s my life.

Kuinka voin tukea elokuvaa?

1. Valitse haluamasi vastike sivun oikeassa reunassa olevasta listasta

2. Paina ”Rahoita” vastikkeen kohdalta
3. Täytä tarvittavat tilaus- ja maksutiedot
4. VALMISTA!

LISÄKSI: Levitä sanaa jakamalla kampanjaa ja kutsumalla ystäviäsi elokuvan Facebook-sivuille. Jokainen jako ja tykkäys on tärkeä!

Joukkorahoitus

Haluatko eurodance-elokuvan? Nyt siihen on mahdollisuus.
Tarjoamme sinulle aikakauden katosta läpi kohonneen tunnelman ja fanien, artistien, sekä taustahahmojen absurdit tarinat kulissien takaa.

Olemme tehneet elokuvan eteen jo kuukausia töitä näyttääksemme, että olemme tosissamme. Nyt kutsumme sinut mukaan tekemään elokuvaa kanssamme. Toivomme, että liityt joukkoomme!

Eurodance-elokuva odottaa tekijäänsä, ja tarvitsemme siihen SINUN tukesi. Osallistu elokuvan tekemiseen rahoittamalla, kommentoimalla ja levittämällä sanaa. Olemme kiitollisia jokaisesta mukaan lähtevästä henkilöstä. Joukkorahoitus on kaiken keskiössä ja elintärkeää projektin aloittamiseksi. Voit tehdä ennakko-ostosi valitsemalla mieluisesi vastikkeen. Kerätään porukka kokoon ja tehdään tästä timanttinen elokuva. Baby, It’s a eurodance movie!

Ketkä ovat elokuvan takana?

Elokuvan ohjaa Petri Luukkainen, jonka edellinen elokuva Tavarataivas on ollut viime vuosien kansainvälisesti menestyneimpiä kotimaisia dokumenttielokuvia. Se on saanut elokuvateatterilevityksen yli 10 maassa.

Käsikirjoittajana toimii Johannes Ekholm, joka käsikirjoitti menestysnäytelmän Kaspar Hauser. Ekholmin ensimmäinen kirja “Graafinen suunnittelu – Käytännöt, tekniikat, strategiat” kiteytti Helsingin Sanomien ja Image-lehden mukaan 80-luvulla syntyneiden sukupolvikokemuksen.

Elokuvan tuottaa Mete Sasioglu ja Sons of Lumière -tuotantoyhtiö. Luukkaisen, Ekholmin ja Sasioglun tukena toimii aktiivinen, ammattitaitoinen ja kunnianhimoinen työryhmä.
Elokuvan suunniteltu ensi-ilta on loppuvuodesta 2016.

Miksi joukkorahoitus?

Tällä hetkellä joukkorahoitusta haetaan elokuvan käsikirjoittamiseen ja suunnitteluun. Joukkorahoitus antaa meille vapaammat kädet elokuvan alkumetreille, ja jokainen kampanjaa rahoittanut todistaa, että elokuva ansaitsee tulla tehdyksi, vakuuttaen näin muut rahoittajat elokuvan potentiaalista.

Tule osaksi elokuvan tuotantoa, ja osallistu kampanjaan nyt – tai viimeistään lauantaina 4.4.2015. Oikeassa reunassa näet listan erilaisista vastikkeista, joita ostamalla autat meitä pääsemään tavoitteeseemme – 30 000 euroon.

Mesenaatti on Suomen ensimmäinen ja suurin joukkorahoituspalvelu. Joukkorahoitus Mesenaatissa on täysin laillista ja turvallista. Voit lukea lisää aiheesta Mesenaatin info-sivuilta (www.mesenaatti.me/info/).
Mikäli tavoitteemme ei täyty, tarjoamme rahoittajille mahdollisuuden saada rahansa takaisin.

Mihin kerätyt varat käytetään?

diagrammi rahoitus

Archive for the ‘Taide ja viihde’ Category:

Lumo – luontokuvauksen laatulehti

SAMSUNG CSC

INTAC on kanava, jossa ammattitaiteilijat ja nuoret valmistuvat kuvataiteilijat työskentelevät yhdessä valokuva- ja videotaiteen keinoin. Yhteensä INTAC:ssa työskentelee useita kymmeniä taiteilijoita. Käytämme taiteen tekemiseen helposti lähestyttäviä kanavia, kuten sosiaalista mediaa ja mobiilisovelluksia. Työtahtimme on ympäri aikavyöhykkeinen ja työyhteisömme monikulttuurinen. Taiteilijamme sijaitsevat Suomessa, Saksassa, Kanadassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa.

INTAC:in työskentely perustuu avoimeen yhteistyöhön netin ja sosiaalisen median välityksellä. Taiteen tekemisen ohessa luomme kansainvälisiä suhteita nuorten taiteilijoiden ja eri maiden taidekenttien välille, sekä pyrimme tuomaan nykytaiteen työskentelyyn uuden yhteisöllisen näkökulman. Haluamme myös levittää taidettamme helposti saavutettavia kanavia käyttäen, jonka vuoksi järjestämme näyttelyitä laajasti sekä julkaisemalla teoksistamme kirjoja. Lisäksi monet teoksista on nähtävissä myös internetissä.

Työskentelyn teema lukuvuonna 2014-2015 on Vallankumous -Revolutions! Taitelijat luovat teemasta vapaasti tulkittuja projekteja, joiden alla työskentelee joukko taiteilijoita vähintään kahdesta eri maasta. Valmiit video- ja valokuvateokset tulevat esille vuoden huipentavaan näyttelyyn Osakaan Japaniin.

INTAC:n ytimessä on neljän taideyliopiston yhteistyöhanke. Yhteistyöyliopistot sijaitsevat Suomen lisäksi Etelä-Koreassa, Kanadassa ja Saksassa. Lisäksi teemme projektikohtaista yhteistyötä eri taideyliopistojen kuten Guangzhou Academy of Fine Arts Kiinassa ja Osaka University Japanissa.

Bitnami