Taidetta ja elämyksiä kaikille!

Mikä on Art Hotel Helsinki ja taidehotelli?

Art Hotel Helsinki -hanke on ollut vireillä vuodesta 2012 lähtien. Projekti on mennyt koko ajan eteenpäin. Hankkeen primus motor ja äiti on Sari Poijärvi, joka on oman valokuvataiteilijauransa aikana vakuuttunut siitä, että taiteilijat tarvitsevat uusia paikkoja taiteelleen mutta myös mahdollisuuden ansaita lisää. Taidehotelli on tälle paras mahdollinen paikka, koska se tuo taiteen sinne, missä ihmiset jo ovat.

Aidossa taidehotellissa taide on hotellin sydän, ydin ja punainen lanka. Art Hotel Helsingin valovoimainen taiteilijajoukko koostuu suomalaisista nykytaiteilijoista. Jokainen taiteilija luo hotelliin oman nimikkohuoneensa ja vastaa kaikesta lattiasta kattoon, sängystä kirjoituspöytään. Asiakas yöpyy Art Hotel Helsingissä taideteoksen sisällä, taiteilijan luomassa maailmassa. Tällaista mahdollisuutta Suomessa tai Pohjoismaissa ei ole muualla.

Taidehotellissa taide on läsnä hotellin asiakkaiden ja kaupunkilaisten arjessa. Taide-elämyksiä voi kokea kahvia juodessa, lounasta nauttiessa tai illallisella. Hotellin julkisissa tiloissa sijaitsee myös galleria vaihtuvine näyttelyineen ja taidehotellin oma taidepuutarha. Omassa taidekaupassamme myymme taiteilijoidemme valmistamia taidetuotteita. Ensimmäinen omalla arthotelhelsinki-tavaramerkillä valmistettu tuotteemme on taide-t-paita, joka on ostettavissa vastikkeissamme!

Taidehotellin julkiset tilat ovat elävä ja räiskyvä kohtaamispaikka! Art Hotel Helsingin oma Jätkän katukarnevaali -tapahtuma myös tuo eloa ja iloa kulmille!

Art Hotel Helsingissä taide on kaikkialla rikkaudessaan, voimassaan ja koskettavuudessaan. Koska me uskomme, että taide-elämykset kuuluvat kaikille!

Kim Simonsson: Small Platinum Puddle Girl

Kim Simonsson: Small Platinum Puddle Girl

Art Hotel Helsingillä on aiesopimukset seuraavien taiteilijoiden kanssa:

Jan-Erik Andersson
Lauri Astala
Liisa Hietanen
Martti Jämsä
Pekka Jylhä
Jouko Korkeasaari
Mika Kaurismäki
Tuula Lehtinen
Rosa Liksom
Stefan Lindfors
Heikki Marila
Sofi Oksanen
Silja Puranen
Kim Simonsson
Jani Tolin
Anu Tuominen

Art Hotel Helsinki -brändi tarjoaa taiteilijoille useita mahdollisuuksia lisäansaintaan. Oma arthotelhelsinki-tavaramerkki tulee olemaan yksi näistä mahdollisuuksista. Odotettavissa on jännittäviä taiteilijoidemme suunnittelemia taidetuotteita. Ensimmäinen omalla tavaramerkillä toteutettu tuotteemme, taide-t-paitamme, valmistettiin yhteistyössä Globe Hopen kanssa. Luovuus, ekologisuus ja paikallisuus ovat tulevan hotellin toiminnan arvoja.

Taidehotellin kantava ajatus on ottaa vastuuta elävästä kulttuurista taiteen saralla, antaa sille foorumi ja tuoda nykytaide sinne missä ihmiset ovat ja toimivat. Art Hotel Helsinki tulee olemaan ainutlaatuinen kokonaistaideteos, ensimmäinen laatuaan Suomessa ja Pohjoismaissa.

Vastikkeidemme taide-esinevalikoimasta löydät mm. Stefan Lindforsin suunnitteleman olut-lasin.

Vastikkeidemme taide-esinevalikoimasta löydät mm. Stefan Lindforsin suunnitteleman olut-lasin. Katso kaikki vastikkeet tästä.

Mistä joukkorahoituskampanjassamme on kysymys?

Art Hotel Helsingin kampanjalla on kolme tarkoitusta. Haluamme mahdollisimman monen tietävän, että Helsinkiin voidaan saada taidehotelli! Art Hotel Helsinki -kampanjaan osallistumalla ja siitä edelleen kertomalla teet hotellihanketta muillekin tutuksi. Kampanja tuo projektimme kaikkien ulottuville.

”Kun mä matkustan maailmalla, mä pyrin aina valitsemaan sellaisen hotellin, jossa on jotain paikkasidonnaista, jotain ainutlaatuista ja jotain positiivisella tavalla mieleenpainuvaa. Art Hotel Helsingistä tulee just tällainen hotelli.”

– Jenni Herkama, suunnittelija ja Art Hotel Helsinki -mesenaatti

Joukkorahoitus on suuremmille sijoittajille oiva osoitus siitä, että Helsinkiin toivotaan taidehotellia ja sille löytyy henkisiä ja taloudellisia tukijoukkoja.

Kolmanneksi kampanjassa kerättävä rahoitus antaa käytännön selkänojaa hotellihankkeen toteuttajatahojen kanssa käytävien neuvottelujen etenemiselle. Rahoitusta tarvitaan hanketta edistävän yrityksen käytännön uurastuksen jatkumiselle – ilman kaikkien taiteen sääntöjen mukaan toteutettua tilinpäätöstä ja veroilmoitusta ei projektikaan etene. Kampanjarahoitus auttaa työtämme jatkumaan kohti tärkeää päämäärää!

Mihin Art Hotel Helsinki rakennetaan?

Art Hotel Helsingillä on tonttivaraus Helsingin Jätkäsaaressa, osoitteessa Välimerenkatu 18. Innovatiivinen arkkitehtitoimistomme Futudesign on suunnitellut ensimmäisen luonnoksen rakennuksesta, jossa on kahdeksan kerrosta, ylimpänä sijaitsee puinen mökkikylä.

Urbaanin rouhea Jätkäsaari on muodostumassa merelle päin laajenevan Helsingin uudeksi keskukseksi, ja Art Hotel Helsinki nousee sen ytimeen arkkitehtoonisesti vaikuttavalla uudisrakennuksella – kiitos Futudesignin.

Kuinka voit tukea taidehotelliprojektia:

Nimekkäät nykytaiteilijat tukevat kampanjaa taiteellaan, koska uskovat Art Hotel Helsingin tarjoavan toteutuessaan nykytaiteelle uuden, elävän ympäristön. Taideteokset ovat jokaisen saatavilla kampanjalahjoitusten vastikkeina – lahjoittamalla saat itsellesi uniikin taideteoksen tai taide-elämyksen. Voit myös ryhtyä parilla kympillä taidehotellin ystäväklubilaiseksi.

Tukesi on tärkeää – sen avulla Art Hotel Helsingistä voi tulla totta!

Näin sinä voit auttaa:

1. Osallistu kampanjaamme ostamalla jokin ihanista tuotteistamme

2. Kerro tästä kampanjasta kavereillesi Facebookissa, Twitterissä ja kaikkialla!

Iso ja lämmin kiitos tuestasi!

https://www.facebook.com/ArtHotelHelsinki
https://twitter.com/ArtHotelHelsink

Singing for Lenin

Singing for Lenin -lyhytelokuva sai alkunsa, kun löysin pari vuotta sitten perhearkistosta valokuvia ja muita dokumentteja 1970-luvun kommunistisesta liikkeestä. Valokuvia katsellessani huomasin, miten vieraalta tuo aika tuntui, vaikka kuvissa esiintyi paljon tuttuja ihmisiä. Tässä kokeellisessa elokuvassa katson taistolaisuutta nykyhetkestä käsin ja pohdin, miten varhaislapsuutensa 1980-luvulla elänyt ikäpolveni voisi ymmärtää aikaa, joka päättyi ennen syntymäämme ja joka edelleen jakaa mielipiteet voimakkaasti. Tuo ajanjakso kun on kuitenkin samalla niin lähellä, että se väistämättä vaikuttaa identiteetteihimme. Elokuvani käsikirjoitus pohjautuu osittain 70-luvulla opiskelijaliikkeessä mukana olleiden haastatteluihin.

Singing for Lenin toteutetaan Le Fresnoy -nimisessä nuorille taiteilijoille suunnatussa nykytaidestudiossa Ranskassa. Kuvaamme elokuvan maaliskuun lopussa Suomessa ja leikkaus ja äänisuunnittelu tehdään Le Fresnoyssa. Elokuva valmistuu kesäkuussa 2014. Le Fresnoy rahoittaa elokuvan osittain ja lisäksi olen saanut AVEK:ilta apurahan. Nämä kaksi yhdessä eivät kuitenkaan vielä ihan riitä elokuvan valmiiksi saamiseen. Tuotanto ei ole erityisen kallis, mutta olisi hienoa, ettei taiteellisissa ja teknisissä ratkaisuissa tarvitsisi tehdä isoja kompromisseja. Kuvauskaluston vuokraamiseen tarvittaisiin lisää rahoitusta ja maksaisin mielelläni mukana oleville ammattilaisille kunnolliset palkkiot tehdystä työstä.

Elokuvassa vuorottelevat nykyhetkeen sijoittuvat näytellyt kohtaukset ja arkistomateriaali. Se kuvaa yhden päivän aamusta iltaan vanhalla kesämökillä. Henkilöt, kaksi naista ja yksi mies, kaikki noin 30-vuotiaita, ja kuusivuotias tyttö keskustelevat nuorena kuolleiden vanhempien jättämästä arkistosta ja sen merkityksestä. He tutkivat vanhoja valokuvia, kirjeitä ja muuta materiaalia ajasta, joka vaikuttaa kaukaiselta, mutta jonka kokeneissa he tunnistavat jotain tuttua ja kotoisaa. Välillä entisten taistolaisten äänet kertovat tapahtumista, jokainen omasta näkökulmastaan. Etsin teoksessani suhdetta aikakauteen, jonka monet ovat halunneet jo unohtaa.

Kiitos, jos jaksoit lukea tähän asti! Toivon, että lähdet mukaan tekemään projektin mahdolliseksi. Olen kiitollinen pienestäkin tuesta!

Ystävällisin terveisin,
Riikka Kuoppala, kuvataiteilija

ENGLISH

A couple of years ago, I found a family archive of photographs and other documents from the 1970’s that concerned the Finnish Communist movement “taistolaisuus”. This is when the short film Singing for Lenin got started. As I browsed through the pictures, I realized how distant the era seemed, even though there were many familiar faces in the photos. In this experimental film I will look at the movement with contemporary eyes. I wonder if my generation, who grew up in the 1980’s, could understand a time that ended before we were born and that still divides opinions so strongly. The screenplay of my film is partly based on interviews with participants of the 70’s student movement.

The frame for the production of Singing for Lenin is Le Fresnoy, a post-graduate studio program for young artists in France. The film will be shot in the end of March in Finland and the post-production will take place in Le Fresnoy. The film will premiere in June 2014. Le Fresnoy partially funds the film and I have received a grant from AVEK – the Promotion Center for Audiovisual Culture. However, this is unfortunately not enough to complete the film. The production is not particularly expensive but it would be great if we didn’t have to compromise too much artistically or technically. We would still need more funds for renting the equipment and I would like to pay the participating professionals a decent fee for their work.

Fictional contemporary scenes and archive material alternate in the film. It pictures one day from dawn to dusk in an old summer cottage. The protagonists, two women and a man in their early 30’s and a six-year-old girl discuss an archive left by parents who were still young when they passed away. The characters go through old letters, photographs and other material from a time that seems distant but when talking to people who witnessed it they experience something familiar. The voices of former Communist activists tell about the events, each one from their own point of view. In the film, I look for a relationship with a period, that many have already tried to forget.

Thank you if you read this far! I hope you will participate and make the project possible. I am grateful for even a small support!

Kind regards,

Riikka Kuoppala, visual artist