Kahvila Spektaakkeli

Kahvila Spektaakkeli on pyörillä liikkuva pop-up-kahvila, joka järjestää puistokonsertteja, esityksiä ja elämyksiä kaikille ihmisille. Ennen kaikkea Kahvila Spektaakkeli on kahvila, jonka tavoitteena on arjen yläpuolelle nouseva palvelu.

Kahvilan pyörittämisestä vastaa Jarno Mannerhovi, joka on pitkänlinjan ravintola-alan ammattilainen. Historiaa ja kokemusta alalta on karttunut 20 vuoden ajalta, joten kosketus palveluun ja laatuun on vuosien saatossa hioutunut ensiluokkaiseksi, asiakkaiden viihdyttämistä unohtamatta.

Pop-up-Kahvila Spektaakkeli tuottaa catering-palveluita, joiden ohessa voi järjestää esityksiä, tapahtumia puistoissa, rannoilla ja vaikka keskustan kaduilla. Kaikkialla mihin sähköavusteisella polkupyörällä pääsee. Kahvilan pyörittämiseen ei tarvitse virtaa, joten mahdollisuudet sijainnin puolesta ovat miltei rajattomat.

Tavoitteena on saada kerättyä 5000 Euroa pyörän kuntoon saattamiseksi. Runko on jo olemassa, kyseinen polkupyörä on Valion vanha jäätelöpyörä arkkupakastimineen. Rahaa tarvitaan rungon työstämiseen, sen sähköistämiseen, kahvilatarvikehankintoihin sekä peräkärryn rakentamiseen. Graafinen suunnittelija Timo Huutoniemi tulee suunnittelemaan kahvilan ulkoasun ja logon.

Katso Kahvila Spektaakkelin mainos alta!

Anna Aikaa -joulukiertue

Lähes joka kymmenes suomalainen on yksinäinen. Monet heistä saattavat jopa istua vieressäsi. Koska olet viimeksi tervehtinyt naapuriasi? Tai auttanut tuntematonta ihmistä kadulla? Katso ympärillesi. Monille jo iloinen hymysi voi olla päivän pelastus.

Kiireisessä arjessa unohdamme usein huomioida niitä perheenjäseniä, ystäviä tai sukulaisia, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet yksin. Anna Aikaa -projektilla haluamme kiinnittää myös sinun huomiosi ympärilläsi oleviin ihmisiin, joille pienikin ystävällinen ele voi olla suuri apu. Se pieni ele, jolla voisit nyt auttaa meitä, on lähteä joulukiertueemme tukijaksi. Tue meitä osallistumalla joukkorahoituskampanjaamme Mesenaatti.me-palvelussa.

Joulun kunniaksi haluamme viedä iloa vanhusten palvelutaloihin, sairaaloihin, lastenkoteihin ja kriisikeskuksiin eri puolilla Suomea. Anna joululahjaksi aikaasi sekä pieni ele, jolla on suuri vaikutus.

kuva 1

Mikä?

Anna Aikaa -kampanjan tarkoitus on lisätä ihmisten empatiaa ja aktivoida auttamaan muita. Pointtina on myös taistella tänä päivänä sosiaalisessa mediassa vallitsevaa vihapuhetta ja yleistä vihaa/suvaitsemattomuutta/ymmärtämättömyyttä vastaan.
Me uskomme, että vihaa vastaan taistellaan rakkaudella, suvaitsemattomuutta vastaan taistellaan aidoilla kohtaamisilla ja ymmärtämättömyyttä vastaan taistellaan tiedolla. Siksi jaamme tietoa positiivisista kohtaamisista ja projekteista ja pyrimme koskettamaan ihmisten sydämiä.

Joulukiertueessa viemme kampanjaan mukaan lähteneiden artistien kanssa musiikkia, iloa ja yhteistä tekemistä vanhusten palvelutaloihin, sairaaloihin, lastenkoteihin ja kriisikeskuksiin eri puolilla Suomea. Haluamme paitsi luoda positiivisia ja sydämellisiä kohtaamisia, niin myös kannustaa kampanjalla kaikkia muita tekemään samoin. Hyvinkin pienellä omalla panostuksella tai eleellä voi olla erittäin suuri merkitys yksinäisen ihmisen arjessa.

kuva 2

Miksi?

Juuri julkaistun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) teettämän Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) mukaan yhdeksän prosenttia suomalaisista aikuisista eli noin 400 000 ihmistä kokee itsensä yksinäiseksi. Me haluamme vähentää yksinäisyyttä. Luoda aitoja ja kauniita kohtaamisia. Haluamme kannustaa ihmisiä pieniin tekoihin, joilla voi olla yksinäiselle suuri merkitys. Oli se sitten oven avaaminen apua tarvitsevalle, kahvi- ja juttuseura, sähköpostiviesti tai puhelu.

kuva 3

Miten?

Olemme keränneet Anna Aikaa -joulukiertueeseen innokkaan, osaavan ja energisen joukon luovia tekijöitä, jotka haluavat kaikki osaltaan olla tekemässä yhteistä hyvää. Neljä nousevaa artistia lähtee yhdessä Anna Aikaa -tuotantotiimin kanssa minikiertueille eri puolille Suomea tuomaan iloa joulukuussa 2015. Artistit ovat Elina Arlin, LOYAL, Markus Perttula sekä Olivia Amupala.

Kampanjassa on mukana myös yhteistyökumppaneita, jotka haluavat olla mukana taistelemassa yksinäisyyttä vastaan. Toteuttaaksemme kampanjan suunnitellussa mittakaavassa tarvitsemme nyt Teidän apuanne. Joukkorahoituksesta saadut tulot käytetään mm. majoitus- ja matkakustannuksiin sekä kiertueen dokumentointiin.

Mikäli emme saa koko tavoitesummaa kasaan, niin järjestämme kiertueen siltä puittein kuin se on mahdollista. Kampanjan yhteistyökumppanit mahdollistavat sen, että kampanja järjestetään joka tapauksessa ja pääsemme levittämään yhdessä hyvää.

Tule mukaan – Tehdään yhdessä hyvää <3

kuva 4

Lue lisää Anna Aikaa -projektista ja ihmisistä sen takana: www.annaaikaa.com