Panssarimuseon tankkikatos

UUTISIA: Tankkikatoskampanjamme on kerännyt jo yli 300 osallistujaa ja 26 000 euroa – hienoa! Äsken meni kaupaksi myös ensimmäinen Tali-Ihantala -paketti 2 000 euron hintaan. Nyt on todellisen loppukirin aika! Jakakaa tätä viestiä tutuille ja erityisesti isänmaan asialla oleville yrityksille ja yhteisöille, jotta saisimme lisää näitä suurempien pakettien ostajia. Pottiin on nyt kertynyt noin puolet minimitavoitteesta – aikaa on vielä tämän kuun loppuun saakka.

Sana kiirimään ja hihat heilumaan, periksi ei anneta!

Olemme saaneet merkittävän materiaalilahjoituksen SSAB:ltä tulevan katoksen kattamiseen Ruukin kattopelleillä. Lisäksi toinen yhteistyökumppanimme on lupautunut avustamaan työpanoksella tulevissa maansiirtotöissä. Hanke etenee siis myötätuulessa, mutta vielä tarvitaan lisää osallistujia joukkorahoituskampanjaan!

Kampanjamme sai yllättävästi huomiota Japanissa.

Lähtölaukaus tälle huomiolle syntyi kun yksi suojattavista vaunuista, BT-42, esiintyi suomalais-japanilaisen tiimin manga-sarjakuvassa sympaattisena sankarina. Nyt Parolan museolla käy japanilaisturisteja – ja jo sata on löytänyt ja rahoittanut joukkorahoituskampanjaa. Japanilaisten lisäksi rahoittajia on ilmestynyt ympäri maailmaa, kuten Australiasta, USA:sta, Venäjältä, Saksasta, Ruotsista, Itävallasta, Englannista, Sveitsistä… historiallisten panssareiden säilyttäminen koetaan siis tärkeäksi joka puolella.

Panssarimuseon näyttelyrinteeseen on koottu näyttävä ja ainutlaatuinen kokoelma vuosina 1939 – 45 Suomen käymissä sodissa käytettyjä panssarivaunuja. Vaunut ovat olleet säiden armoilla pääosin vuodesta 1961 alkaen. Ajan hammas on syönyt niitä merkittävästi. Jotta tämä merkittävä osa panssarijoukkojen historiaa saadaan tallennettua tuleville sukupolville, pitää ne saada suojaan sään vaikutuksilta.

Olisi suorastaan häpeällistä jättää nämä aikansa teknistä edelläkävijyyttä ja sodissa ihmeeksikin luonnehditun puolustusvoiton tukipilarit rapistumaan.

Taas tarvitaan yhteistä tahtoa!

Joukkorahoituskohteena tankkikatos

Panssarimuseon tehtävänä on säilyttää ja koota suomalaisen panssari- ja panssaritorjunta-joukkojen historiaa. Tämä edellyttää historian ja esineistön keräämistä, tallentamista, tutkimista ja entisöintiä. Tehtävänä on myös näytteille asettaminen ja alan julkaisutoiminta. Tätä tehtävää täyttää Panssarimuseosäätiö, mikä on voittoa tavoittelematon yhteisö.

Nykyinen Panssarimuseon rahoituspohja mahdollistaa vain toiminnan jatkumisen nykyisellään, mutta ei kestä ulkona olevien näyttelyesineiden sääsuojan rakentamista. Kokoelma on arvokas, niin rahallisesti kuin tärkeämmilläkin mittareilla mitattuna. Se sisältää uniikkeja, lajissaan maailman viimeisiä esillä olevia panssarivaunuja, puhumattakaan niiden historiasta – siihen liittyneiden sotiemme veteraanien uhrauksista ja sankariteoista.

Kahden katoksen rakentamisen kokonaisbudjetti on yli 500 000 euroa, josta joukkorahoituksella tarvittava osuus on 200 000 euroa.

Joukkorahoituskampanjan 60 000 euron minimitavoitteen täyttyminen mahdollistaa valaistujen sääsuojakatosten rakentamisen käynnistämisen. Katokset parantavat museovieraiden viihtyvyyttä, mahdollistavat ulkonäyttelyn ympärivuotisen aukiolon sekä ainutlaatuisen panssarihistorian säilymisen jälkipolville.

Sotaveteraanien perinnön säilyttäminen on tärkeää!

panssarimuseo

 Joukkorahoituskampanjan portaat:

Kannetaan siis yhdessä kortemme kekoon – minimitavoitteen 60 000 € täyttyessä Panssarimuseosäätiö kykenee ja sitoutuu käynnistämään katosten rakentamisen.

Minimitavoite 60 000:

Alatasanteen maansirtotyöt ja perustukset rinnekatoksia varten valmiina sekä 20 metriä alatasanteen rinnekatosta valmiina.

Välitavoite 120 000 euroa:

40 metriä alatasanteen rinnekatosta valmiina.

Joukkorahoituskampanjan maali 200 000 euroa:

Alatasanteen katos valmis.

Ylemmän katoksen valmistuminen pyritään rahoittamaan hyväntekeväisyyskonsertin, suorien rahalahjoitusten, materiaalilahjoitusten ja muiden panssarimuseon hakemien tukien keinoin.

PastedGraphic-4

PastedGraphic-4

PastedGraphic-4PastedGraphic-4

PastedGraphic-4

Joukkorahoituspaketit:

Olemme koostaneet usean tasoisia valmiita rahoituspaketteja, edullisimmat on nimetty suojattavien historiallisten panssarivaunujen nimillä.

Toivottavasti koet asiamme tärkeäksi ja valitset oheisista vastikepaketeista sopivimman.

Kunkin vastikepaketin nimikkovaunun historiaan voit tutustua kampanjamme nettisivulla oheisista linkeistä:

Pikkusotka: https://youtu.be/pWNkE7B9M_c

Klimi: https://youtu.be/ujoei6mHjGQ

Sotka: https://youtu.be/PVaRaZn8hsM

Postijuna: https://youtu.be/MrrIqhj8Q40

Sturmi: https://youtu.be/AdJCDOS4Fc4

Tank Commander: https://youtu.be/aAt9W_gop8Y

Arvokkaimmat vastikepaketit on puolestaan nimetty itsenäisyyden sotiemme panssaritaisteluin. Kuvaukset näiden vastikepakettien mukaan nimetyistä taisteluista löytyy linkeistä:

Honkaniemi: https://youtu.be/qS4FSvI_lss

Kuuterselkä: https://youtu.be/gQKIg4i_B0g

Tuulosjoki: https://youtu.be/wskFGDwREHQ

Tali-Ihantala: https://youtu.be/pGLyEwsZ1tk

Näiden lisäksi on tarjoilla yksi VIP-kabinetti Tankkikatoksen hyväntekeväisyyskonseriin, mikä on myynnissä 15.6. saakka.

Tutustu paketteihin ja liity joukooomme: yhdessä mahdollistamme tankkikatoksen rakentemisen!