Pitkoksia, taidetta ja kunnostusta Peuran polulle 9.-15.6.2016

IMG_0432

Haluamme rakentaa Peuran polusta turvallisesti kuljettavan elämysreitin, jota rytmittävät ympäristötaideteokset ja -tapahtumat. Ensimmäisessä tapahtumassa 9.-15.6.2016 polulle tuotetaan uusia pitkospuita ja taidetta Hirvaan kierrokselle Valvatin autiotuvalta pohjoiseen. Peuran Polun jälkeen kokevat muutkin polut uuden tulemisen.

1000 eurolla saamme kunnostettua pitkoksia Luontopalveluiden suunnittelemaa laajemmin ja sillä summalla onnistumme hoitamaan talkoiden huoltokustannukset ja muita kustannuksia. Olemme saaneet jo puutavaralahjoituksen UPM-Kymmenen Pietarsaaren sahalta ja Valvatin hermokeskuksen sähkön saannista ja siten videolähetysten turvaamisesta huolehtii viitasaarelaisen WindSide Oy:n tuulivoimala.

4000 eurolla voimme jo hankkia ympäristötaidetta. Näin kunnostettava Peuran polun pätkä saa uuden ilmeen ympäristötaiteen keinoin ja Luontopalveluiden vähäisiä resursseja säästyy seuraavaan vaiheeseen, jonka Polku ja Pitkos toteuttaa vuonna 2017.

IMG_1084

Itäraja03

Aallot ja addiktio

Haluan julkaista omakustanteisen, kovakantisen taidevalokuvakirjan, joka tulee koostumaan ottamistani surf-aiheisista valokuvista ja lyhyistä mietelauseista, jotka kuvaavat lainelautailijan mielenmaisemaa, ja tarvitsen tukeasi mahdollistaakseni hankkeen.

Meressä viettämäni aika on merkittävän suuri ja vuoden 2010 jälkeen viettänyt kaiken aikani aaltoja seuraten ulkomailla: olen valokuvannut surffausta niin aallokossa uiden kuin rannalta käsin, ja valokuviani on julkaistu alan mediassa kansainvälisesti. Nyt haluan tuoda kuviani esille myös Suomessa, jossa on kokoajan kasvava joukko surf -kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.

Suomalaisena lainelautailijana / surf -valokuvaajana itsensä elättäminen on luonnollisestikin haasteellista, ja riisidieetti on tullut itselleni erittäin tutuksi. Tästä huolimatta olen jatkanut valokuvausta puhtaasti rakkaudesta mereen ja aaltoihin. Toivon tämän yhteisrahoituskampanjan mahdollistavan työskentelyrauhan kirjahankkeen parissa, alkaen huhtikuusta 2016, kuuden kuukauden ajaksi. Loka- ja marraskuun aikana tulen valitsemaan kirjaan painettavat kuvat ja viimeistelemään teoksen. Kirjan laatu tulee olemaan huippuluokkaa ja sisältö painottuu erityisesti maisemaotoksiin täydellisistä aalloista kauniissa valossa.

Kirjaa painetaan pieni 100 kappaleen numeroitu ja signerattu erä, jonka saat itsellesi 99 euron hintaan kotiin postitettuna. Kirjasta tehdään myös pienempi versio (49 euroa/kpl), jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua ja nauttia kuvasadosta! Kirjojen toimitusaika on joulukuussa 2016, ja kaikki rahoittaneet saavat rahoituskampanjan päätyttyä kuukausittain tervehdyksen projektin edistymisestä, sillä oletuksella että 2500 euron minimi täyttyy.

Valokuvaus- ja lainelautailuintohimostani pienellä resoluutiolla varustettuja todisteita voit tirkistella Instagramissa www.instagram.com/niko_soikkeli/ ja www.instagram.com/singlefinn

Tue kirjan julkaisua ja saat ainutlaatuisen, suomalaisen surf -valokuvakirjan ensi jouluksi!

Koot:
– pienempi kirja: 20cm x 25cm, 40 sivua
– suurempi kirja: 30cm x 40cm, 50 sivua

Minun Hietasaareni-kirjasarjan 2. osa ”Yhteisöllistä elämää Hietasaaressa”

Minun Hietasaareni projektikuva_png

’Minun Hietasaareni’ on kirjasarja, joka esittelee Oulun Hietasaaren monimuotoista luontoa, rikasta huvilahistoriaa, arvokasta rakennuskantaa ylläpitäviä yhteisöjä ja yksityishenkilöitä sekä muuta vapaa-ajan toimintaa. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin maaliskuussa 2014 tuomaan esille Hietasaaren arvoja lähiluontokohteena. Kirjassa esitettiin ’kansallinen kaupunkipuisto’ -aloite keinona säilyttää saari kaupunkilaisten olohuoneena.

Kirjan kustansi Tuiran suuralueen yhteistyöryhmä ja sitä jaettiin muun muassa Oulun kaupungin päättäjille ja kirjastoihin. Kirja on ladattavissa myös netistä: www.minunhietasaareni.net.

Hietasaareen kohdistuu monia käyttöpaineita. Alueelle ollaan laatimassa kahta asemakaavaa, joiden myötä sinne tulisi paljon uutta matkailurakentamista. Saari on jo Oulun kesämatkailun ykköskohde Nallikarin uimarantoineen ja leirintäalueineen. Hietasaari on myös luonnoltaan Oulun monimuotoisimpia alueita.

Minun Hietasaareni -kirjan toisessa osassa ”Yhteisöllistä elämää Hietasaaressa” päästään tutustumaan tähän mielenkiintoiseen saareen pintaa syvemmälle. Arkkitehti ja suosittu Oulu-opas Kaarina Niskala valottaa saaren vaiheita oululaisten kesäparatiisina ja kirjallisuuden emeritusprofessori Kari Sallamaa kertoo saaren oman kirjailijan Tatu Vaaskiven tarinan. Lukija voi kurkistaa myös noin 10 huvilan elämään. Näitä suojeltuja rakennuksia ylläpitävät erilaiset oululaiset yhteisöt ja yksityiset tahot. Saaren 60 jäljellä olevasta huvilasta noin 30 on yhteisöjen ylläpitämiä.

Oman osansa kirjassa saavat saaren taiteilijat ja yhteisöllinen viljely. Myös merellinen Hietasaari on esillä ja kolme aktiivista pursiseuraa, melojat ja muut vesiurheilun harrastajat esittäytyvät. Niin ikään saaren luontoon ja kulttuuriarvoihin sopivia käytön vaihtoehtoja pohditaan.

hietasaari_vol2-niskala_10-11

Kirja tarjoaa uutta tietoa ja lukemista Oulun arvoalueesta ja keskeisestä lähiluontokohteesta.

Hietasaaren puolesta tehtävää työtä tukemaan perustettiin toukokuussa 2014 Hietasaari-liike, jossa on mukana yli 20 oululaista järjestöä ja yksityisiä henkilöitä. Liike on puolueisiin sitoutumaton, kaikille avoin kansalaisliike. Liikkeen toiminnasta tiedotetaan verkossa www.minunhietasaareni.net ja Facebookissa: www.facebook.com/HietasaariLiike/.

Tavoitteenamme on saada Minun Hietasaareni-kirjan 2. osa valmiiksi jouluksi 2015.

Voit tukea projektiamme hankkimalla kirjan 1. osan hintaan 20 €, Hietasaarta esittelevän postikorttisarjan hintaan 15 euroa tai kirjan 2. osan, hintaan 45 euroa. Toimitamme vastikkeet varainhankintakampanjan päätyttyä.

Keruutavoitteemme on 4500 euroa, jonka täytyttyä voimme painaa noin 200 kirjaa. Minimitavoitteemme on 1000 euroa, jolla saamme noin 50 kirjaa. Mitä enemmän voimme kirjaa painaa, sitä paremmin Hietasaari tulee oululaisten tietoisuuteen. Lisäksi haluamme vaikuttaa saaren tulevaisuuteen jakamalla kirjaa keskeisille asioista päättäville tahoille!

Tule mukaan Hietasaaren ystäviin ja rahoita kampanjaamme. Kerro asiasta myös lähipiirillesi. Kiitos tuesta!

hietasaari_vol2-taidekesä38-39

hietasaari_vol2-kinnunen42-45-1

Tammenterhot ruokana

Pidän tammenterhoja niin tärkeänä ja käyttökelpoisena ruokakasvina, että olen tehnyt niistä ilmaisen 31-sivuisen e-kirjan, jonka voi ladata sivuiltani: http://www.villiruoka.fi/terhot/

Paljon hyvää tietoa ei mahtunut e-kirjaan, joten haluaisin panostaa projektiin enemmän ja saada jakeluun oikean fyysisen kirjan aiheesta!
Laajennettu versio tulisi sisältämään huomattavasti enemmän reseptejä, käsittelyohjeita, tietoa tammen käytöstä hygieniatuotteena ja rohtona sekä paljon muuta mielenkiintoista!

Jos haun tavoite toteutuu, saat ennakkotilatun kirjan jouluksi kotiisi! Mikäli vain minimitavoite toteutuu, kirjan julkaisu siirtyy maaliskuulle. Kirjaa painetaan vain ennakkotilausten mukaan sekä kirjastoihin menevät kopiot, joten tämä on ainoa mahdollisuus saada se hyllyysi!

Mikäli minimitavoite ei toteudu, rahat palautuvat Mesenaatilta tilillesi välittömästi.

Lähde ihmeessä mukaan kampanjaan ja lisäämään tammen arvostusta myös ruokakasvina!

joen lumo

Sanoja suurempi tarina from Joen Lumo on Vimeo.

Tervetuloa mahdollistamaan Joen Lumoa, kokoillan elokuvaa siuntionjoesta.

Elokuva rakentuu ihmisten haastatteluista, ympärivuotisista luontokuvauksista, sekä erään retkikunnan pitkästä ja haastavasta melontamatkasta läpi joen. Mukaan mahtuu niin jännitystä kuin nauruakin, historiaa ja nykypäivää.
Joen Lumo on kolmivuotinen hanke, jota aloitettiin kuvaamaan tammikuussa 2013. Olemme saaneet mukaan useita mielenkiintoisia persoonia – Jasper Pääkkönen kuljettaa katsojan pintaa syvemmälle joen elämään, linnanrouva kertoo joen historiasta, Mikko ”Peltsi” Peltola yllättää retkikunnan matkallaan, rantasaunassa lauletaan sotaveteraanin ja rajakenraalin seurassa ja kokeillaan miten armeijan uisko sopii jokimaisemaan.

Elokuva on luontopainotteinen ja vahvasti visuaalinen paketti, jonka luontokuvaukset on tehty rauhassa ja tyylillä.
Kuvaukset ovat ohi, mutta saadaksemme näinkin suuren teoksen päivänvaloon tarvitsemme teidän apuanne. Edessä on vielä vuoden pituinen leikkaustyö ja audiopuolen työsarka. Rahoituksen onnistuttua saamme elokuvan valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä.

Mahdollisten televisionäytösten lisäksi elokuvaa on tarkoitus pyörittää niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin filmifestivaaleilla, sillä uskomme vahvasti maamme kauniin luonnon vetovoimaan ulkomaillakin.

Tule mukaan mahdollistamaan elokuvan lopputuotantoa ja jakelua, rahoittamalla hankettamme saat nimesi elokuvan lopputeksteihin, hienoja luontokuvia tai kutsun ensi-iltaan. Yrityksille tai innokkaimmille yksityismesenaateille tarjoamme mm. mahdollisuutta lähteä tuotantoryhmän kanssa tutustumaan joen alajuoksuun armeijan modifioidulla uiskolla, Hauella. Matka jatkuu saaristoon, jossa nautimme TV:stä tutun huippukokin Henrik Rehbinderin avotulella valmistaman bouillabaissen sinun saaliskaloistasi! Palattuamme tukikohtaan katselemme tallenteita elokuvan tekovaiheista tuotantoporukan muistellessa samalla elokuvan syntyä. Saunakin lämpiää.

Joen Lumo kiittää tuestasi!

Parhaat vinkit ja kunnon kartat luontoseikkailuihin ja lähiretkille

Retkipaikka on suosittu blogipohjainen retkeilysivusto, joka perustettiin huhtikuussa 2012. Tätä nykyä 43 vapaaehtoisen pyörittämä palvelu on noussut nopeasti ulkoilijoiden ja luontoseikkaillijoiden suosikiksi.

Haluamme nyt tuoda laajan vinkkikirjaston helposti käytettävässä muodossa mukaan retkille. Teemme Retkipaikka-kännykkäsovelluksen. Sovellus on kätevä paketti, jossa kulkevat mukana niin kartta kuin kohdetieto. Sovellukseen tulee kunnon maastokartta, jolta löytää jo liki tuhat julkaistua artikkeliamme. Uusia kohteita julkaisemme keskimäärin kerran päivässä.

Minimitavoitteeseen päästessämme toteutuu laadukas retkikartta, josta näkee Retkipaikan esittelemät kohteet kartalla, muiden retkeilyblogien esittelemät paikat sekä tulipaikat ja laavut.

Maksimitavoitteeseen päästessämme toteutamme laajemmat ja yksilöllisemmät toiminnallisuudet. Voit suodattaa juttuja esimerkiksi kohdetyypin tai maakunnan perusteella ja tilata päivityksistä ilmoituksen. Kehitämme laadukkaan offline-toiminnallisuuden, jolloin kartta on käytettävissä myös ilman verkkoyhteyttä. Luvassa on myös monipuolisemmat mahdollisuudet luoda kohteista omia listoja, kirjautua kohteisiin ja lisätä palveluun omia löytöjä.

Lisäksi mukaan tulee pelillinen tapa käyttää Retkipaikkaa, vinkata uusia kohteita ja parhaassa tapauksessa pelattavia polkuja.

#vihreäjuristi Emmi Wehka-aho eduskuntaan!

emmi_banneri_final_mesenaatti

Olen juristi, yrittäjä, kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja ja 29-vuotias pienten lasten äiti Kirkkonummelta. Haluan eduskuntaan tekemään töitä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Lue tarkemmin tavoitteistani: www.emmiw.fi

Ensimmäistä kertaa eduskuntaan pyrkivänä, nuorena yrittäjänä ja äitiyslomalla olevana taloudellinen tuki kampanjalleni on erittäin arvokasta. Pienlahjoitusten ja joukkorahoituksen kautta kerättävillä varoilla saadaan kampanjalle näkyvyyttä suurempien kampanjoiden rinnalle. Keräyksen tuotot käytetään kampanjan näkyvyyden edistämiseen.

Tutustu Emmiin
YLEn vaaligalleriassa
Helsingin Sanomien vaalisivuilla

”Juristin ammattitaidosta on hyötyä monessa asiassa, mutta erityisesti lainsäädäntötyössä. Juristi, jolla on kyky muuttaa poliittiset ja eettiset tavoitteensa pykäliksi budjettipäätöksissä, palvelee äänestäjää tehokkaasti. Olen seurannut Emmi Wehka-ahon työskentelyä valtuustossa ja puolueessa ja todennut, että siinäpä taitava, viisas ja huumorintajuinen juristi. Sekin on arvokasta, että Emmi tuntee arjen asioita hyvin niin työstään kuin perhetilanteestaankin johtuen.”

Tuija Brax
kansanedustaja, entinen oikeusministeri