Valkeala Organ -urkufestivaali

valkealaorgan

Valkeala Organ on kolmatta kertaa järjestettävä kansainvälisen tason urkutapahtuma Kouvolassa, Valkealan kirkossa. Tämän vuoden pääesiintyjinä kuullaan maailmallakin suurta kunniaa niittänyttä Emo Ensemble -kamarikuoroa (joht. Pasi Hyökki) sekä räiskyvästä esiintymisestään tunnettua urkuria, Gunnar Idenstamia. Muita festivaalin taiteilijoita ovat Tuomas Karjalainen, urut, Ilpo Laspas, urut sekä Tommi Niskala, laulu. Festivaali kestää viikonlopun ajan, mutta tämän vuoden uutuutena festivaalin loppuhuipennus, urkumaraton, järjestetään keskiviikkona 20.11. yhteistyössä Kuusankosken kirkkomusiikkiviikon kanssa Kuusankosken kirkossa.

Yksi Valkeala Organin päämotiiveista on nostaa esiin Valkealan kirkon pienet mutta hienot urut, jotka ovatkin aiemmilla festivaaleilla saaneet esiintyjiltä huomattavasti kiitosta. Valkeala Organ järjestää tapahtuman kylkijäisenä myös koululaiskonsertteja, joiden kautta myös alueen lapset ja nuoret saadaan kuulemaan huippumuusikoiden soittoa useille ventovieraalla soittimella – uruilla.

Tukemalla Valkeala Organia tuet kouvolalaista kulttuurielämää, Suomen urkumusiikkia, suomalaisia ja ulkomaalaisia huippumuusikoita sekä lasten ja nuorten kulttuurikasvatusta. Tuet myös intiimin ja nuorekkaan, alkutaivaltaan elävän korkeatasoisen festivaalin kasvua ja kehittymistä.

HUOM! Tukijoiden apu takaa festivaalin järjestämisen ja jokainen euro on avuksi festivaalin kehittämiselle entistä korkeammalle tasolle! Sydämellinen kiitos tuestasi!