Lavastevarasto Portaali

Lavastevarasto on tällä hetkellä katastrofaalisessa kunnossa. Sinne on näystä päätellen hyökänneet avaruusmolluskit, valkoritarien veljeskunta ja tappajakyborgit – kaikki samaan aikaan.

Lavastevarasto on toiminut monille aktiivisille larpinjärjestäjille tärkeänä paikkana, jolla peleistä on saatu näyttäviä rajallisellakin budjetilla, puhumattakaan niistä sadoista pelaajista, jotka ovat eri peleissä saaneet nauttia simansa savikolpakoista ja lillua iloisina kryolimassa peltitynnyreissä lavastevaraston ansiosta. Larpinjärjestäjien ei ole tarvinnut hankkia jokaikiseen peliin erikseen kaikkia käyttöesineitä, vaan ne on saanut lainattua ydestä paikasta. Tämä tukee myös kestävää kehitystä, harrastuksen yhteisölllisyyttä ja nostaa suomalaisten pelien tasoa.

Tällä hetkellä tilanne on se, että suurin osa tavaroista on kärsinyt kosteusvaurioita ja urmuturilaat ovat nakertaneet kasseja ja pusseja sisältöineen monen vuoden ajan. Suurin osa tavarasta on täysin käyttökelvotonta. Lavastevarastoa ei vain muuteta, vaan se vaatii aloittamisen täysin alusta ja sitä ennen edellisen varaston rippeiden asianmukaisen hävityksen. Mieluiten liekinheittimellä ja happokaasulla.

Uusi lavastevarasto tulee sijaitsemaan Hämeenlinnassa, helposti saavutettavissa eteläisemmän Suomen suurimmista kaupungeista. Tavoitteenamme on luoda varastosta toimiva ja monipuolinen hyödyntäen myös paikallisia palveluja.

Tällä kampanjalla kerätyillä varoilla rahoitetaan vanhan lavastevaraston tyhjentäminen, jota varten tarvitaan roskalava ja pakettiauto. Lisäkuluja tulee kuljetus- ja jätemaksuista. Elektroniikkaromu kuljetetaan asianmukaisiin kierrätyspisteisiin ja käyttökelpoinen tavara väliaikaiseen säilytystilaan, ennen kuin löydämme lopulliset tilat uudelle lavastevarastolle ja alamme laajentaa tarpeistoa.

Ensisijainen tavoitteemme on tyhjentää vanha varasto. Mikäli rahoituskampanja kerää tavoitesumman, voimme lisäksi alkaa luomaan nettisivuja, valokuvaamaan ja luetteloimaan tavaroita, sekä etsimään pysyviä tiloja varastolle.

Boys

How does it feel when you´ve got time but nothing more? Why can´t it all be just normal and simple? Where to go when you don´t even know where to start? Why is Ville always carrying a Leatherman? What was V-P`s first thought when he finally got a job at the warehouse? Why did Ville leave to Italy to meditate? And by the way, who is Sylvia?

Ville, Karjaa, Finland. 12.12.2014.

For these questions you´ll find an answer from our book which tells how it is when life seems to be standing still when everyone else is taking steps forward.

Ville, Karjaa, Finland. 12.12.2014.

The documentary project started from the want to undestand what it means to be socially excluded and marginalized in today´s success-driven society. For this we followed Finnish men between the ages of 20 and 30 who are living in the outskirts of Finnish welfare society. Some of the young men had dropped out of education, others had never started their studies. Working life seemed distant. The boys hoped to find something meaningful, but they didn’t know where to look for it, what to look for, and why.

Ville, Karjaa, Suomi.

Young inactive men are a recurring topic in Finnish mainstream media. In news reports, they are seen as a societal problem. We wanted to look at these men as individuals, to hear their voices and to see their everyday personal lives. We sat on their couches for dozens of hours and discussed. We  followed their lives and photographed them.

Along the way it got more than clear how stigmatizing, one-eyed and from top defined the whole concept social exclusion is. In the end the project became an universal research about finding your place in the world and the search for acceptance, love and yourself.

The book will be released both in English and Finnish in June 2016. It will be published by Raw View Books.

Nuorten vapaaehtoistyö Liettuassa

Siivoaminen on jotain, mitä meidän kaikkien täytyy tehdä joka päivä ilman suurempia pohdintoja sen merkityksestä. Merkityksellistä siitä tulee kuitenkin siinä vaiheessa, kun siivoamista ei jostain syystä pysty enää tekemään itse. Me "Nuorten vapaaehtoistyö Liettuassa"-projektin osallistujat olemme sitä mieltä, että siivoaminen on mitä hyödyllisin tapa käyttää aikaa ja rahaa lähimmäisten hyväksi. Tarinamme on hyvin yksinkertainen, mutta toivomme siitä syntyvän jotain hyvää:

Yksi Ruskeasuon opiskelijoista oli Liettuassa kesällä 2013, jolloin hän huomasi, että Liettuan maaseudulla on tiettyjä ihmisryhmiä, jotka eivät itse kykene huolehtimaan kodeistaan. Suomeen palattuaan hän sai ajatuksen, että voisimme järjestää Suomesta ryhmän opiskelijoita, jotka voisivat matkustaa Liettuaan auttamaan näitä ihmisiä. Tällä tavalla projekti Liettuassa syntyi. Olemme ottaneet yhteyttä Lekeciain sosiaalityöntekijään ja hän on ottanut vastaan tarjouksemme. Hän on auttanut meitä suunnittelemaan projektin seuraavalla tavalla. Yövymme Pyšinasin leirialueella noin tunnin päässä Vilnasta ja matkustamme joka päivä pieneen kylään Lekeciaihin. Otamme bussin ja 10-16 käymme joka päivä neljän vanhuksen tai vammaisen kotona auttamassa heitä siivoamaan heidän kotinsa sekä siistimme heidän puutarhansa ja laitamme heille ruokaa.

Kokemuksen jälkeen haluamme ymmärtää paremmin, mitä oikeastaan tarkoittaa olla vapaaehtoistyöntekijä ja kuinka voimme auttaa muita paremmin vapaaehtoisina. Tämän takia projektin ohjelmassa aiomme syventyä vapaehtoistyöntekijän arvoihin sekä käydä kokemuksiamme yhdessä läpi päivittäin. Kuvaamme myös projektimme ja valmistamme siitä dokumentin.

Projektin onnistumiseksi tarvitsemme omien ahkerien käsiemme lisäksi vain siivousvälineet sekä avustusta matkustuskulujen ja majoitusten kattamiseen.

Kiitämme tuestanne ja mielenkiinnostanne projektiamme kohtaan!

Tikkakosken Skeittihalli/nuorisotila

”Hei, olen Ignatius Petman, Tikkakosken Rullalautailijat ry:n puheenjohtaja ja skeittari. Toivon että lähdet kanssani rakentamaan Jyväskylän alueen nuorille uutta skeittihallia ja samalla päihteetöntä nuorisotilaa kaikille.

UUSI SISÄPAIKKA NUORILLE

Kohderyhmämme koostuu kaikista 5-31 vuotiaista nuorista Jyväskylän alueelta. Tikkakoskelta on vastikään loppunut sekä uimahallin että nuorisotilojen toiminta. Syys-talvikauden skeittitiloja on koko Suur-Jyväskylän alueella ainoastaan Salmirannan skeittihalli joka kärsii sisäilmaongelmista.

Rullalautailuhalli toimisi uutena nuorisokeskuksena, päihteettömänä oleskelutilana jossa voisi myös pelata kavereiden kanssa vaikka pleikkarilla tai korteilla ja nauttia rennosta ilmapiiristä. Toivotamme tervetulleeksi päihdetyön edustajat, kirkon työntekijät sekä nuorisotyön edustajat tervehtimään nuoria kaikkina päivinä! Emme ole siis rakentamassa vain rullalautailuhallia vaan sosiaalisen toiminnan keskusta kaikkine palveluineen tarvikemyynnin ja kahviotoiminnan ohella.

Tapahtumia joita voimme tiloissa järjestää:
-Skeittikirppis
-Leffaillat
-Ammattilaisajot, jossa näytösluonteisesti rullalautailufirmojen edustajat esittelevät taitojaan ja välineitä
-Kilpailut, myös videokoostekilpailut lasten omista Youtube-videoista
Skeittitelineet koristellaan osana Canvas Festivalien taideteemaa lajiin kuuluvin graffitikuvioin. Haluaisimme käyttää ramppeja jatkossakin kankaina nuorten luovuudelle ja tulemme tarjoamaan maaleja heidän käyttöönsä tietyin väliajoin. Tällöin tila pysyy tuoreena ja ylimääräiseltä suttaamiselta toivon mukaan vältytään.

SKEITTIHALLI

Tikkakosken skeittihalli ja nuorisotila on 235 neliömetriä ammattilaisten suunnittelemaa skeittipuistoa joka simuloi katuympäristöä, liukuvilla reunuksilla. Käytettävät materiaalit on valittu siten että puistoalue on pitkäkestoinen ja turvallinen. BNGR on vastannut sekä materiaalien hankinnasta, suunnittelusta että teknisestä toteutuksesta. BNGR on monitaitoinen yritys, jonka pääasiallista työtä on lautailulajien sekä lumi- ja surffauslajien kehittäminen promootiotempauksin sekä aluesuunnittelun ja rakentamisen keinoin. Menen itse takuuseen ramppien luotettavuudesta sekä sopivuudesta erityisesti aloitteleville skeittareille. Kaaret on hyvin suunniteltu ja ne ovat oikeassa kulmassa, valittavia ajolinjoja on useita jolloin yhteentörmäyksiltä vältytään ja kaikki on kulmaraudoitettua jolloin “tökkäämisen” aiheuttamilta vahingoilta vältytään.

Tähän asti tehtyjä piirustuksia pääset katsomaan täältä:
https://www.dropbox.com/s/73xgh722yjmh0o2/rampit_ja_piirustukset.zip

Skeittauksessa mukaan pääsevät niin aloittelijat kuin konkarit. Jyväskylän Rullalautailijat ry:n mukaan rullalautailun aktiiviharrastajia Suur-Jyväskylän alueella on n. 350 kpl, potentiaalisia lajin aloittajia n. 1000 kpl. Suurin syy rullalautailun lopettamiseen on nuorten suusta kuultuna oppimiskäyrän jyrkkyys. Tarjoamamme tilat palvelisivat myös esteiden suunnittelun kannalta. Käytännössä tämä näkyy matalampina liukuesteinä sekä väljänä suunnitteluna joka mahdollistaa myös polkupyöräilijöiden, potkulautailijoiden sekä temppuluistelijoiden mukaan tuomisen tiloihin.

Haluamme tilan koulujen käyttöön sovittujen käyttövuorojen osalta. Ideamme skeittikoulusta 5-10 hengen pienryhmissä on saanut positiivisen vastaanoton! Tikkakoskella on kohta kaksi koulua ja päiväkotia kun Liinalammen ala-aste aukeaa. Tila palvelisi myös laajenevaa Tikkakoskea sekä toimisi lähialueen palveluiden käyttöastetta nostamalla.

Turvallisen lautailukulttuurin edistäminen on yksi pääprioriteettejamme. Tiloissamme noudatetaan kypäräsuositusta, skeittikoulussa kypäräpakkoa. Nuorilla riskienhallinta temppuja tehdessä ei ole vahvalla pohjalla. Vasta omien taitojen rajat tuntiessaan voi turvallisesti arvioida onko temppu turvallinen. Tarkoituksenamme on opettaa lautaillessa harkintaa sekä välineitä valitessa että lautailupaikalle siirtyessä. Oheisen linkin takaa löytyy kuvasarja paikoista joissa itse lautailin nuorempana ja jotka edelleen ovat aktiivikäytössä.

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1434127243479159.1073741831.100006456926934&type=1&l=83134dcc62
40 cm leveitä vauhdinottoja, julkinen omaisuus vaarassa, jäykkäkouristusvaara. EI NÄIN.

RAHOITUS

Tikkakosken Rullalautailijat ry:n aikomuksena on toimia yhteistyössä lähialueen yrityksien kanssa vuosineljänneksittäin uusittavin mainossopimuksin. Moni yritys haluaa profiloitua nuorisotyöhön näkymällä tilassa pysyvästi. Hallin nimestä on jo tehty paikallisen yrittäjän toimesta jo tarjous: 200 euroa kuukaudessa ”Arton Halli” -nimestä.

Yllämainittujen mainostulojen, hallin nimestä saatavan pienen korvauksen sekä kävijämaksujen (sarjakortit, kertaliput, tapahtumamaksut) ohella keräämme vuotuista jäsenmaksua 50€ Tikkakosken Rullalautailijat RY:n nimissä. Korkeampi kannattajajäsenmaksu 85e oikeuttaa T-paitaan TiRu:n logolla sekä alennettuihin hallin käyttömaksuihin ja vaihtuviin etuihin sponsoreilta. Mukana hanketta tukemassa on Boardsport.fi. Saamme heiltä jäsenalennukset tarvikkeista, he toimivat tukkurinamme ja kilpailusponsorina. Jäsenkortilla voi saada käytännössä etua minkä tahansa alan edustajalta joka haluaa profiloitua työhön. Tällöin paikallinen yrittäjyys kukoistaa sekä käyttäjät hyötyvät asiakkuudestaan kuten vaikka Plussa-kortti-systeemissä.
Kahviomyynnin on tarkoitus työllistää yksi henkilö. Tuotosta osa käytetään toiminnan kehittämiseen.

MESENAATTI.ME palvelusta saatavat varat käytämme ensimmäisten vuokrakulujen kattamiseen sekä ramppien ostoon!
Kauppahinta rampeille on 3400 euroa tarvittavine muutostöineen.”

Bambi

Bambi on 2010-luvun sukupolvikertomus eksymisestä ja itsensä löytämisestä. Bambi on nuorten tekijöiden intohimoprojekti, joka on pakko tehdä.

Elokuva vie meidät uuden ajan runotytön pään sisälle, suuren kaupungin vimmaiseen ja eksyttävään yöhön. Kaikkien haluama sankaritar juoksee huonosta valinnasta toiseen etsiessään rakkautta ja rohkeutta vailla uskoa kumpaankaan. Vasta kiero romanssi toisen ulkopuolisen kanssa saa hänet kyseenalaistamaan myrkylliset kuvionsa.

Tyttö viipyilee itsevarmuusvyöhykkeellään klubilla, kun hän näkee linnunpojan näköisen nuoren miehen. He päätyvät absurdeille jatkoille ja alkavat jonkinlaiseen suhteeseen. Mutta miten olla läsnä, jos ei pidä itsestään? Toinen heistä häpeää omaa maailmaansa köyhässä lähiössä ja tavoittelee vimmaisesti kauneutta ja hohtoa. Toinen taas on päätynyt tuohon haluttuun elämäntyyliin, mutta kamppailee alakuloisen kyynisyytensä ja pinnallisen todellisuutensa välillä.

Kertojallamme on painava menneisyys. Jonkinlainen tulevaisuus pitäisi keksiä. Mutta minne ihmiset menevät, kun niiden täytyy mennä? Omat sirpaleet pitää siis kerätä. Ja sanoa viimeinen sana.

Kyseessä on 40 minuutin rohkea art house -draama, joka toteutetaan voittoa tavoittelematta mutta erittäin kunnianhimoisesti. Laaja tekijäjoukkomme koostuu alan opiskelijoista ja työläisistä, jotka ovat kaikki koko sydämestään mukana.

Elokuva kuvataan keväällä 2015 ja leikataan saman kevään loppuun mennessä. Kuvan ja äänen jälkityöt tehdään kesän aikana ja teoksen valmistuminen on päätetty syksyksi 2015.

Elokuvaa on tarkoitus levittää kotimaisille ja ulkomaisille festareille ja myöhemmin julkaista myös netissä.

Vaikka olemme saaneet kaikki tekijät sekä osan tiloista, toimijoista ja kalustosta ilmaiseksi käyttöömme, tarvitsemme rahallista lisätukea, jotta pääsemme tekijöiden arvoiseen lopputulokseen.

Toivomme rahaa erityisesti cateringia, kuljetuksia ja joitakin maski – ja lavastehankintoja varten. Jos saamme kokoon tarvitsemamme 2000 euroa, voimme ennen kaikkea tarjota kuvauspäivinä lämpimän aterian työryhmälle, joka antaa aikaansa ja osaamistaan pyytämättä mitään vastineeksi.

Jos saamme enemmän rahaa käyttöömme, pystymme panostamaan vielä enemmän kuvaan ja ääneen. Olemme turvatumpia mahdollisia vastoinkäymisiä varten ja pystymme tuottamaan kansainvälisen tason teoksen.