Vertaistuesta voimaa arkeen

vertaistukikuvamesenaattiskaalattu

Vertaistukitoiminta on osoittautunut erittäin hyväksi tavaksi kohdata ja käsitellä vammaisuuden mukanaan tuomia haasteita ja siksi Me Hyvät ry on valinnutkin sen keskeisimmäksi toimintamuodokseen edustamiensa vammaisryhmien kohdalla.

Meningomyeloseele-, ja hydrokefaliavammoihin liittyvät vaikeat oireet, kuten eri asteiset liikuntavammat, hahmotuksen ongelmat ja motoristen kykyjen heikentyminen, sekä rakon ja suolen toimintahäiriöt ovat vaikeita ja arkaluontoisia haittoja, jotka aiheuttavat monesti ahdistusta, sosiaalisen elämän kaventumista ja pahimmillaan arvottomuuden tunteita. Juuri tällaisten asioiden käsittelyyn vertaistuki toimii parhaiten – vain toinen samassa tilanteessa oleva henkilö voi täysin ymmärtää näiden vammojen aiheuttamia ongelmia ja tunteita.

Vuosittain järjestettävässä valtakunnallisessa vertaistukitapahtumassa eri puolelta maata tulevilla vammaisilla henkilöillä on mahdollisuus keskustella toisen vertaisen kanssa mieltään painavista aiheista ja saada näin apua ja tukea vamman aiheuttamiin arjeen haasteisiin, sekä neuvoja ja vinkkejä niistä selviytymiseen.

Hanke tullaan toteuttamaan touko-kesäkuussa pidettävänä viikonlopun mittaisena leirinä, johon pyritään resurssien puitteissa järjestämään myös asiantuntijaluento osallistujien toiveiden mukaisesta ajankohtaisesta aiheesta. Aiemmissa vertaistukiviikonlopuissa aiheita ovat olleet mm. harrasteliikunnan apuvälineet, vammaispalvelut, sekä itsetunnon tukeminen.

Turvataksemme tärkeän vuosittaisen vertaistukitapahtuman järjestämisen, Me Hyvät ry hakee rahoitusta Vertaistuesta voimaa arkeen-hankkeelle mesenaatti.me-palvelun kautta.