K A S V U K I P U J A

Juonikuvaus

Teini-ikäinen Miika on sulkeutunut syyllisyyteen ja itseinhoon vanhempiensa eron jälkeen. Ihastuttuaan kotipahoinpideltyyn Jennaan, hänessä herää halu ja tarve suojella tätä tilanteelta, joka on hänen omaansa vieläkin kaoottisempi.

Yrittäessään ratkoa niin aggressiivisen pikkuveljensä kuin Jennan sekä muidenkin ympärillään elävien onnettomien ihmisten ongelmia, Miika antaa omien tunteidensa sulkeutua syvään, jossa ne kasvattavat hänen inhoaan entisestään.

Miikan lähimmäisten on vuoro huolestua siitä, kuinka monia murheita tämä kykenee kantamaan harteillaan, ennen kuin ne antavat periksi. Kuinka suurta syyllisyyttä Miikan täytyy tuntea, oppiakseen välittämään myös itsestään?

Aihe ja teema

Murrosikäinen ihminen kokee monien ulkoisten muutostensa lisäksi paljon merkittävämpää sisäistä kasvamista, joka ei kos-kaan ole täysin kivutonta. Teini-ikäisenä ihminen alkaa rakentaa omaa identiteettiään, minkä vuoksi hän joutuu ensimmäistä kertaa yksin kohtaamaan monia henkilökohtaisia koettelemuksia niin perheensä sisällä kuin kaveri- ja parisuhteissaankin. Ky-seinen ikä on yksi ihmiselämän kriittisimmistä vaiheista, sillä se mitä tuolloin koemme – ja ennen kaikkea se miten koke-maamme käsittelemme – määrittää sen mitä meistä tulee.

Elokuva ”Kasvukipuja” käsittelee omien ajatustensa ja tunteidensa patouttamista, peittelemistä ja pois sulkemista. Teini-ikäi-nen päähenkilömme joutuu kantamaan niin monia huolia riitaisan eroperheensä, kotipahoinpidellyn tyttöystävänsä sekä roo-lien taakse piiloutuvien koulutovereidensa puolesta, ettei hän osaa huolehtia itsestään. Itseinho näkyy yläteemana myös mo-nissa elokuvan hahmoissa ja sivujuonissa. Tällä pyritään antamaan katsojille vahvaa esimerkkiä sulkeutumisen negatiivisista vaikutuksista ja tuoda sen kautta esiin selkeä sanoma: Muistakaa pitää hyvää huolta itsestänne, jotta voisitte pitää parempaa huolta toisistanne.

Elokuvan käsikirjoitukseen on valikoitunut monia hahmoja ja tarinoita, jotka kertovat siitä kuinka monin eri tavoin jokainen ih-minen hakee hyväksyntää ystäviltään ja perheeltään, saamatta sitä kuitenkaan itseltään. Se on toisinaan järjetöntäkin, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään säilyttääkseen vähäisenkin kontrollin, kun he samalla oikeasti haluaisivat vain luopua siitä ja päästää irti – nähdäkseen mihin he laskeutuisivat.

Elokuvan aihe ja teemat ovat ajattomia ja universaaleja. Ne koskettavat tavallaan jokaista katsojaa, niin nuorta kuin vanhaakin, sillä ihmisen henkinen kasvaminen jatkuu lakkaamatta läpi elämän. Todellista elämänoppia ei mitata vuosissa.