MAESTROT 1960-1989
Mihin maahan matkusti Jussi Peltonen opiskelemaan jalkapalloa? Millä sarjatasolla Raimo Kuuluvainen pelasi, kun kutsu tuli Suomen A-maajoukkueeseen? Kuka antoi Peltipolvi-lempinimen Gunnar Bomanille? Kuka Maestro ei ole pelatesssaan hävinnyt yhtään A-maaottelua? Montako Suomen Cup -voittoa on Timo Tilli Kautosella? Miten on syntynyt Olavi Litmasen lempinimi Mane? Suomelle hän ei kelvannut, mutta Ruotsin maajoukkueen valmentaja Lars Laban Arnesson olisi ottanut hänet avosylin joukkueeseensa – kuka Maestro on kysymyksessä? Miksi Ari Ale Heikkinen ei totellut Mörkö Räsäsen käskyä mennä lämmittelemään?
Näihin ja muihin kysymyksiin saat vastauksen kirjastani MAESTROT 1960-1989.
MAESTROT INNOITTIVAT
Oman lapsuuteni väkevimmät muistot sain kokea 1960-luvulla Olympiastadionin otteluissa. Siellä HJK kohtasi innokkaan yleisön edessä suomalaisia huippujoukkueita ja kerran jopa Manchester Unitedin. Miesten maajoukkue pelasi hurmaavia pelejä, välillä toki pataan ottaen, mutta viihdyttäen meitä värikkäillä otteillaan. Pääsääntöisesti Aurinkokatsomosta seuraten sain kokea Kai Pahlmanin teknistä osaamista, Juhani Peltosen juonikkuutta, Arto Tolsan terävyyttä, Timo Kautosen sinnikkyyttä ja Paavo Heinosen venymistä. Isäni Talat Ismail (Turun Weikot, 1949-1950) vei kaksoisveljeni Adilin ja minut näihin tilaisuuksiin. Ne olivat sellaisia kokemuksia ja elämyksiä joita odotti, joista puhuttiin ja joiden jälkeen sännättiin usein Haagan Ryytimaantien puistoon pelaamaan itse. Itseeni tarttuivat niin kikat kuin lempinimet – Banaanipotku, Pastilli-Haahti, Naruttaja, Hyrrä ja monet muut. Puistopeleissämme soi jalkapallo ylitse muiden. Sen sävel sai nuoren pojankoltiaisen innostumaan lajista ja vei mukanaan.
AJATUS KIRJASTA
5.4. 2013 Kai Pahlman siunattiin viimeiselle matkalle. Kohtasin siunaustilaisuudessa joukon entisiä huippupalloilijoita, joiden askel oli lyhentynyt huomattavasti. Kaikkia läsnäolijoita yhdisti suuri suru. Jokaisen muistossa Kaitsulla oli oma sijansa – ihan kuten niissä peleissä, joissa Maestrojen edesottamukset saivat meissä katselijoissa sykähdyksiä aikaan. Kahvitilaisuudessa sain kunnian istua Jari Litmasta vastapäätä. Hän kertoi muistoja 1970-luvun Reippaasta – pelasivathan hänen isänsä Olavi sekä Kaitsu viirupaitaisten riveissä.
PÄÄTÖS
Näiden kohtaamisten jälkeen minut valtasi halu kirjoittaa kirja mestaruussarjan Maestroista. Pian olin varma asiasta. Tehtävä ei ollut helppo. Mietin kuka, miksi ja miten? Heti aluksi rajasin Maestrot vuosiin 1960-1989 – aikaan aina ensimmäisistä muistikuvista, kun isä vei minut jalkapallokentälle potkimaan nahkaista palloa, jonka hän oli tuonut Algeriasta, aina viimeiseen mestaruussarjavuoteen asti. 1990 pelattiin sitten jo Jalkapalloliigaa ja sen jälkeen maan ylintä sarjatasoa on kutsuttu Veikkausliigaksi.
DUUNI
Aloitin haastattelutyön 8.5.2013 Kai Pahlmanin muisto-ottelussa HJK-MIFK hyödyntämällä c-kasettinauhuria, jolle sain tallennettua Paavo Heinosen ja Kalle Niemen haastattelut. Jatkoin haastatteluja Kuopiossa, joka on synnyttänyt tukun Maestroja Mestaruussarjalle. Gunnar “Peltipolvi” Bomanin tapaaminen pysäytti. Täyteläistä ajankuvaa ja tarina, joka kasvaa pihalla potkaistujen laukauksien voimasta legendaariseksi. Lanun torilla Lahdessa kahvipöydän ääressä nauhurilleni tallentui puolestaan viiden reippaalaisen, Timo Kautosen, Martti Hyvärisen, Olavi Litmasen, Pekka Kososen sekä Hannu Hämäläisen muistot. Kuopiosta käsin haastattelin Maestroja mm. Kotkasta, Oulusta, Rovaniemeltä, Helsingistä, Mikkelistä, Lahdesta ja Valkeakoskelta.
MELKEIN MAALISSA
Nyt, yli sadan pelaaja-haastattelun ja lukemattomien kirjoitustuntien jälkeen, urakka on melkein valmis!
Kirja pitää kuitenkin vielä toimittaa, kuvittaa, taittaa ja painattaa. Myös jakelu ja jatkomarkkinointi vaativat panostusta. Kutsun sinut mukaan rahoittamaan tämän ainutlaatuisen historiikin syntyä! Katso hauskat vastikkeet, valitse niistä itsellesi sopivin ja ole mukana mahdollistamassa suomalaisen jalkapallon historiaa! Muista kertoa tästä myös ystävillesi.
Kiitos,
Atik