Striker – automaattinen vastaiskuviehe

Olimme vaimon kanssa Inarijärvellä perinteisellä uistelureissulla muutama vuosi sitten, toiveena palauttaa hernekeittopurkit koskemattomina rantaan. Keli oli hieno, puolipilvinen ja 15 astetta lämmintä, mutta kalat vain näykkivät vieheitä eivätkä tarttuneet kunnolla kiinni. Saimme silti parissa päivässä viisi taimenta ja pari rautua. Selkeitä tärppejä oli kuitenkin ainakin viisinkertainen määrä. Väitän, että kukaan ei edes tiedä, paljonko noiden lisäksi oli heikkoja tärppejä, joita emme huomanneet.

Ongelma

Kun vapa niiasi, hyökkäsin ohjaajan pukilta vapatelineelle veneen perään. Mutta kala oli jo mennyt menojaan, ennen kuin edes pääsin ylös pulpetista. Nyt on tunnustettava, että vaimo sai enemmän kalaa, koska hän istui takana vapa käsissään valmiina ripeään vastaiskuun (ei kuulemma osaa ajaa venettä eikä navigoida, pyh!). Mutta karkasivat ne kalat häneltäkin, jos vastaisku sattui olemaan myöhässä ja/tai liian heikko. Monet uistelevat nykyään yli kymmenellä vieheellä, joten kalastaja ei ehdi tekemään vastaiskua lainkaan.

Ratkaisu

Kala kyllä seuraa viehettä usein ja näykkii sitä, mutta ei läheskään aina pure aggressiivisesti kiinni. Oikea-aikainen ja riittävän voimakas vastaisku on siis erittäin tärkeä saaliin saamiselle huonolla syönnillä. Niinpä minulla heräsi ajatus kehittää viehe, joka tekee automaattisen vastaiskun kalan näykätessä koukkua ja tartuttaa heikotkin tärpit kiinni. Olen kehittänyt ja testannut keksintöäni usean vuoden ajan, kun aikaa on löytynyt leipätyön ohessa. Nyt alkaa olla valmista.

Toimintaperiaate

Vieheen toimintaperiaate on yksikertainen: kun kala näykkää takakoukkua, lukitus vapautuu ja takakoukku iskee eteenpäin napakan jousen vetämänä. Koukun väkänen uppoaa kalan suun lihaksiin ja kalvoihin tartuttaen kalan kiinni. Viehe on 11 cm pitkä, 16 g painava, porraslevyllä varustettu, yleiskalastukseen suunniteltu vaappu ja se kelluu ja vaappuu houkuttelevasti. Vaappu soveltuu myös heittokalastukseen vetouistelun lisäksi. Ulkoisesti näkyvät erot perinteisiin vaappuihin on vaapun vatsassa oleva ura, jota pitkin takakoukku liukuu, ja lyhyt vipuvarsi, jossa takakoukku on kiinni. Vieheelle on jätetty patenttihakemus.

Testaus

Olemme testanneet kesäisin erilaisia prototyyppejä kavereiden kanssa ja tulosta on syntynyt. Automaattinen vastaiskuviehe todellakin toimii. Olemme saaneet vieheellä ahvenia, kuhia, haukia ja taimenia, samalla kun verrokkivieheet eivät ole antaneet kalaa. Kalat ovat huonolla syönnillä tyypillisesti kiinni alaleuasta yhdellä tai kahdella koukulla, joten suosittelen kalan kunnollista väsyttämistä ennen haavimista. Suosittelen myös jäykkää vapaa ja venymätöntä siimaa, jolloin vastaiskun teho paranee entisestään.

Valmistaminen

Prototyypit olen valmistuttanut 3D-tulostimella ja metalliosat on räätälöity käsin yhteistyöyritysten kanssa.

Vieheen kaupallinen hyödyntäminen vaatii kohtuullisen volyymin, koska viehe valmistetaan ABS/PC-muovista ruiskupuristamalla ja viehe hitsataan ultraäänihitsauksella kiinni. Ruiskupuristemuotti maksaa 12 000€, ultra-äänihitsausjigi ja äänipää 3000€ , stanssaustyökalu erikoisosien koneelliseen valmistukseen maksaa 2000€ ja patenttihakemus 4000€.

Tavoite

Tavoitteena vastikkeellisella rahoituskierroksella on massavalmistuksen aloituskustannusten kattaminen ja vieheen markkinoille tuonti. Tavoitteena on myydä 1750 viehettä hintaan 20€/kpl (sis. ALV 24%) = 35 000€. Vieheet lupaan toimittaa viimeistään kesäkalastuskauden alkuun, vappuun 2017 mennessä.

Moni kalamiehen alku turhautuu, jos saalista ei tule. Olisi todella hienoa, jos nuoret kalamiehet saatuaan kalaa vastaiskuvieheellä saisivat kipinän tähän hienoon harrastukseen. Tarjoan nyt sinulle, arvoisa kalamies ja -nainen, mahdollisuutta kantaa kortesi kekoon ostamalla ennakkoon vastaiskuvieheitä, että saamme tämän oivallisen keksinnön kaikille kalamiehille ja -naisille iloksi ja hyödyksi.

Created with Nokia Smart Cam