Inga Söderin Stream Carries -debyyttialbumi

Hei!

Olen Inga Söder ja kerään rahaa debyyttialbumiani varten mesenaatti.me -sivuston avulla. Olen koulutukseltani pop/jazz laulunopettaja. Vuosien saatossa olen saanut esiintyä useissa kokoonpanoissa ja monien valovoimaisten artistien kanssa.

Nyt olen saanut omakustanteisesti debyyttialbumini musiikin valmiiksi ja olen aivan lähellä albumini julkaisua. Vain muutama asia vielä puuttuu, jotta saan unelmani toteutettua. Unelmani on, että saan levyni kautta välitettyä musiikkiani ja sanomaani ihmisille. Haluan musiikillani tuoda esille kokemuksiani elämästä ja sitä kautta välittää ihmisille lohtua, että elämä kantaa ja virta tulee kuljettamaan sinut oikeisiin paikkoihin.

Tavoitteeni on saada debyyttialbumini valmiiksi elokuussa, jos vain rahoitus onnistuu. Rahoitusta tarvitsen kansien suunnitteluun, painatus-, ja julkaisukuluihin, sekä markkinoimiseen ja tiedottamiseen.

Vaikka olen toiminut ammattilaulajana jo vuosikymmenen, oman artistin urani alkaminen on odottanut sopivaa hetkeä. Halusin odottaa, jotta olisin täysin varma siitä visiostani ja sanomastani mitä musiikillani haluan sanoa.

Kun visioni selkeni, tiesin tarkalleen, mitä minun pitää tehdä. Palata lähtöasetelmaan! Isäni on jazz-rumpali ja musiikilliset juureni ovat syvällä jazz-musiikissa. Kuitenkin tehdessäni musiikkia otan myös vaikutteita pop-musiikista, jota olen laulanut vuosikausia. Näin syntyy sekoitus, jonka uskon kuulostavan siltä, mitä minä olen artistina. Toivon, että tämä musiikki populäärivaikutteineen kiehtoo myös niitä ihmisiä, jotka eivät jazzia yleensä kuuntele.

Stream Carries -albumi sai alkunsa ajatuksesta, että emme voi kontrolloida elämää. Meidän pitäisi vain luottaa siihen, että elämä vie meidät oikeisiin paikkoihin. Tuolloin tämä ajatus turhautti. Viekö elämän virta minut sinne, minne haluan mennä? Enkö todellakaan voi itse vaikuttaa tähän mitenkään?

Uskon vahvasti siihen, että irti päästämistä seuraava rauha vie meitä eteenpäin henkisellä polullamme ja rimpuilumme tätä totuutta vastaan tekee meistä ihmisiä. Nämä laulut kertovat pyristelystä rakkaudessa ja luottamuksessa, vaikka sisimmässäni tiedän, että minun pitää vain päästää irti rimpuilusta ja antaa virran viedä.

Onnekkaasti minulla on levyni työryhmässä mukana suomen huiput! Albumini tuottajana on toiminut Ape Anttila. Soittamassa ovat olleet Joonas Haavisto, Ville Pynssi, Ape Anttila, Jukka Eskola, Matti Oja, Anne Somero, Susanna Nietula, Lasse Joamets ja Juhana Ritakorpi. Levyni on äänitetty Vaasassa Midas-studiolla, Sibelius-akatemialla, sekä Loviisassa Apen luona, sekä jousiosuudet Oulun konservatoriolla. Levyni on miksannut Aku Rannila. Masteroinnista on huolehtinut Chartmakersien Svante Forsbäck. Kuvat on ottanut Heli Hirvelä, ja kansia on suunnitellut Anna Serita.

Tuhannet kiitokset sinulle ajastasi! Toivottavasti kuulemme toisistamme levyprojektin aikana. Jos kiinnostuit albumistani ja haluat tulla mukaan yhteiseen projektiimme, vilkaise vastikkeet ja tue levyäni. Tehdään unelmista totta yhdessä!

sinun
Inga Söder

http://www.ingasoder.fi/
https://www.facebook.com/Inga-S%C3%B6der-454163754614910/
https://www.instagram.com/ingasoder/
http://www.lily.fi/blogit/arjen-henki-inga-s