Eräänä aamuna neljännesvuosisata sitten berliiniläinen opettaja istui bussipysäkillä. Sama natsitarra oli koristanut katutolppaa jo viikkojen ajan. Opettaja päätti töistä tullessaan poistaa sen.

Irmela Mensah-Schramm on nyt 67-vuotias berliiniläinen eläkeläisrouva. Viimeisen 28 vuoden ajan hän on joka aamu lähtenyt ulos kaduille tuhoamaan jokaisen löytämänsä rasistisen, juutalais- tai homovastaisen graffitin, tarran ja julisteen.

Irmelan työkalut ovat kynsilakanpoistoaine, skrapa, lokikirja ja spray-maalitölkki. Näihin vihanpuhdistusvälineisiin hän käyttää joka kuukausi eläkkeestään satoja euroja ja kuljettaa niitä mukanaan kaikkialle. Ennen kohteen lopullista tuhoamista Irmela ottaa pienellä pokkarikamerallaan kuvan kohteesta ja tekee merkinnän lokikirjaansa. Merkintöjä on kertynyt yli 130 000.

Partioidessaan katuja Irmela törmää usein uusnatseihin ja muihin rasistisiin ryhmiin. Häntä uhkaillaan ja hänelle kirjoitetaan kaduille viestejä kuten ”Schramm, me saamme sinut.” Irmelasta on tullut jonkinlainen vihan katalysaattori – osa hänen poistamastaan vihasta jää kuitenkin häneen.

Parannuttuaan muutama vuosi sitten rintasyövästä, hänen aktivisminsa muuttui kutsumukseksi. Se on Irmelan elämäntehtävä josta hänen yksityis-elämänsä kärsii. Irmela kokee olevansa yksin ja tuntee olevansa viallinen. Ehkä siksi hän haluaa siivota maailman, korjata sen.

Elokuva on ohjaajien tarina tästä ihmeellisestä naisesta joka taistelee vihaa vastaan, mutta kaikessa vahvuudessaan silti hyvin haavoittuvainen.

KIRJE MESENAATEILLE

Hei kaikki,

Olemme ryhmä nuoria televisio- ja elokuva-alan ihmisiä Italiasta, Suomesta, Saksasta ja Puolasta. Olemme kuvanneet berliiniläistä teräsrouva Irmelaa muiden töidemme ohella jo muutaman vuoden ajan. Olemme aikaansaavia ja ihan taitaviakin työssämme. Tähän mennessä elokuviamme ja TV-sarjojamme on esitetty televisiossa tai festivaaleilla ympäri maailmaa Italiassa, Saksassa, Suomessa, Virossa, Intiassa, Ruotsissa, Japanissa, Yhdysvalloissa, Unkarissa, Kanadassa, Espanjassa, Puerto Ricossa, Itävallassa ja Sveitsissä (pahoittelemme pitkää listaa, yritämme vain tehdä vaikutuksen).

Olemme saaneet tähän intohimoiseen hankkeeseemme tukea bloggareilta, katutaiteilijoilta, toimittajilta, kansalaisjärjestöiltä, festivaaleilta ja instituutioilta. Projektia on rahoittanut  Italian elokuvarahasto, yksityiset säätiöt, sen tuottajat – joskus olemme käyneet myös omilla taskuillamme.

Saamme kuvaukset päätökseen kesällä 2013 ja meiltä puuttuu vielä osa jälkituotantobudjetistamme. Dokumenttielokuvalle jälkituotanto merkitsee sitä vaihetta kun elokuva todella tehdään. Enemmän rahaa tarkoittaa enemmän aikaa editointiin, parempaa äänisuunnittelua, ilmaisullisempaa musiikkia, enemmän DVD-extroja ja näkyvämpää kampanjointia. Aiomme joka tapauksessa tehdä elokuvan valmiiksi, mutta olemme nöyrän kiitollisia kaikesta antamastanne tuesta. Meistä se on pieni ihme että joku haluaa tukea meitä näin!

Elokuva valmistuu ja vastineet toimitetaan viimeistään joulukuussa 2013, juuri ennen joulua. Osa vastineista kuten Flow:n liput (Kiitos FLOW FESTIVAL!), workshopit ja valokuvanäyttelyt toimitetaan tietysti juuri silloin kun niiden aika on.

Projekti merkitsee meille elokuvan tekemisen lisäksi mahdollisuutta taistella rasismia vastaan Irmelan joukko-osastona. Olemme valmiita potkaisemaan oman osuutemme käyntiin. Siitä tulee hauskaa.

Päivitämme tuotantopäiväkirjaa nettisivuillamme ja voit seurata meitä myös Facebookissa ja Twitterissä.

SAME IN ENGLISH

One morning a quarter century ago a school teacher from Berlin was sitting at a bus stop.

Same old Nazi sticker had been there for weeks already without anyone taking it off. She decided that she had to do it after her work that day.

Irmela Mensah Schramm is nowadays a 67-year-old lady living in Berlin. For the last 28 years she has been going out every morning searching racist, homophobic and anti-Semitic graffiti, posters or stickers to scratch off or erase.

Irmela’s tools are nail polish remover, a scrap, a logbook and a spray paint. She spends hundreds of euros from her pension on these hate-removal tools every month and takes them with her everywhere. Before the object is destroyed Irmela takes a picture with her little camera and makes a note in her logbook. There are over 130 000 notes.

Often while scouting the streets she bumps into neo – Nazis and other racist groups. She is being threatened and left messages on the wall saying ”Schramm, we are gonna get you”. Irmela has become a kind of hatred catalyst – sometimes the hate stays in her.

After defeating her breast cancer couple of years ago, her activity changed and became her mission. Now it’s her reason for living, to the detriment of friends and loved ones. Irmela feels herself lonely with the feeling of being improper and perhaps therefore she want’s to clean the world, or fix it.

Through the authors first-person report, the film shows the vulnerabilities of a character that switch from moments of sensitivity to episodes of deep anger against everything that time hasn’t deleted.

LETTER TO PATRONS

We are a group of young Italian, Polish, Finnish and German TV and movie professionals who have been filming this Berlin super lady, Irmela Mensah Schramm, besides our other jobs for the last couple of years. We are hard working and skillful people and the films and TV-series that we have been working with this far have been broadcast or screened in Italy, Germany, Finland, Estonia, India, Sweden, Japan, USA, Hungary, Canada, Spain, Porto Rico, Austria, Switzerland. (Sorry for the long list, we just try to impress you).

This passionate project has been helped and sustained by a lot of people: bloggers, street artists, journalists, civil rights organizations, festivals and institutions. We managed to finance our project this far with the help from Italian Film Funds, private foundations and producers and little from our own pockets too.

The shootings will be finished within this summer 2013, but we are still missing some of our post production budget. Post production means everything for a documentary film. That’s when the movie is really made. More money means more time for editing, better sound design, a richer music, more extras and a louder promotion. We are going to finish the movie anyway, but we are the most grateful for any support. We think it’s a little miracle that someone wants to support us like this.

The film and perks are delivered in December 2013, just before Christmas. Some of the perks, such as FLOW- tickets, (Thank you FLOW FESTIVAL!!!) workshops or exhibitions are delivered when they take place  – way before December.

We consider this project not only as a film but also a possibility for us to be part of global movement against racism, and now we are ready to kick it and spread it all over the world. And it will be fun.

We will update a production diary with extra footage, information and campaigns on our website and you can also be kept in the loop joining us on Facebook and Twitter.