Shava’s NEW album!

Shava on yhtä kuin viisi stadilaista jannua, jotka päättivät perustaa bändin. Stoori on aivan tavallinen, paitsi että tyylilajina oli bhangra. Bhangra on vilkkaan energinen intialainen tanssimusiikin genre, jonka juuret ovat syvällä Punjabin maaseudulla pohjois-Intiassa. Intialaisten diasporan myötä bhangrasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö, ja bhangrarytmit soivat tanssilattioilla kaikilla mantereilla. Shava on laittanut lusikkansa bhangramusiikin soppaan, ja tehnyt oman versionsa tästä samanaikaisesti ikiaikaisesta ja modernista perinteestä. Shavan suomibhangra on uuden vuosituhannen globaalia kansanmusiikkia, jonka juuret ovat kotiseudulla Itä-Helsingissä mutta latva syleilee koko maailmaa. Kun rumpu alkaa soida, sun on pakko tanssia…

Shavan toinen studioalbumi julkaistaan helmikuussa 2015! Joukkorahoituskampanjamme on pääasiassa suunnattu albumin äänitys- miksaus- ja tuotantokuluihin. Mikäli kampanjamme onnistuu yli odotusten, on meidän mahdollista panostaa videotuotantoon ja markkinointiin.

Yksi levyn biiseistä tulee olemaan Onkimiehen bhangra, jonka julkaisimme jo vuosi sitten. Julkaisemamme versio ei ole hassumpi, mutta olemme sitä mieltä, että raita kaipaa vähän lisää pippuria ja tulisuutta. Tähän tarvitsemme ammattimaista tuotantoa ja miksausta. Haluamme, että Shavan live-esiintymisten energia kuuluu myös levyllä. Kuuntele tästä Onkimiehen bhangran ”demotasoinen” julkaisu vuodelta 2013 – ei huono versio, mutta haluamme levylle astetta päräyttävämmän soundin!

Ohjaus & leikkaus Ville Tanttu

RYHMÄ

Albumin laulu- ja soitto-osuuksista vastaavat pääasiassa Shavan pojat. Vierailevista artisteista voidaan paljastaa tässä vaiheessa mm. Yona (FIN), Pushpinder Kaur (IND) ja Runa Bahra (UK). Albumin tuottaa, äänittää ja miksaa Mikko Raita, ja albumi on tarkoitus äänittää e-studiolla ja Studio Kekkosella Helsingissä. Jotkin osuudet äänitetään Intiassa.

Levyn promootiota hoitaa Laura Kokkonen, joka toimii yhtyeen managerina..

KULUT

Kampanjan tavoitteet, ja mitä niillä saavutetaan –

1000€ – saamme ammattimaista apua albumin miksaamiseen

5000€ – meillä on varaa levyn ammattimaiseen miksaamiseen ja masterointiin

10000€ – meillä on varaa levyn ammattimaiseen äänittämiseen laadukkaassa studiossa, tuottamiseen, miksaamiseen ja masterointiin

15000€ – meillä on varaa levyn ammattimaiseen äänittämiseen laadukkaassa studiossa, tuottamiseen, miksaamiseen ja masterointiin. Voimme myös tuottaa ammattitasoisen musiikkivideon, ja meillä on budjetti levyn mainostamiseen ja markkinointiin.

20000€ – meillä on varaa levyn ammattimaiseen äänittämiseen laadukkaassa studiossa, tuottamiseen, miksaamiseen ja masterointiin. Meillä on enemmän studioaikaa sekä enemmän resursseja leikkaamiseen ja miksaamiseen. Voimme myös tuottaa kaksi ammattitasoista musiikkivideota, ja meillä on budjetti levyn mainostamiseen ja markkinointiin.