GeisaRinna

Leivät tattari
GeisaRinnan uunituore tattarilimppu

GeisaRinnassa lähituotanto ja asiakkaat ovat tärkeitä – mausta tinkimättä

Ajatuksenamme on tarjota niin korkealuokkaisia gluteenittomia sekä vehnättömiä leipomuksia että ne maistuvat jokaisessa suussa.

Haluamme:

– tukea paikallista tuotantoa ja olla ekologisia, joten käytämme mahdollisimman lähellä tuotettuja raaka-aineita.

– huolehtia asiakkaidemme hyvinvoinnista sekä tarjota erityisruokavaliota noudattaville ihania tuotteita. Niinpä meillä on myös maidottomia kakkuja ja leivonnaisia, emme käytä liivatetta ja monissa makeissa herkuissa on käytetty terveellisempää sokeria esim. hedelmäsokeria, hunajaa, ksylitolia tai steviaa.


GeisaRinnan aurinkoinen appelsiinikaakku

Projektia on suunniteltu ahkerasti tukijoukkojen sekä asiantuntijoiden kera jo keväästä 2015. Toimitilat Kotkan Sutelasta on jo katsottuna, mutta remontti odottaa vielä, että saadaan kaikki byrokratian rattaat kunniallisesti läpi. Yhteisörahoitusta tarvitaan sekä koneiden, että laitteiden hankintaan. Lisäksi haluaisin remontoida kahvilatilan nimensä mukaisesti keisarillisen komeaksi, ja vieläpä toimivaksi, joten kaikki apu on tervetullutta!

”Jos oikein unelmointilinjalle lähdetään, niin olisi mahtavaa voida rakentaa GeisaRinnan sisäpihalle terassi ja laajentaa tiloja samassa kiinteistössä.”
– Milla

Miksi siis lähteä enää merta edemmäs kalaan? Jo olisi aika saada Kymenlaaksoon oma gluteeniton kahvila.

Ilta-aurinko Mullinlahdella