Miten julkiset palvelut toimivat nyt kun ne on siirretty verkkoon

Terveyspalvelut

Viimeisen 20 vuoden aikana länsimainen yhteiskunta on siirtynyt Internetin aikakauteen: E-hallintoon.

Olettama on, että Internet helpottaisi, nopeuttaisi ja mahdollistaisi yksinkertaisemman palvelun viranomaisten taholta. Samoin viranomaiset voisivat jakaa tietoa helpommin kansalaisille.

Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen, millainen tämä suhde on kansalaisen ja viranomaisen välillä. Kehen kansalainen oikeastaan on yhteydessä, kun hän esimerkiksi hakee opintotukea tai työttömyysturvaa?

Miten tutkimus tehdään?

Tutkimuksessa käytetään kokeellista välinettä: kokeillaan käytännössä ja havainnoidaan, millaista asioiminen viranomaisten kanssa on Internetin välityksellä. Myös ihmisten arkisia kokemuksia käytetään aineistona, esimerkiksi työttömien kokemuksia työvoima- ja sosiaalipalveluista.

Tutkimus tehdään tapaustutkimuksena Turun alueella. Mahdollinen lopputulos on se, ettei Internet ole parantanut palveluita, vaan pikemminkin viranomaisen ja kansalaisen etäisyys toisistaan on kasvanut. Vaikutusmahdollisuutemme kuntien tai valtion hallintoon eivät olisi paremmat kuin vaikkapa 1980-luvulla.
 Onko näin? Missä on tapahtunut parannuksia, mitkä asiat taas ovat huonontuneet?

Mitä tutkimus palvelee?

On tärkeää tietää, millaiset mahdollisuudet kansalaisella on Internet-yhteiskunnassa vaikuttaa. Tutkimuksen kautta saamme informaatiota, jonka avulla voidaan parantaa viranomaispalveluita, ja sitä kautta helpottaa ihmisten elämää. Uskon, että tutkimustuloksen pohjalta saatu tieto nostaa esiin kehitystarpeita kansalaisen ja viranomaisten väliseen Internet-vuorovaikutukseen ja auttaa sen parantamisessa.

Tutkimustaustaa

Aikaisemmassa tutkimuksessa on jo havaittu, että kansalaisen ja valtion vuorovaikutus Internetin aikakaudella on enemmän valtiosuuntainen, ei aidosti vuorovaikutuksellinen. (ks. Valtio-opin professori Adrew Chadwickin artikkeli). 

Tämä on merkittävää, sillä täysi-ikäisten kansalaisten ja viranomaisten välinen vuorovaikutus tapahtuu tietokoneiden, kännyköiden ja netin välityksellä, siitäkin huolimatta että noin 120 miljoonaa EU:n kansalaista ei ole koskaan käyttänyt Internetiä vuoden 2012 Euroopan komissiossa tehdyn tutkimuksen mukaan.

Esimerkki julkaistuista tutkimusartikkeleistani: Esteettinen kokemus taideteoksesta (Julkaistu teoksessa: Kaisa Koivisto, Jani Kukkola, Timo Latomaa & Pirkko Sandelin (toim.) ja Kokemuksen tutkimus IV. Rovaniemi: Lapland University Press, 2014, 57–72.)

Kaikkia rahoittajia tullaan tiedottamaan tutkimuksen etenemisestä matkan varrella.