Rocket Rollers bandin Elvis-levy

Moi!

Olen Jouni Viirtala alias Big Jay V. Musiikkihistoriani aikana olen julkaissut jo 12 omakustannelevyä, tuomaroinut useita laulukilpailuita, soittanut lähemmäs tuhat keikkaa suomessa ja ulkomailla. Vedän lisäksi omaa jamiklubia Järvenpäässä ja olen mukana jokakesäisessä kauppatorin Cruising-tapahtumassa lead-artistina.

Nyt on tullut aika julkaista Elviksen tuotannosta edustava otos. Toivon että pystyt osallistumaan levyn tuotantokuluihin – vastineeksi voit valita itsellesi parhaiten sopivan vastikkeen listasta.

Elviksen musiikki on yksi osa-alue edustamistani musiikkityyleistä, omaa tuotantoa on myös tulossa myöhemmin ja jo kuunneltavissa esim. Spotifyssa.

Minimitavoitteella pystyn julkaisemaan levyn. Jos siitä päästään reippaasti yli, on myös mahdollista tehdä ja julkaista yksi tai useampi musiikkivideota.

Tervetuloa mukaan auttamaan levyn teossa, apuasi arvostetaan!

Order of the Living: Heartwards vinyylijulkaisu

Heartwards on Order of the Living -yhtyeen debyyttialbumi. Albumia työstettiin monta vuotta kaikessa hiljaisuudessa ja nyt se on viimein valmis. Jyväskyläläinen pienlevy-yhtiö Luova Records otti haltuunsa levyn promoamisen cd- ja digimuodossa talvella 2015/16. Promootioon tähtäävää pohjatyötä on nyt tehty siis muutama kuukausi ja cd-painos alkaa olla viimeisiä kopiota vaille maailmalla.

Haaveenamme on julkaista Heartwards laadukkaana 12″ vinyyli-LP:nä. Pienimuotoisen ja vapaaehtoispohjaisen toimintansa vuoksi Luova Records ei vielä pidä hallussaan tarvittavia resursseja vinyylin julkaisuun. Tämä kampanja on siten samalla uuden levy-yhtiön ensiaskeleiden tukemiseksi.
Heartwards on sävelletty vinyyliformaattiin. Levyn sävellyksestä vastaava Jari-Matti Nurminen aloitti sävellystyön joulukuussa 2010 ja vuosien prosessi saatiin päätökseen kesällä 2015, kun levy saatiin viimein valmiiksi.

Vinyyliformaatti on huomioitu musiikin rakenteessa itsessään. Kaksi ensimmäistä kappaletta muodostavat ensimmäisen puoliskon. Albumin kakkosraita “Heartwards” päättyy aloitusraita “Language Hiven” bassokuvion kannattelemaan melodiaan. Toisen puoliskon aloittava “Transformation” alkaa kitarakuviolla, joka saa rytminsä “Heartwardsin” lopussa kuultavasta kuviosta, mutta harmonia on muuntunut. Tämä suunniteltu rakenteellinen yksityiskohta on syvässä suhteessa albumin yleiseen konseptiin. Albumi käsittelee sisäistä transformaatioprosessia; muodonmuutosta kohti tietoisempaa ihmisenä olemista.

Order of the Living on jälleen aktivoitumassa myös live-yhtyeenä.

Order of the Living on aiemmin esittänyt Terry Rileyn minimalismiklassikko “In C”:n kahdesti. Uusi materiaali ja yhtyeen konserttimateriaali ammentaa vahvasti kyseisestä teoksesta yhdistellen monikerroksisiin äänikudelmiin myös aineksia 80-luvun progressiivisesta rockista, 70-luvun saksalaisesta kosmische musikista sekä tuoreemmista suuntauksista.

Rahoita alkavaa matkaamme ja auta meitä tekemään unelmastamme totta!

Kampanjavastikkeista löytyy monenlaisia kiintoisa vaihtoehtoja, joiden kautta voit saada itsellesi ainutlaatusia musiikkielämyksiä ja tukea työhönsä syvällisellä mutta kevyellä vakavuudella suhtautuvia uuden sukupolven taiteilijoita.

Mjortvye Grushin uusi levy ja Suomen-kiertue



Reilu vuosikymmen sitten nettilevykauppamme Tusovka Records julkaisi ukrainalaisen Mjortvye Grushin debyyttilevyn Vily v bok! Bändin levy ajautui meille monen välikäden kautta, ja bändin äkkiväärä asenne ja ideoiden runsaus tekivät heti vaikutuksen. Bändi ammensi musiikkiinsa vaikutteita rockista, jazzista, reggaesta ja funkista, teki niistä monipuolisen keitoksen ja toteutti ideansa virtuoosimaisella taidolla sortumatta kuitenkaan ryppyotsaiseen ylisuorittamiseen.

Mjortvye Grushin iloinen sekametelisoppa oli kuitenkin liikaa Ukrainan kapea-alaiselle levyteollisuudelle, eikä bändi löytänyt kotimaastaan julkaisijaa, vaikka sillä oli jo yksi EP ja kaksi täyspitkää valmiiksi äänitettyinä. Grushin musiikki ansaitsi kuitenkin tulla kuulluksi, joten Tusovka Records ojensi auttavan kätensä ja otti Vily v bok! -levystä 500 cd:n painoksen.

Levyn ilmestyttyä bändi tuli Suomeen, ja teki täällä parin vuoden aikana kaikkiaan neljä minikiertuetta. Keikkoja kertyi vähän toistakymmentä,m ja niiden joukossa oli mm. klubikeikkoja Cleaning Womenin ja Riston kanssa ja vierailut Tusovka-, Faces- ja Naamat-festivaaleilla.

Nyt, vuosikymmentä myöhemmin, Mjortvye Grushi tarvitsee taas suomalaisten ystävien apua. Bändi valmistelee uutta levyä, mutta tällä kertaa ongelmat ovat isompia kuin pelkkä julkaisijan puute.

Mjortvye Grushin kotikaupunki Luhansk on nimittäin joutunut sisällissodan keskiöön, ja kaupunkia riivaavat pommitukset ja kranaattikeskitykset. Viime kesänä bändin basisti-laulaja Vadim Zharikov ja kitaristi Eduard Ivanov joutuivat viettämään tahoillaan kuusi viikkoa pommisuojassa, minkä jälkeen he pakenivat kaupungista heti, kun ulkona oli turvallista liikkua. Rumpali Igor Mishenko pakeni kokonaan maasta taatakseen perheensä turvallisuuden.

Vaikka tykistökeskitykset ja pommitukset jatkuvat, Vadim ja Ed ovat palanneet Luganskiin ja nyt he jatkavat kesken jäänyttä levyprojektia ja valmistavat bändiä tuleviin keikkoihin lainarumpalin kanssa.

Autamme Mjortvye Grushia tuomalla olemassa olevat ja vielä talven aikana syntyvät materiaalit miksattaviksi suomalaiseen studioon. Uusi Komiks tshesti -EP (tai täysmittainen CD, jos lisämateriaali saadaan kasaan) julkaistaan toukokuussa 2015.

Uuden levyn kunniaksi Mjortvye Grushi tulee myös kiertueelle Suomeen. Kiertueen ohessa on tarkoitus järjestää myös keskustelutilaisuuksia, joissa muusikot voivat kertoa omakohtaisesti, millaista elämä on Ukrainan kriisin keskellä.

Uuden levyn ja kiertueen tueksi julkaisemme uusintapainoksen vuonna 2004 julkaistusta Vily v bok! -levystä, minkä lisäksi myymme bändin kahta myöhempää levyä Trioborenza (2006) ja Pod Visjolim Rogerom kulturi.

Uuden levyn julkaisemisesta ja käytännön järjestelyistä vastaa Tusovka Recordsin liiketoiminnan perinyt monialainen tuotantoyhtiö Oy Kotikunta-TV. Yhtiö pidättää tuotosta vain pakolliset valmistus- ja toimituskulut, ja jäljelle jäävä tuotto suunnataan lyhentämättömänä bändille.

Mjortvye Grushin musiikkiin voi tutustua täällä

Chaos – The Deepest Trenches demon painatus

Chaos on lupaava Varkaudessa 2011 perustettu kolmipäinen metalliorkesteri, joka on lyhyen olemassaolonsa aikana nauhoittanut omatoimisesti kuuden kappaleen pituisen Chaoslifter EP:n, soittanut toistakymmentä keikkaa ympäri Suomea sekä nauhoittanut Fireproof-nimisen demon Studio Avarialla Virroilla. Bändin ensimmäinen tarinallinen pitkäsoitto on suurelta osin sävelletty, mutta vielä sitä ennen yhtye suuntaa studioon lyhyemmän kolmen biisin kokonaisuuden kanssa. Loka-marraskuun aikana työstettävä demo ristitään nimellä The Deepest Trenches. Demon julkaisun yhteydessä haluamme myös kokeilla yhteisörahoitusta ja päästää pienen mutta innokkaan kannattajajoukkomme tukemaan toimintaamme!

The Deepest Trenches -demon kolme kappaletta ovat keskenään täysin erilaisia, ja jokainen edustaa osaltaan uudenlaista tyylillistä aluevaltausta bändin repertuaarissa. Olemme kehittyneet niin soittajina, laulajina, säveltäjinä kuin sanoittajinakin, ja yhtyeen oma leima on uusissa kappaleissa entistä paremmin kuultavissa. Myös uuteen soittokalustoon on sijoitettu, joten yhtyen soundimaailma on kokenut uudistuksen.

Mielestämme yhteisörahoitus ja Mesenaatti.me:n kaltainen palvelu on positiivinen ilmiö, sillä sen kautta tavallisella ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista taidetta nykyään julkaistaan. Enää ei artistien tarvitse olla suurten, kasvottomien, kaupallista massaa suoltavien levy-yhtiöiden armoilla! Meille Keijoille on siis periaatteellisesti tärkeää kuulua mesenaattiin ja tarvitsemmekin juuri sinun apuasi!

Seuraa yhtyeen kuulumisia täällä:
https://www.facebook.com/Chaosmetalsuomi
Voit kuunnella yhtyeen aiempaa musiikkia osoitteessa:
http://chaosmetalsuomi.bandcamp.com/