Kardemimmit: Onni 2015

Me Kardemimmit (Maija Pokela, Jutta Rahmel, Anna Wegelius ja Leeni Wegelius) olemme soittaneet yhdessä yli puolet elämistämme (emme muista aloitusvuotta tarkasti, se lienee 1999 tai 2000). Levyjä olemme tehneet tähän mennessä kolme, Viira (2006), Kaisla (2009) ja Autio huvila (2012), joista viimeisin valittiin Vuoden kansanmusiikkilevyksi 2012 (valitsijana Suomen Kansanmusiikkiliitto). Nyt olemme äänittäneet neljännen levymme, joka ilmestyy toukokuussa 2015, ja se tulee olemaan omakustanne, kuten kaikki aikaisemmatkin levymme, koska olemme kokeneet tämän taiteellisesti tinkimättömimmäksi vaihtoehdoksi.

Levyn tekoon osallistuu lisäksemme useita lahjakkaita ihmisiä, joiden kanssa on ilo työskennellä. Heitä ovat mm.: Samuli Volanto (äänitys ja miksaus), Minerva Pappi (masterointi), Jimmy Träskelin (levyn kansitaide ja kansien taitto). Rahoittamalla levyämme tuet paitsi meitä, myös muita omien alojensa huippuammattilaisia, jotka ansaitsevat kaiken suitsutuksen ja joita ilman ei tämäkään levy synny!

Mihin sitten tarvitsemme näitä rahoja?

Joka tapauksessa maksettavia kuluja tulee olemaan:

Studiotilojen vuokraan, äänittäjän ja miksaajan palkkioon tarvitaan noin 3500 euroa.
Masterointiin, levyn kansien tekoon ja siihen kuvattaviin valokuviin noin 2500 euroa.
Levyn painatukseen, digitaaliseen julkaisuun, sekä erilaisiin tekijänoikeuskuluihin noin 3500 euroa.

Eli yhteensä 9500 euroa, jotta saamme julkaistua levyn.

Tämän lisäksi olisi toissijaisen tarpeellisia seuraavat menot, mikäli rahoitus sen sallii:

Markkinointiin 2000 euroa.
Musiikkivideon tekoon 5000 euroa (tästä olisimme hurjan innoissamme, sillä emme ole vielä tehneet musiikkivideota).
Meille soittajille palkkiot, mielellään noin 3200 euroa, mutta olemme iloisia vähemmästäkin, ja vielä iloisempia enemmästä!

Josta saamme kokonaissumman 19 700 euroa.

Järjestämme levynjulkaisukonsertin Albergan kartanossa Espoossa 22.5.2015 klo 19!

_DSC7501

Saaga Ensemble: Kuullella- levy

Saaga Ensemblen 28.02.2015 julkaistava toinen pitkäsoitto Kuullella sisältää yhdeksän uutta kappaletta, jotka ovat syntyneet tiiviissä yhteistyössä yhtyeen jäsenten kesken. Inspiraatiota on haettu niin metsistä, pelloilta, kaupungin sykkeestä, ihmisyydestä kuin ihmissuhteistakin. Tämän vuoksi kappaleiden kansanomainen sävy on saanut uusia vivahteita ja mukaan on sekoittunut selvästi myös maailmanmusiikin ja popin aineksia.

Lauluosuuksien ja eri soitinten (esim. kantele, harmooni) erikoispiirteitä on haluttu tuoda uudella levyllä selvemmin esille. Sanoitukset ovat kaikki Saagan omaa tuotantoa ja useimmat niistä ovatkin syntyneet samaa tahtia sävelten kanssa. Uusien tekstien mukaan mahtuu kauniina lisänä Aleksis Kiven runo Suomenmaa Jyri Sariolan säveltämänä, mikä tuo kokonaisuuteen saagamaisen kansanomaista tuttuutta. Kuullella – levy edustaa rohkeasti ja monipuolisesti nykyhetken Saaga Ensembleä ja se on mielenkiintoinen jatkumo yhtyeen Polku-albumille (28.02.2013).

Kuullella

1. Piilosilla (säv., san. Milla Viljamaa/Soila Sariola)
2. Aamuun asti (säv. Jyri Sariola, san. Jyri Sariola/Soila Sariola)
3. Mieleni meret (säv., san. Vilma Timonen)
4. Kuullella (säv. Jyri Sariola, san. Jyri Sariola/Soila Sariola)
5. Peloista pois minut nostat (säv. Jaakko Kämäräinen, san. Jaakko Kämäräinen/Jyri Sariola/Soila Sariola)
6. Tuulen kansa (säv., san. Soila Sariola)
7. Vihainen mies (säv., san. Soila Sariola)
8. Huomiseen aikaa on (säv., san. Soila Sariola)
9. Suomenmaa (säv. Jyri Sariola, san. Aleksis Kivi)